Puheet
Puolustusministeri Antti Häkkäsen itsenäisyyspäivän juhlapuhe Aleksanterin kirkossa 6.12.2023
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat
Itsenäinen Suomi täyttää tänään 106 vuotta. Siniristiliput liehuvat vapauden merkkinä koko maassa.
Voimme ylpeänä katsoa kotimaatamme. Menneiden sukupolvien uuttera työ on tuottanut paljon hyvää ympärillemme.
Historian ketjussa sukupolvet ovat kantaneet vastuunsa vuorollaan. On ollut enemmän velvollisuudentuntoa, kuin itsekkyyttä. Työnteko, sivistys ja kehitys ovat olleet jokaisen sukupolven ajureina.
Nyt seisomme ylpeänä vauraiden sivistyskansojen joukossa. Esimerkillisenä pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana ja oikeusvaltiona. Olemme kulkeneet pitkän matkan, vaarojen karikoista menestyksen huipulle.
Hyvä juhlayleisö,
Kaikki tämä hieno nousu on tehty vapauden ja itsenäisyyden turvin.
Laskimme aamulla presidentti Niinistön kanssa seppeleet Hietaniemen sankarivainajien hautausmaalle. Osoitamme koko kansakuntana suurimman kunnian itsenäisyytemme puolesta kaatuneille.
Sankarihautojen viesti on vakava. Euroopassa soditaan. Vapaus ja rauha eivät ole itsestään selviä. Historia toistaa itseään vaarallisella tavalla.
Tasan 84 vuotta sitten Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Yhtymäkohtia on valitettavan helppo löytää Ukrainan tilanteeseen. Esimerkiksi tässä kauniissa Aleksanterin teatterin korttelissa koettiin sodan kauhuja, kun Neuvostoliitto käynnisti Helsingin suurpommitukset vuonna 1944.
Lähes 17 000 pommia pudotettiin. Hyökkäysten mittakaava ei jättänyt epäilykselle sijaa. Helsinki oli määrätty tuhottavaksi.
Suunnitelmana oli tuhota terroripommituksin Suomen pääkaupunki ja valtion johtamisedellytykset sekä demoralisoida väestö. Näin oltaisiin luotu edellytykset maan valloittamiseksi.
Helsinkiläisten ja itse asiassa koko maan onneksi Suomen sodanjohto oli kuitenkin jo ennen hyökkäystä valmistautunut tulevaan.
Ilmatorjuntarykmentti 1 yhdessä muiden Helsingin ilmapuolustusjoukkojen kanssa kykeni torjumaan hyökkäyksen kovimman kärjen. Tämä ei valitettavasti tapahtunut ilman uhreja.
Tämä onnistunut puolustustaistelu yhdessä Kannaksen vuoden 1944 torjuntataistelujen kanssa olivat ratkaisevia Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi.
Lähes ylivoimaisen ja musertavalta vaikuttavan paineen alla kukaan ei ajatellut vain itseään. Kyseessä oli yksilöä suuremmat arvot.
Tämä toimii mielestäni hienona esimerkkinä epäitsekkyydestä. Vakavampien asioiden edessä suomalaiset olivat valmiita asettamaan maan ja kansan itsensä edelle.
Tämä sama yhtenäisyys ja päättäväisyys on tallella. Maanpuolustustahto on edelleen korkealla ja kykenemme yhdistymään ulkoisten vaarojen edessä.
Arvoisat kuulijat,
Turvallisuuspolitiikkaamme ohjaa historia ja realismi. Virheistä on opittava ja osattava nähdä edessä olevat kehityskulut.
1930-luvulla Suomi oli huonosti varautunut sotaan. Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtaja oli nähnyt Euroopan vaarallisen liikehdinnän ja vaatinut panostuksia puolustukseen.
Valtiojohdossa oli kuitenkin vallalla naiivi maailmankuva, jossa Neuvostoliiton hyökkäykseen ei uskottu. Päinvastoin, luultiin, että kansainvälinen solidaarisuus ja oikeudelliset sopimukset suojaavat kaikelta pahalta. 1930-luvun ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli poukkoilevaa ja realismi idässä kasvavasta vaarasta ei tavoittanut poliitikkoja ajoissa.
Hyökkäys tuli yllätyksenä – aivan kuten Ukrainalle viime vuonna. Taistelimme olemassaolostamme kansakuntana. Taistelimme elämänmuodosta, yhteiskuntajärjestyksestä ja vapaudesta.
