Haku

Puolustusministeriö työnantajana 

Kansallinen puolustuspolitiikka ja kansainvälinen puolustuspoliittinen yhteistyö luovat perustan puolustusministeriön toiminnalle. Puolustusministeriön tehtäviin lukeutuvat sotilaallisen puolustuksen voimavaroista sekä Puolustusvoimien toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Puolustusministeriön alaisena toimivalle Puolustusvoimille ministeriö antaa toiminnan suuntaviivat. Suomen Nato-jäsenyyden myötä puolustusministeriön vastuualueelle on tullut uusia merkityksellisiä asiakokonaisuuksia ja työtehtäviä. 

Puolustusministeriö on siviiliorganisaatio, jossa työskentelee noin 160 henkilöä, joista noin 20 on sotilaita. Puolustusministeriö on asiantuntijaorganisaatio, jonka henkilöstöstä noin 80 prosentilla on ylempi korkeakoulututkinto. Yleisimpiä tutkintoja ovat oikeustieteen, valtiotieteiden, filosofian ja hallintotieteiden maisterin sekä upseerin tutkinnot. Lisäksi yleisiä tutkintoja ovat tradenomi- ja tradenomi (YAMK) -tutkinnot. 

Puolustusministeriössä tehdään töitä vahvalla sitoumuksella turvallisemman Suomen ja maailman eteen. Puolustusministeriöläiset kokevat viimeisimmän työtyytyväisyyskyselyn (2024) perusteella työn sisällön ja vaikuttamismahdollisuuksien sekä työyhteisön toimintakulttuurin olevan ministeriössä työskentelyn vahvuuksia. Toimintaympäristön muutos ja Nato-jäsenyys ovat korostaneet puolustushallinnon ja sen tehtävien merkityksellisyyttä. Puolustusministeriö tarjoaa ajankohtaisia, vaikuttavia ja vaativia työtehtäviä. Työyhteisön toimintakulttuuri pohjautuu vahvasti yhdessä tekemiseen ja toisten auttamiseen. 

Puolustusministeriö tarjoaa työntekijöilleen kattavan työterveyshuollon, joustavan työajan ja mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön työtehtävän mukaan. Puolustusministeriön henkilöstöllä on mahdollisuus myös hakea puolustushallinnon kansainvälisiin tehtäviin mm. EU- ja Nato-edustustoihin.

Jos haluat työskennellä yhteiskunnallisesti ja kansainvälisesti merkityksellisissä tehtävissä, seurailethan työpaikkailmoituksiamme puolustusministeriön sosiaalisen median kanavissa ja osoitteessa valtiolle.fi. Puolustusministeriön avoimiin työpaikkoihin haetaan valtiolle.fi-palvelun kautta.