Suomen Nato-jäsenyys

Nato on hallitustenvälinen organisaatio, eli sillä ei ole ylikansallista päätösvaltaa toisin kuin esimerkiksi Euroopan unionilla tietyillä sektoreilla. Naton korkein päätöksentekoelin on Naton neuvosto, jonka puheenjohtajana toimii Naton pääsihteeri. Jokaisella jäsenvaltiolla on pysyvä suurlähettilästasoinen edustaja Naton neuvostossa. Neuvosto kokoontuu säännöllisesti myös ulko- ja puolustusministereiden sekä huippukokouksissa valtionpäämiesten tasolla.

Neuvoston työtä tukevat ja sen päätöksentekoa valmistelevat Naton neuvoston alaiset komiteat Naton päämajassa Brysselissä. Ne kokoontuvat sihteeristön puheenjohtamina ja niissä ovat lähtökohtaisesti edustettuina kaikki jäsenvaltiot, kuten Naton neuvostossakin. Kullekin tasolle ja temaattiselle asiakokonaisuudelle on oma komiteansa. 

Naton ylin sotilaallinen toimielin on sotilaskomitea, joka neuvoo Naton neuvostoa sotilaallisissa kysymyksissä. Sotilaskomitea kokoontuu säännöllisesti sotilasedustajien kokoonpanossa sekä kolmesti vuodessa jäsenvaltioiden asevoimien komentajien kokoonpanossa. Naton sotilaallinen rakenne ja sen kaikki toiminta noudattaa jäsenvaltioiden antamaa poliittista ohjausta.

Neuvoston ja komiteoiden työtä valmistelee Naton päämajan virkakoneisto, joka komitearakenteen tavoin jakautuu siviili- ja sotilaspuoleen.

Naton päätöksentekosääntönä on jäsenvaltioiden välinen konsensus. Asia katsotaan päätetyksi, kun yksikään Naton jäsenvaltio ei aktiivisesti vastusta päätöstä. Konsensuspäätöksenteko korostaa sitä, että jäsenvaltiot tekevät päätökset Natossa yhdessä ja kaikki jäsenvaltiot sitoutuvat osaksi päätöksentekoprosessia.

Konsensusperiaatteesta seuraa, että Nato toimii neuvotellen. Neuvotteluja eli konsultaatiota käydään jäsenvaltioiden edustajien kesken eri tasoilla, kunnes yhteisymmärrys saavutetaan tai kunnes todetaan, ettei yhteistä näkemystä ole saavutettavissa. Konsultaatio on Natossa jatkuva prosessi, joka toteutuu kaiken aikaa sekä epävirallisissa että virallisissa yhteyksissä eri tasoilla. 

Konsensusvaatimus tarkoittaa sitä, että jokaisella jäsenvaltiolla on mahdollisuus pysäyttää Naton päätöksenteko silloin, kun tärkeät kansalliset edut ovat kyseessä. Jokainen jäsenvaltio osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti, riippumatta sen koosta tai poliittisesta, sotilaallisesta tai taloudellisesta voimasta. Vaikuttaminen Naton linjauksiin edellyttää aktiivista osallistumista päätösten muotoiluun ja valmisteluun. 

Myös päätös kaikkien operaatioiden käynnistämisestä tehdään Natossa aina konsensusperiaatteella jäsenvaltioiden kesken. Kaikki jäsenvaltiot ovat velvoitettuja osallistumaan artikla 5:n mukaisiin operaatioihin, mutta kukin jäsenvaltio päättää itsenäisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjensä mukaisesti antamansa avun luonteen ja laajuuden. Osallistuminen kriisinhallintaoperaatioihin on vapaaehtoista.

Naton kriisivastejärjestelmä (NATO Crisis Response System, NCRS) on keskeinen osa Naton kykyä kriisinehkäisyyn ja -hallintaan. Kriisivastejärjestelmä kattaa päätöksenteon rakenteellisen mallin eli Naton kriisivasteprosessin (NATO Crisis Response Process, NCRP) sekä erilaisia etukäteen valmisteltuja rakenteita, toimintamalleja ja -järjestelyjä, joita voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön.

