Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 1997

Tässä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa esitetään puolustuspolitiikan ja puolustusvoimien kehittämisen suuntalinjat osana Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Pohjana ovat Valtioneuvoston vuonna 1995 eduskunnalle antama turvallisuuspoliittinen selonteko ja eduskunnan siitä antama vastaus, jotka ovat luoneet laajan ja tukevan perustan kokonaisvaltaisen turvallisuuspolitiikan kehittämiselle.

Suomen näkökulmasta Euroopan unioni, Venäjä ja NATO ovat Euroopan turvallisuuskehityksen keskeisimmät tekijät. Ne ovat kaikki muutoksen tilassa ja vaikuttavat turvallisuuteen ja vakauteen Suomen lähialueella Pohjois-Euroopassa.

Euroopan unionin jäsenyys on selkeyttänyt ja vahvistanut Suomen kansainvälistä asemaa. Vaikka jäsenyyteen ei sisälly sotilaallisia turvallisuustakuita, siihen kuuluu yhteisvastuuseen perustuva suoja. Suomi tukee EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintakyvyn vahvistamista ja osallistuu rakentavasti unionin turvallisuus- ja puolustusulottuvuuden kehittämiseen.

Suomi tukee Venäjän uudistuskehitystä ja sitoutumista yhteistyövaraiseen turvallisuuteen. Venäjään liittyvien turvallisuusongelmien hallinta ja sotilaallinen vakaus ovat Suomelle naapurimaana erityisen tärkeitä kysymyksiä.

Yhdysvaltain sitoutuminen Euroopan turvallisuuteen ja NATOn toimintakyvyn säilyttäminen on tärkeätä. Suomi seuraa tarkoin NATOn laajentumisen vaikutuksia Itämeren alueella sekä NATOn ja Venäjän suhteissa. Baltian maiden itsenäisyyden ja turvallisuuden säilyminen on olennaista alueen vakaudelle ja turvallisuudelle.

Ruotsin turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat tärkeä tekijä Suomen turvallisuudelle maiden historiallisen erityissuhteen ja samankaltaisten etujen vuoksi.

Suomen turvallisuuspolitiikan kehittämiseen kuuluu mahdollisuus tehdä itsenäisiä valintoja ja valvoa omia etuja. Suomi pyrkii siihen, että sillä on parhaat mahdolliset keinot huolehtia turvallisuudesta kaikissa tilanteissa. Tavoitteena on tehokas yhteinen turvallisuus, joka perustuu YK:n, ETYJin ja EN:n periaatteille.

Kansainvälinen sotilaallinen yhteistoiminta on kasvava osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin vahvistaa Suomen sotilaallista yhteistoimintakykyä ja parantaa siten puolustusvalmiutta.
Puolustuksella on keskeinen merkitys Suomen turvallisuuspolitiikassa. Suomella on sekä poliittinen tahto että taloudelliset edellytykset ylläpitää uskottavaa kansallista puolustuskykyä. Suomeen ei kohdistu uhkia, joiden ehkäisemiseen tai torjumiseen sotilasliiton turvallisuustakuut olisivat tarpeen. Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus tukee Pohjois-Euroopan vakautta.

Suomi arvioi liittoutumattomuuden ja sotilaallisen yhteistyön toimivuutta Euroopan turvallisuusasetelman muuttuessa ja osana Euroopan unionin kehitystä. Uskottava puolustuskyky on turvallisuuspolitiikan kehittämisen välttämätön osa.

Suomen sotilaallisessa asemassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ilmatila ja pohjoisin Suomi ovat säilyttäneet merkityksensä lähialueiden suurvaltastrategisen tärkeyden vuoksi. Itämeren uusi tilanne on lisännyt Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen rannikkoalueen merkitystä. Eteläinen Suomi on maan strategisesti tärkein alue kaikissa tilanteissa.

Suomi on luonut uskottavan kansallisen puolustuskyvyn, jota kohtaan tunnetaan kansainvälistä luottamusta. Euroopan sotilaallisen tilanteen muutokset eivät ole aiheuttaneet tarvetta tarkistaa Suomen puolustusratkaisua. Yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään perustuva ratkaisu on edelleen taloudellisin ja toimivin malli, jonka avulla koko Suomen aluetta kyetään uskottavasti puolustamaan.

Nykyinen perusta antaa mahdollisuuden sellaiseen puolustusjärjestelmän rakennemuutokseen, joka ottaa huomioon turvallisuusympäristössä sekä kriisin ja sodan kuvassa tapahtuvat muutokset, suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja taloudelliset voimavarat.

Puolustusjärjestelmän valmiutta ja reagointikykyä parannetaan. Kehittämisen painopiste on maavoimissa. Puolustuksen ennaltaehkäisevää kykyä vahvistetaan muodostamalla maanpuolustusalueille nopeasti toimeenpantavat valmiusyhtymät sekä nostamalla materiaalin ja koulutuksen laatua. Samalla mahdollistetaan maavoimien kokonaisvahvuuden merkittävä pienentäminen. Meri- ja ilmavoimat säilytetään määrällisesti nykytasolla, mutta niiden suorituskykyä parannetaan.

Varusmiesten palvelusaika- ja koulutusjärjestelmä uudistetaan. Tavoitteena on koulutuksen sisällön kehittäminen ja sodan ajan joukkojen tuottamisen tehostaminen. Uusi palvelusaikajärjestelmä mahdollistaa varuskuntien tehokkaan ja taloudellisen käytön. Rauhan ajan organisaation rationalisointi luo edellytykset kohdentaa henkilöstöä rakennemuutoksen tavoitteita vastaavasti.
Miehistön palvelusajan lyhentäminen edellyttää joukkojen kertausharjoitusten lisäämistä. Tavoitteena on vähintään 35 000 reserviläisen kouluttaminen vuosittain. Yleisen asevelvollisuuden toimivuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Puolustusvoimien rakennemuutoksessa on kyse tärkeästä ja kauaskantoisesta turvallisuuspoliittisesta päätöksestä. Valtiontalouden tila asettaa ahtaat rajat uudistuksen käytännön toteutukselle. Tavoitteena on osoittaa riittävät taloudelliset edellytykset rakennemuutoksen toteuttamiseen. Suomen nykyinen vakaa turvallisuustilanne luo otollisen tilaisuuden puolustusjärjestelmän uudistuksille.
Suomen eduskunnalle 17.3.1997 luovutettu turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 1997 löytyy oheisena.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 1997 (pdf) (559.3 KB)