2024
Lausuntokierros itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta alkaa
Työ- ja elinkeinoministeriö, puolustusministeriö
Työ- ja elinkeinoministeriö ja puolustusministeriö järjestävät lausuntokierroksen itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta 1.-30.11.2024. Ministeriöt julkaisivat kesäkuussa työryhmän loppuraportin, jossa selvitettiin keinoja aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseksi.
Syyskuussa järjestettiin tuulivoimatoimijoille ja maakuntien liitoille kohdennettu sidosryhmätilaisuus, jonka pohjalta päätettiin mahdollistaa näkemysten esittäminen myös laajemmin ja yksityiskohtaisemmin.
Yksi raportissa aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseen esitetty ratkaisu oli kompensaatioaluemalli. Nyt käynnistyvällä lausuntokierroksella on tarkoitus selvittää tarkemmin kompensointimallin suunnittelun ja rahoituksen edellytyksiä. Kompensaatioalue edellyttäisi riittävän tarkkaa sijainti- ja kokotietoa alueelle rakennettavista tuulivoimaloista sekä sitoutumista ratkaisun rahoittamiseen.
Lisäksi kompensaatioalueen perustaminen edellyttäisi valtion siltarahoitusta sekä riittävän varmuuden siitä, että kerättävät kompensaatiomaksut kattaisivat Puolustusvoimille syntyvät ylimääräiset kustannukset halutussa määrin. Kompensaatioalue tulisi valita niin, että tuulivoimainvestoinnit olisivat mahdollisia myös muiden rakentamista ohjaavien tekijöiden osalta.
Kompensaatioratkaisun lisäksi raportissa käsiteltiin muun muassa aluevalvonnan teknisiä ratkaisuja, tuulivoimarakentamisen koordinaation lisäämistä sekä Puolustusvoimien lausuntomenettelyn kehittämistä.
Kuulemisen tavoitteena on selvittää
raportissa esitettyjen vaihtoehtojen toteutettavuutta keskittyen erityisesti
kompensaatioratkaisuun. Lisäksi lausunnonantajat voivat esittää yleisiä
näkemyksiä raportin sisällöstä ja sen johtopäätöksistä. Yhteenveto lausuntojen
tuloksista julkaistaan myöhemmin Itäisen
Suomen ohjelman yhteydessä.
Lausuntoja raportista voi antaa 30.11. 2024 saakka
Lausunnot työryhmän loppuraportista annetaan Lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Lausuntoja voi antaa 30.11.2024 saakka. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen ministeriöihin sähköpostilla tai postitse. Lausunnon antajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi-sivustolla.
Kaikki lausuntopalvelussa annetut
lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan sivustolla. Jos lausuntoa ei ole
mahdollista antaa lausuntopalvelussa esimerkiksi yrityssalaisuuden piiriin
menevien asioiden vuoksi, voidaan se toimittaa sähköpostilla osoitteeseen
kirjaamo.tem(at)gov.fi. Lausunnossa tulee mainita asianumero VN/34466/2023.
Lisätiedot:
asiantuntija
Salla Palander, TEM, p. 0295 047 049
neuvotteleva virkamies Anu Sallinen, PLM, p.
0295 140 335
Lisätiedot verkossa:
Lausuntopyyntö Lausuntopalvelu.fi -sivustolla: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=32be3f80-b67a-47b0-9b3d-59aeef536e3e&proposalLanguage=da4408c3-39e4-4f5a-84db-84481bafc744
Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen työryhmän loppuraportti (25.6.2024):
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-566-9