Järjestelmän tarkoituksena on varmistaa valmius ja tuki kokonaisvaltaiselle päätöksenteolle kaiken tyyppisissä kriisitilanteissa. Se muodostaa samalla rakenteelliset puitteet Naton kriisivastesuunnittelulle ja mallin, jonka jäsenvaltiot voivat huomioida omassa kriisivastepäätöksenteossaan. Kriisivastejärjestelmä tietyllä tapaa sitoo yhteen Naton neuvoston sekä jäsenvaltioiden kansallisen päätöksenteon ja tukeutuu Naton sotilaallisen ja siviilirakenteen valmisteluun.

Naton kriisivastejärjestelmään liittyvä päätöksenteko tapahtuu jäsenvaltioiden konsensuksella.  Sen keskiössä ovat Naton neuvoston tekemät päätökset, joita valmistelevat ja tukevat muiden Naton komiteoiden ja sotilasrakenteiden tekemä valmistelu ja suositukset. Kriisivalmiuden varmistamiseksi Naton kriisivastejärjestelmän toimintaa harjoitellaan säännöllisesti päätöksenteko- ja konsultaatioharjoituksissa (Crisis Management Exercise, CMX) sekä muissa harjoituksissa.

Naton tärkein tehtävä on uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen liittokunnan jäsenmaahan kohdistuvaa hyökkäystä tai sen uhkaa vastaan, ja Naton peruskirjan 5 artiklan mukaisesti hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan. Natolla on järjestelyt ja mekanismit yhteisen puolustuksen toimeenpanolle. Tämä muodostaa ennaltaehkäisevän kynnyksen eli pelotteen sotilaallisen voimankäytölle ja sillä uhkaamiselle liittokuntaa vastaan.

Naton sitoutuminen yhteisen puolustuksen ja pelotteen vahvistamiseen on korostunut vuoden 2014 jälkeen, jolloin Venäjä liitti Krimin niemimaan laittomasti itseensä. Osana Naton uudistusprosessia on mm. lisätty läsnäoloa liittokunnan itäisissä jäsenmaissa, kehitetty joukkojen valmiutta ja nopean toiminnan kykyjä, tehostettu varautumissuunnittelua ja lisätty sotilaallisia harjoituksia. Pelotteen ja puolustuksen laajempaan kokonaisuuteen sisältyvät tavanomaisten joukkojen lisäksi ydinaseet ja ohjuspuolustus. Sitä täydentävät kyberpuolustus ja avaruudelliset suorituskyvyt.

Venäjän helmikuussa 2022 käynnistämä laiton hyökkäyssota Ukrainaan on siirtänyt Naton jälleen uuteen käännekohtaan. Natossa arvioidaan, että turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti. Jäsenmaiden yhtenäisyys ja 5 artiklan mukainen yhteinen puolustus ovat korostuneet Naton toiminnassa.  Vastauksena Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa Nato on vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan liittokunnan itäisissä jäsenmaissa sekä tukenut Ukrainaa.

Natossa on linjattu, että artikla 5 voidaan ottaa käyttöön myös kyber- tai muun hybridihyökkäyksen tilanteessa silloin, kun Naton neuvosto yksimielisesti niin päättää. Yhteinen puolustus käsittää jäsenmaiden alueen puolustamisen ohella myös varautumisen ns. uusiin uhkiin. Kasvavaa huomiota kiinnitetään mm. terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, hybridivaikuttamiseen, kyberhyökkäyksiin ja energiaturvallisuuden häiriöihin. Huomiota kiinnitetään myös eteläisestä naapurustosta nouseviin turvallisuusuhkiin.