Tavalliset suomalaiset kokivat sodan kauhut ja uhraukset. Kannaksen kylmissä taisteluhaudoissa, kotirintaman pommituksissa tai suruviestin vastaanottajina.
95 000 suomalaista menetti henkensä, yli 200 000 haavoittui ja vammautui. Vastapuolella luvut olivat moninkertaisia. Sota oli totaalista, aivan kuten nyt Harkovassa, Luhanskissa ja Zaporizjassa.
Monet rintamalta palanneet miehet eivät koskaan palautuneet ennalleen. Jälleenrakennusta tehtiin tarmolla ja sotakorvaukset maksettiin tunnollisesti.
Mutta sodan kauhut eivät kadonneet rintamamiesten silmistä. Sodan raakuudet välittyivät isiltä pojille ja tyttärille. Sukupolvien ketju on siirtänyt sotamuistin tähän päivään. Sotien merkit näkyvät edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa. Jokainen meistä tuntee sukunsa historian.
Mutta suomalaiset tiesivät tuolloin, että vapaus on kaiken tämän arvoista. Itsenäisyys on puolustamisen ja uhrautumisen arvoista.
Kun katsomme niiden maiden historiaa, jotka eivät onnistuneet puolustamaan itsenäisyyttään, näemme sukupolvien tuhotun elämän. Kurjuuden ja orjuutuksen vuosikymmenet. Neuvosto-sosialismi runteli Itä-Eurooppaa ja sen alueen asukkaita romahdukseensa asti.
Mutta ei kyse ollut vain sosialistisesta Neuvostoliitosta. Kyse oli historiallisesta Venäjästä. Venäjä on ollut uhka naapureilleen tsaarin, Neuvostoliiton ja nyt Putinin aikana. Olemme pyrkineet diplomatiaan ja hyviin suhteisiin, mutta emme voi paeta Venäjän todellista luonnetta.
Valistus ja demokratia eivät eurooppalaisina ihanteina rantautuneet missään vaiheessa Venäjälle. Kansalaisyhteiskunnan ja vapauksien sijaan yhteiskunnan aaterakenteessa edelleen painottuvat autoritäärinen ja väkivaltaan perustuva ajattelu.
Historiallinen Venäjä osoittaa taas kerran väkivaltaa, imperialismia ja aggressioita rauhallista naapurikansaa kohtaan. Kuvat Butshasta kertovat, että antautuminen ei ole vaihtoehto. On pakko puolustautua ja tavoitella vapautta. Kyseessä on ukrainalaisten elämä, vapaus ja itsenäisyys.
Samalla kyse on periaatteesta. Saako vahvempi käyttää väkivaltaa ja vallata alueita 2020-luvulla. Saako toisen itsenäisyyden kiistää?
Jos Venäjä voittaa sodan, se muuttaa Euroopan turvallisuuden periaatteita. Ja se on samalla myös vaarallinen merkki kaikille muille diktaattoreille. Väkivalta ja sota kannattaa. Nälkä kasvaa. Siksi lännen tulee tukea Ukrainaa puolustustaistelussaan. Lopulta kyse on myös Suomen turvallisuudesta ja itsenäisyydestä.
Näemme vaaran merkkejä Ukrainan tukirintamassa. Venäjä on onnistunut valjastamaan sotateollisen tuotantonsa vahvaan iskuun. Samaan aikaan Venäjä rakentaa tukiverkostoa muista autoritäärisistä maista.
Lännen pitää pystyä parempaan. Sotaväsymykselle ei ole tuumaakaan tilaa. Euroopan maiden on otettava itseään niskasta kiinni. Puolustusbudjetit ja puolustusteollisuus on nostettava turvallisuustilanteen vaatimalle tasolle.
Kylmän sodan jälkeen suojaus laskettiin liian alas. Nyt se on nostettava takaisin ylös. Ukrainan ja myös meidän itsemme takia. Taloudellista kapasiteettia riittää lännellä, nyt on kyse poliittisesta tahdosta. Eurooppa kykenee puolustamaan itseään – tarvittaessa myös itsenäisesti.
Hyvät kuulijat,
Talvi- ja jatkosodan lopputulos määritti Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen aseman pitkäksi aikaa. Suomi selviytyi itsenäisenä, mutta meidät katsottiin häviäjien puolelle. Suomi pakotettiin YYA-sopimuksella Neuvostoliiton painostuksen piiriin kylmän sodan ajaksi.
