Haku

Venäjän kansalaisten kiinteistönhankintojen kieltoa koskevan lainsäädännön valmistelu

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankintaa ja -hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä. Lisäksi hallitus selvittää mahdollisuudet nykyistä tehokkaampaan jälkikäteiseen puuttumiseen ja kontrolliin yhteiskunnan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeisen omaisuuden osalta.

Puolustusministeri Antti Häkkänen asetti 17.11.2023 poikkihallinnollisen työryhmän arvioimaan mahdollista venäläisiin yhteisöihin ja Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistönhankinnan täyskieltoa sekä valmistelemaan sitä koskevaa lainsäädäntöä. 

Työryhmän mietintö valmistui 16.5.2024. Työryhmän mietinnön mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion EU on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Kielto koskisi myös yhteisöä, jonka kotipaikka on tällaisen valtion alueella tai jonka omistus tai vaikutusvalta on tällaisen valtion kansalaisella tai yhteisöllä.

Ehdotettujen säännösten tarkoituksena on torjua kiinteistöjen kautta tapahtuvaa vihamielistä laaja-alaista vaikuttamista Suomessa. Ulkomaisen kiinteistöomistuksen kautta voidaan valmistella vihamielistä toimintaa suomalaista yhteiskuntaa vastaan. Nämä uhkat kohdistuvat talouteen, infrastruktuuriin, yritysten toimintamahdollisuuksiin ja huoltovarmuuteen sekä valtion itsemääräämisoikeuteen ja valtion kykyyn tuottaa turvallisuutta väestölle.

Työryhmän mietintö lähetettiin lausuntokierrokselle 2.9.2024. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä vuoden 2024 aikana.


Kysymyksiä ja vastauksia


  • Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämän täysimittaisen, laittoman hyökkäyssodan myötä. 
  • Esityksellä on tarkoitus torjua kiinteistöjen kautta tapahtuvaa vihamielistä laaja-alaista vaikuttamista Suomessa. 
  • Kiinteistöjen hyödyntäminen Suomen kansallista turvallisuutta uhkaavalla tavalla voi tapahtua pitkän ajan kuluessa. Lupamenettelyllä ei voida aukottomasti ennakoida kaikkia uhkia, joita voi muodostua.



Lupaa kiinteistönhankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka ainoan kansalaisuusvaltion tai kaikkien kansalaisuusvaltioiden; 

  • EU:n neuvosto on todennut päätöksellään loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä; ja 
  • Joka voi tai jotka voivat aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. 
  • Valtiot määritettäisiin valtioneuvoston asetuksella. 
Lupaa ei myöskään myönnetä: 
  • Valtioneuvoston asetuksessa mainitun valtion alueella kotipaikkaansa pitävälle yhteisölle 
  • Yhteisölle, jossa määräysvalta on kiellon piirissä olevan maan kansalaisilla.


  • Ei koskisi henkilöitä, joilla on pysyvä oleskelulupa Suomeen. 
    • Pysyvän oleskeluluvan omaavat henkilöt saisivat hankkia kiinteistön, mikäli puolustusministeriö myöntää hankinnalle luvan. 
  • Ei koskisi henkilöitä, jotka eivät nykyisinkään ole lupamenettelyn piirissä. 
  • Ei koskisi kaksoiskansalaisia.


  • Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle loppuvuodesta 2024. 
  • Laki sisältäisi tarvittavat siirtymäsäännökset.