Nato on toteuttanut kriisinhallintaa YK:n periaatteiden ja sen turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella. Lähtökohtana on kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka painottaa tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Naton omana vahvuusalueena on vaativa sotilaallinen kriisinhallinta, jonka ohella Nato estää kriisejä sekä osallistuu niiden jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. 

Kylmän sodan jälkeisen ajan Naton operatiivinen toiminta painottui kriisinhallintaoperaatioihin oman alueen ulkopuolella, erityisesti Balkanilla ja Afganistanissa. Näiden nk. suurten kriisinhallintaoperaatioiden vähennyttyä Nato on kehittänyt myös kykyään osallistua konfliktien ennaltaehkäisyyn. Koulutus- ja harjoitustoiminta ovat entistäkin keskeisemmällä sijalla, kuten myös Naton puolustus- ja turvallisuuskapasiteettia (Defence and Related Security Capacity Building, DCB) kehittävä tiettyihin kumppanimaihin kohdistuva aloite, jolla tuetaan vakautta ja konfliktien ennaltaehkäisyä.

Naton jäsenenä Suomi jatkaa harkintansa mukaisesti osallistumista Naton kriisinhallintatoimintaan. Ennen jäsenyyttä Suomi on osallistunut kumppanimaana Naton kriisinhallintaoperaatioihin Länsi-Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa. Suomi osallistuu tällä hetkellä kahteen Naton kriisinhallintaoperaatioon: KFOR-operaatioon Kosovossa ja NMI-operaatioon Irakissa.

Naton vuoden 2022 strategisessa konseptissa liittokunnan kolmanneksi ydintehtäväksi määritellään yhteistyövarainen turvallisuus. Tähän sisältyvät Naton laajentumiseen liittyvät kysymykset, kumppanuuspolitiikka, yhteistyö Naton kumppanimaiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä liittokunnan rooli kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestyksen ylläpitämisessä ja ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksiin vastaamisessa. 

Pohjois-Atlantin sopimuksen 10 artiklaan perustuva avointen ovien politiikka takaa, että Naton jäsenyys on avoin kaikille eurooppalaisille demokratioille, jotka jakavat liittokunnan arvot ja ovat valmiita sitoutumaan jäsenyyden vastuisiin ja antamaan panoksensa liittokunnan yhteiseen turvallisuuteen. Päätös uusien jäsenten hyväksymisestä kuuluu jäsenvaltioille. Nato tukee jäsenyyttä tavoittelevien maiden itsenäisyyttä, alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia ja pyrkii vahvistamaan yhteistyötä näiden maiden kanssa. 

Natolla on noin 40 kumppanimaata, joiden tavoitteet Nato-yhteistyölle ovat hyvin vaihtelevia. Kumppanimaiden ottaminen Naton prosesseihin ja kokouksiin on aina tapauskohtaista ja vaatii Naton jäsenvaltioiden konsensuksen. Poliittisen vuoropuhelun ja käytännön yhteistyön kumppaneiden kanssa katsotaan edistävän koko liittokunnan turvallisuutta. Nato pyrkii vahvistamaan siteitään kaikkien kumppaneiden kanssa, jotka jakavat liittokunnan yhteiset arvot ja intressin ylläpitää sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää.

Kriisinsietokyky on noussut Natossa keskeiseksi muuttuvan turvallisuusympäristön haasteisiin vastaamisessa. Strategisessa konseptissa tuodaan esille yhteiskuntien kriisinsietokyvyn keskeinen merkitys ja liittyminen kaikkiin kolmeen Naton ydintehtävään. Kriisinsietokyky nähdään keskeisenä osana pelotetta ja puolustusta. Naton kyky toimeenpanna ja suunnitella yhteisen puolustuksen operaatioita edellyttää merkittävää tukea siviiliviranomaisilta ja yksityiseltä sektorilta. 