Presidentti Paasikiven linja oli viisas. Pyrkimys diplomatiaan idän suuntaan, mutta vahva askellus länteen. Eduskunnassa ei ollut täyttä kannatusta lännen suunnasta. Osa halusi idän sosialistiseen leiriin. Onneksi poliittinen enemmistö sai läpi tärkeistä askeleita länteen mm. Efta- ja EEC-sopimukset.
Neuvostoliiton romahtaminen antoi meille liikkumatilaa. 1990-luvulla koitti kovan poliittisen kamppailun jälkeen EU-jäsenyys, Nato-kumppanuus ja Hornet-hankinnat USA:sta. Suomi ankkuroitui selvästi läntiseen maajoukkoon.
Jatkoimme silti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tasapainoilua vaativaa vakauspolitiikkaa. Turvallisuuspolitiikkamme pilareina olivat hyvät suhteet Kremliin, EU-jäsenyys, kansainvälinen oikeus ja aktiiviset länsisuhteet sekä oma puolustus. Kolmenkymmenen vuoden ajan kuviteltiin, että omat toimemme vaikuttavat Venäjän mahdollisiin aggressioihin.
Tältä turvallisuuspolitiikan rakenteelta suli pohja pois viimeistään Venäjän hyökätessä Ukrainaan ja Putinin kiistäessä naapurimaiden itsenäiset turvallisuuspoliittiset valinnat.
Kansainväliseen oikeuteen ei ollut luottaminen, kuten ei ollut historiassa aiemminkaan. Paasikivikin jo muistutteli, että Kreml ei ole raastuvanoikeus. Kansainliiton voima tiukassa paikassa tunnettiin vuonna 1939. Sama nähdään nyt YK:n uskottavuudessa.
Venäjä on koko 2000-luvun ajan osoittanut, että se tavoittelee etupiirijakoon perustuvaa turvallisuusrakennetta ja on valmis käyttämään sotilaallista voimaa tavoitteidensa ajamiseen.
Samaan aikaan näemme nyt Kiinan ja muiden autoritääristen maiden nousun. Eteläisen pallonpuoliskon maiden asemoituminen demokratian puolelle on kaikkea muuta kuin selvää. Demokratia ja ihmisoikeudet ovat jäämässä jalkoihin.
Maailmanpolitiikan jännitteet näkyvät nyt kasvavina sotilaallisina jännitteinä Euroopan lisäksi erityisesti Lähi-idässä, Afrikassa ja Etelä-Kiinan merellä. Kaikki nämä kietoutuvat saman jännitteen ympärille – demokratiaa ja vapautta yritetään nujertaa.
Arvoisa juhlayleisö,
Kun katsomme nyt alkanutta vaarallisempaa aikakautta maailmassa, herää kysymys, miten Suomi varmistaa turvallisuuden ja hyvinvoinnin myös tuleville sukupolville. Mikä on uusi turvallisuuspolitiikan rakenne ja Suomen paikka maailmassa.
Ensinnäkin, kaiken perusta on maanpuolustustahto ja kansakunnan yhtenäisyys. Suomalaiset tunnetaan maailmalla siitä, että olemme yhtenäinen kansa ja valmiita hoitamaan oma tonttimme turvallisuudessa.
Suomalaiset osoittivat Nato-äänestyksessä, tiedustelulakien säätämisessä, Ukrainan tuessa ja puolustusmäärärahojen yhteydessä vahvaa yhtenäisyyttä. Polarisaation ja eripuran aikakaudella on tärkeä, että turvallisuuteen liittyvissä asioissa olemme yhtenäisiä.
Samalla näemme, että maanpuolustustahtomme on edelleen korkealla. Yli 80% suomalaisista on valmiita puolustamaan itsenäisyyttämme, jos tarve vaatii. Veteraanit lähtivät aikanaan puolustamaan varsin erilaista Suomea.
Yhteiskunta ja arvot ovat paljon muuttuneet, mutta maanpuolustustahto on edelleen ennätyslukemissa. Suomalaiset kokevat, että oikeuksien rinnalla pitää olla velvollisuuksia. Maanpuolustusvelvollisuus koetaan edelleen jokaisen tärkeimmäksi velvoitteeksi.
Toiseksi, turvallisuutemme konkreettinen perusta on oma kansallinen puolustuksemme. Sodan ajan vahvuus 280 000 suomalaista, kokonaisreservi tarvittaessa lähes 900 000 sotilaskoulutettua suomalaista.