Siviilivalmiuden eli ei-sotilaallisten valmius- ja varautumistoimen sekä kansallisen kriisinsietokyvyn vahvistaminen ovat Pohjois-Atlantin sopimuksen 3 artiklan mukaisesti Naton jäsenten omalla vastuulla, mutta Nato asettaa jäsenvaltioille yhteisiä tavoitteita, seuraa niiden täyttymistä ja tukee jäsenvaltioita tavoitteiden saavuttamisessa. Natossa tehtävän varautumistyön painopiste on siirtynyt Naton jäsenvaltioiden kriisinsietokyvyn vahvistamiseen. Natossa siviilivalmius sisältää kolme ydintoimintoa, jotka ovat valtionjohdon päätöksentekokykyyn liittyvien toimintojen turvaaminen, yhteiskuntien elintärkeiden toimintojen turvaaminen ja tuki sotilaalliselle puolustukselle.

Pohjois-Atlantin sopimuksen eli Washingtonin sopimuksen painavin oikeus ja velvoite on 5 artiklan mukainen yhteinen puolustus. Siihen kiteytyy Naton koko olemassaolon ajatus – hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan on hyökkäys kaikkia kohtaan. Siihen myös kulminoituu Suomen Nato-jäsenyyden merkittävin vaikutus: Suomi on osa Naton yhteistä puolustusta ja pelotetta ja Naton turvatakuiden piirissä.

Naton jäsenenä Suomen puolustuksen pidäke eli ennaltaehkäisevä vaikutus on entistä huomattavasti suurempi, sillä sen takana on koko liittokunnan sotilaallinen voima, viime kädessä Yhdysvaltojen ydinaseet. Jos Suomea vastaan kuitenkin kohdistettaisiin sotilaallista voimaa, Suomi puolustautuisi osana liittokuntaa ennakkoon valmisteltujen ja harjoiteltujen järjestelyjen mukaisesti. Naton kyky yhteiseen puolustukseen perustuu yhteiseen puolustussuunnitteluprosessiin, operatiivisiin suunnitelmiin, integroituun sotilaalliseen komentorakenteeseen ja yhteisiin harjoituksiin. 

Natossa on linjattu, että artikla 5 voidaan ottaa käyttöön myös kyber- tai muun hybridihyökkäyksen tilanteessa silloin kun Naton neuvosto yksimielisesti niin päättää.

Suomen, kuten kaikkien muidenkin jäsenmaiden, velvollisuus on osallistua 5 artiklan tehtäviin ja tukea hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista tai liittolaisia. 5 artiklan sitoumus velvoittaa jäsenmaat auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsentä ”tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien sotilaallisen voiman käyttö”. Näin ollen kukin jäsenmaa määrittää itse panoksensa muodon ja laajuuden. 

5 artikla koskee vain yhteistä puolustusta. Sen ohella kriisinhallinta ja yhteistyövarainen turvallisuus lukeutuvat Naton päätehtäviin.

Osallistuminen kriisinhallintaan, vakauden edistämiseen ja muihin 5 artiklan ulkopuolisiin Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin on vapaaehtoista. 

Naton jäsenenä Suomi jatkaa harkintansa mukaisesti osallistumista Naton kriisinhallintatoimintaan. Kumppanimaana Suomi on osallistunut Naton kriisinhallintaoperaatioihin Länsi-Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa. Suomi osallistuu tällä hetkellä kahteen Naton kriisinhallintaoperaatioon: KFOR-operaatioon Kosovossa ja NMI-operaatioon Irakissa.

Naton suorituskyvyt koostuvat jäsenmaiden kansallisista asevoimista ja suorituskyvyistä. Pohjois-Atlantin sopimuksen 3 artiklan mukaisesti kunkin jäsenmaan tulee ylläpitää ja kehittää suorituskykyjä sekä yksin että yhdessä hyökkäyksen torjumiseksi.

Myös Naton jäsenenä Suomi tarvitsee vahvan kansallisen puolustuskyvyn. Suomi päättää itse puolustuksensa toteuttamisperiaatteista. Asevelvollisuus ja korkea maanpuolustustahto säilyvät peruspilareina jatkossakin.