Asevelvollisuutta on uudistettava siten, että yhä useampi nuori jaksaa käydä varusmiespalveluksen ja pysyä aktiivisena myös reservissä. Panostukset kansalliseen puolustukseen on varmistettava kaikissa taloustilanteissa.
Uutena turvallisuuden pilarina on puolustusliitto Nato. Vietämme ensimmäistä itsenäisyyspäivää Nato-jäsenenä. Maailma on muuttunut vaarallisemmaksi, mutta samaan aikaan Suomen turvallisuusasema on koko historiamme vahvin. Tukenamme on maailman vahvin puolustusliitto. Emme ole enää yksin.
Nyt teemme kaikkemme, että Naton uudet puolustussuunnitelmat, joukkorakenteet ja komentorakenteet palvelevat niin Pohjolan kuin myös koko liittokunnan turvallisuutta.
Myös puolustusyhteistyö eri valtioiden kanssa on turvallisuutemme tärkeä pilari. USA, Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Pohjoismaat ovat keskiössä. Tämä yhteistyö tukee merkittävällä tavalla turvallisuuttamme. USA-puolustusyhteistyösopimus on tarkoitus allekirjoittaa lähiaikoina.
EU:n roolia ei myöskään tule unohtaa. Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ulottuvuus tulee kasvamaan merkittävästi. Pakotteet, teknologia, energia, huoltovarmuus, puolustusteollisuus ja muut kriittisen tärkeät sektorit ovat nyt EU-politiikan ytimessä. Laaja turvallisuus kuuluu EU:lle ja Nato hoitaa kovan puolustuksen. EU tuo myös joukkovoimaa maailmanpolitiikan ja kaupan myrskyissä.
Hyvät kuulijat,
Turvallisuuden tärkeänä pilarina on myös siviiliyhteiskuntamme suojaaminen hybrdivaikuttamiselta. Ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kietoutuvat yhteen, kun autoritääriset valtiot käyttävät täysimääräisesti kaikkia uuden aikakauden keinoja demokraattisten valtioiden horjuttamiseen.
Tietoverkkoja, energiaa, informaatiovälitystä, teknologiaa, rajaliikennettä, kiinteistöomistuksia ja muita siviilisyhteiskunnan sektoreita on tarkasteltava myös turvallisuuspoliittisista lähtökohdista. Kansallinen turvallisuus on varmistettava kaikissa tilanteissa.
Samoin korostuvat huoltovarmuus ja riittävä omavaraisuus esimerkiksi energiassa, ruoassa, lääkkeissä ja puolustustarvikkeissa. Ukrainan sodan ja koronakriisin oppien kärkipäässä on kansallinen varautuminen ja kansainvälisten toimitusketjujen katkeaminen. Samoin uusi geopolitiikan aikakausi muuttaa ajattelua kaukaisen Suomen liikenteestä ja saavutettavuudesta.
Lopuksi on painotettava normaalia kansainvälistä yhteistyötä. Monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön ja sopimusten puolustaminen ovat pienten maiden etu. On tuettava rakenteita, joiden avulla demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeuksien ja markkinatalouden periaatteet leviävät.
Arvoisa juhlayleisö,
Historiasta tiedämme, että talous on turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta. Velkakierteessä horjuva pieni valtio ei voi lopulta pitää huolta myöskään puolustuksestaan.
Siksi talouden käänne on nyt pakko tehdä. Samalla on kirkastettava yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien oikea tasapaino.
Hyvä yhteiskunta etuuksineen ja oikeuksineen, vaatii aina vastapainoksi velvollisuuksia ja vastuita. Nämä periaatteet olivat itsestään selviä jälleenrakennuksen sukupolville. Ei vaadittu ensin itselle, vaan vaadittiin myös itseltä panosta yhteiseen hyvään.
Nyt nämä periaatteet täytyy kirkastaa tähän aikaan. Pienen maan on laitettava omat asiansa kuntoon, jotta pärjäämme myrskyisässä maailmassa.
Hyvät kuulijat,
Sotiemme veteraaneja on vielä elossa 2400. Heidän keski-ikänsä on 98 vuotta. Osoitamme heille tänään korkeimman kunnian. Jokainen suomalainen ymmärtää vapauden ja itsenäisyyden arvon.
Meidän historiallinen tehtävämme on ottaa vastuu Suomesta tässä ajassa. Velvollisuutemme on pitää Suomi turvassa ja jättää maa paremmassa kunnossa tuleville sukupolville.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.