Naton jäsenmaana Suomen puolustus sovitetaan osaksi liittokunnan yhteistä puolustusta. Nato-maiden tulee kehittää sotilaallista yhteistoimintakykyään sekä osallistua liittokunnan kaikkeen toimintaan maan kokoon ja taloudelliseen suorituskykyyn nähden kohtuullisella panoksella.

Naton jäsenenä Suomi osallistuu 5 artiklan mukaisesti yhteisen puolustuksen suunnitteluun ja toimeenpanoon. Suomi liittyy Naton operatiivisiin suunnitelmiin sekä niiden edellyttämiin johtamisrakenteisiin ja -järjestelmiin. Suomi osallistuu entistä laajemmin Naton harjoitustoimintaan ml. 5 artiklan harjoituksiin. Yhteistyö ilma- ja meritilannekuvan jakamisessa ja vastaanottamisessa syvenee ja Suomi on myös osa Naton yhteistä ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmää.

Suomi lähettää henkilöstöä työskentelemään Naton komento- ja joukkorakenteeseen, virastoihin sekä Naton päämajan kansainväliseen sihteeristöön sekä kansainväliseen sotilassihteeristöön. Myös kotimaassa kohdennetaan entistä enemmän resursseja Natossa toimintaan.

Naton jäsenvaltioilla on täysi itsemääräämisoikeus päättää, mitä sotilaallista toimintaa, tukikohtia tai kalustoa ne ottavat maaperälleen. 

Nato-jäsenyys tarkoittaa laaja-alaista turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä sekä yhteistä poliittista sitoutumista liittokunnan päämääriin. Naton jäsenenä Suomi osallistuu täysimääräisesti liittokunnan suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksentekoon ja voi siten myös tällä foorumilla vaikuttaa omaa turvallisuusympäristöään koskettaviin kysymyksiin. 

Jokainen Nato-maa päättää itse puolustusmäärärahojensa määrästä ja kohdentamisesta. Suomen puolustusmenot on suhteutettu Suomen puolustuksen tarpeisiin. Naton jäsenenä Suomi sitoutuu puolustusmäärärahoja koskevaan tavoitteeseen, jonka mukaisesti puolustusmäärärahojen tulee olla kaksi prosenttia kansallisesta bruttokansantuotteesta. Suomen osalta tavoite täytetään tulevina vuosina rahoittaessamme F-35- ja Laivue 2020 -hankintoja. 2020-luvun lopulla pysyminen 2 % -tasolla edellyttää uusia päätöksiä ja merkittäviä lisäresursseja. 

Nato-jäsenyyden suoria lisäkustannuksia tulee esimerkiksi osallistumisesta Naton yhteisten budjettien rahoittamiseen ja henkilöstön lähettämisestä Naton sotilaalliseen komento- ja joukkorakenteeseen. Lisäksi jäsenyys tuo mukanaan kansalliseen puolustusjärjestelmään liittyviä kustannuksia, joihin lukeutuvat esimerkiksi johtamisjärjestelmien kehittäminen ja lisähenkilöstön tarve. Osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin (esimerkiksi ilmavalvonta), operaatioihin ja suorituskykyhankkeisiin syntyy myös kustannuksia. 

Kunkin jäsenmaan velvoitteena on myös saattaa kuntoon jäsenenä toimimisen lainsäädännölliset edellytykset. Lisäksi jäsenmaan tulee varmistaa, että turvallisuuteen ja tiedonhallintaan liittyvät järjestelyt ja toimintatavat ovat kunnossa.

Suomen Nato-jäsenyys lisää vakautta Itämeren alueella ja vahvistaa koko Euroopan turvallisuutta.

Suomen Nato-jäsenyys tukee liittokunnan puolustusta ja yksinkertaistaa sen suunnittelua Itämeren ja Pohjolan alueella. Suomella on kokoonsa suhteutettuna hyvin varteenotettavat, vuosikymmeniä järjestelmällisesti kehitetyt puolustusvoimat, kriisinsietokykyinen yhteiskunta sekä kansainvälisesti mitattuna erittäin korkea maanpuolustustahto. Suomi tukee Naton puolustusta merkittävästi.

Asevelvollisten koulutusta kehitetään jatkuvasti osana Puolustusvoimien toiminnan kehittämistä. Varusmieskoulutuksen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen perusteet eivät muutu Nato-jäsenyyden myötä.

Suomi ei tulevaisuudessakaan lähetä vaarallisiin ulkomaisiin tehtäviin varusmiehiä eikä sinne myöskään komenneta reserviläisiä. Suomen ulkopuolelle Nato-tehtäviin lähetetään vain palkallista henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia reserviläisiä.

Varusmiespalvelusta suorittava tai kertausharjoitukseen osallistuva asevelvollinen voidaan määrätä nimenomaisen suostumuksensa mukaisesti lyhytaikaisesti palvelukseen ulkomaille. Nimenomaista suostumusta ei edellytetä, jos asevelvollinen osallistuu tavanomaiseen laivapalvelukseen Suomen aluevesien ulkopuolella.

Naton puolustussuunnitteluprosessin päätehtävänä on varmistaa, että Natolla kokonaisuudessaan on tarvittavat joukot ja suorituskyvyt tehtäviensä toteuttamiseen. Prosessi toteutuu neljä vuotta kestävissä peräkkäisissä suunnittelusykleissä.

Suomen integroiminen osaksi Naton puolustussuunnitteluprosessia on aloitettu jo tarkkailijajäsenyyden aikana. Osana puolustussuunnitteluprosessia Nato laatii Suomelle oman suorituskykytavoitepaketin ja tekee Suomesta maakohtaisen arvion. Suomi sovittaa oman kansallisen puolustussuunnittelunsa yhteen Naton puolustussuunnitteluprosessin kanssa. Suomessa puolustussuunnitteluprosessista vastaa puolustusministeriö.

Tutustu puolustussuunnitteluprosessiin tarkemmin puolustusministeriön blogissa.

Asiaa arvioidaan Suomen jäsenyyden myötä sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Uusia Naton esikuntia tai muita rakenteita perustetaan kuitenkin melko harvoin, ja niiden perustaminen vaatii suuren konsensuksen Natossa. Lisäksi asialla on merkittäviä resurssivaikutuksia niin Naton läsnäoloa isännöivälle maalle kuin joukkoja lähettäville maille.

On tärkeää myös huomioida, että turvallisuusympäristö muuttuu jatkuvasti ja tietty joustavuus on hyvä säilyttää. Suomi ei ole asettanut kansallisia rajoituksia Naton toiminnalle, kuten tukikohtien sijoittamiselle alueelleen.

Naton jäsenenä Suomi sitoutuu Naton ydinasepolitiikkaan ja ydinpelotteeseen. Samalla Suomi tukee jatkossakin kansainvälistä turvallisuutta edistävää, ydinaseiden leviämistä rajoittavaa ydinsulkusopimusta. Suomi myös toimii ydinsulun ja ydinsulkusopimuksen aseman vahvistamiseksi.

Yhdysvallat on sijoittanut ydinaseita tukikohtiin Euroopassa. Ydinaseet ovat Yhdysvaltain hallinnassa ja valvonnassa. Järjestely tunnetaan nimellä nuclear sharing ja se on ydinsulkusopimuksen määräysten mukainen.

Yhdysvallat ei näe tarvetta laajentaa tai kasvattaa ydinaseiden sijoittamista Eurooppaan, ja Natossa ei myöskään käydä keskusteluja ydinaseiden sijoittamisesta mihinkään uuteen jäsenmaahan. Kynnys siirtää ydinaseita on erittäin korkea, ja kaikki ydinaseita koskevat turvajärjestelyt ovat äärimmäisen tiukkoja. Naton ydinaseharjoituksissa ei käytetä eikä siirretä ydinaseita.