7.5.2003 Puolustusministeri Matti Vanhasen puhe Helsingin kadettipiirin kevään 2003 upseeritapaamisessa Helsingissä

EU:n tulevaisuuskonventin esitykset puolustuksesta Arvoisat kadettiupseerit, Hyvät naiset ja herrat.

Kiitän mahdollisuudesta saada alustaa teille, hyvät maanpuolustuksemme ammattilaiset, juuri nyt ajankohtaisesta Euroopan unionin turvallisuuspolitiikan kehittämisestä sekä siihen liittyvistä uuden hallituksemme puolustuspoliittisista linjauksista.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannalta viimeiset puolitoista vuotta ovat merkinneet suurta käymistilaa. Syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkeen Amerikan Yhdysvallat on lähimpine liittolaisineen toiminut aktiivisesti terrorismia vastaan. Euroopassa tämä on herättänyt suuria ristiriitoja, jotka ovat heijastuneet myös Naton sisälle. Samanaikaisesti ja rinnan tämän kanssa sekä Nato että EU ovat sekä laajentumassa että muokkaamassa tehtäviään ja päätöksentekorakenteitaan.

EU:n tulevaisuutta pohditaan erityisessä valmistelukunnassa, EU:n konventissa. Se koostuu kansallisten parlamenttien, hallitusten, Euroopan parlamentin ja komission nimeämistä 105 jäsenestä. Sen tehtävänä on tehdä ehdotuksia, joita hallitusten välinen konferenssi (HVK) myöhemmin käsittelee. HVK neuvottelee myös uuden perussopimuksen. Tullakseen voimaan uusi perussopimus on ratifioitava kussakin jäsenmaassa. Monet jäsenmaat ovat perinteisesti järjestäneet kansanäänestyksiä sopimusmuutosten hyväksymisestä. Näin tullee käymään tälläkin kerralla.

Konventin työ on ollut suomalaisittain ongelmallista. Puheenjohtajisto on tehnyt ehdotuksia sopimustekstiksi asioissa, joissa konventin keskustelujen ja työryhmätyön perusteella ei todellakaan ole nähtävissä yksimielisyyttä. Päätöksentekorakenteessa pienen maan kannalta ovat huolestuttavia ehdotukset mm. neuvoston puheenjohtajakierron tasapuolisuudesta luopumisesta ja pysyvän puheenjohtajan / presidentin valitsemisesta Eurooppa-neuvostolle. Samoin esitys komission supistamisesta ilman minkäänlaista tasapuolisuusehtoa kuuluu samaan sarjaan. Myös neuvoston äänestysmenettelyn muutos ja EU-parlamenttipaikkojen jakoperiaatteen muutokset heikentäisivät pienen maan asemaa. Puheenjohtajisto, jossa pienillä mailla on vähäinen edustus, ajaa esityksiä, jotka eivät ole konsensushakuisia. Siksi konventin johdolle ja tulevalle HVK:lle on tehtävä selväksi, että uusi sopimus ei ole jäsenmaissa läpihuutojuttu.

Jo konventtityön alkumetreillä osa konventin jäsenistä korosti tärkeänä tehtävänä olevan EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisen ja EU:n globaalin vaikutusvallan lisäämisen. Unioni koetaan kyllä taloudellisena maailmanvaltana, mutta osa jäsenmaista haluaa sille vastaavan vahvan aseman myös turvallisuuspolitiikassa. Monien maiden puheenvuoroissa vuosi sitten keväällä keinoksi nähtiin unionin sotilaallisen kyvyn vahvistamisen. Puheet eivät saaneet jakamatonta kannatusta.

Suomen tavoitteena on ollut kehittää unionin yhteistä kriisinhallintaa ja jäsenmaiden siihen osoittamia voimavaroja. Lisäksi Suomi on pitänyt tavoiteltavana puolustusmateriaaliyhteistyön lisäämistä. Erityisesti pienelle maalle puolustusmateriaaliyhteistyö avaa sellaista teollista yhteistyötä, joka auttaa ylläpitämään puolustusvälineteollisuuden kapasiteettia ja tarjoaa taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa olevaa yhteistyötä koko ajan kehittyvällä aseteknologian saralla.

Ongelmattomat ehdotukset

Konventin puheenjohtajiston esitys yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ESDP, suomeksi ETPP) ensimmäiseksi artiklaksi kuvaa ESDP:n erottamattomaksi osaksi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. ESDP turvaa artiklaesityksen mukaan unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu sotilaallisiin ja siviilivoimavaroihin. Unioni voi asettaa ne käyttöön unionin ulkopuolella toteutettaviin tehtäviin rauhan säilyttämiseksi ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamiseksi YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Nämä artiklassa tarkoitetut tehtävät kuvataan sopimusluonnoksen II -osan 17 artiklassa. Ne ovat ns. Petersbergin tehtäviä eli humanitaarisia ja pelastustehtäviä, rauhanturvaamista sekä taistelujoukkojen tehtäviä kriisinhallinnassa rauhanpalauttaminen mukaan luettuna. Näiden lisäksi esitetään yhteisiä toimia aseidenriisunnan alalla, neuvontaa ja tukea sotilasasioissa, konfliktien estoa, terrorismin torjunnan tukemista kolmannen maan pyynnöstä sekä vakauttamis-operaatioita konfliktien jälkihoidossa.

Suomen kannalta nämä Petersbergin tehtävien laajennukset ovat ongelmattomia ja voimme ne hyväksyä.

Artiklaesityksen kolmannessa osassa esitetään Euroopan puolustusmateriaali- ja strategiatutkimusviraston perustamista ja tälle virastolle tiettyjä tehtäviä. Viraston puitteissa voitaisiin harjoittaa hankekohtaista yhteistyötä myös pienemmissä ryhmissä. Esitys voidaan Suomen kannalta hyväksyä, koska viraston toimintaan osallistuminen on avointa kaikille jäsenmaille. Sen sijaan emme pidä hyväksyttävänä kohdan alussa olevaa muotoilua, jossa perussopimustasolla todettaisiin: "Jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan". Ollaan itse asiasta mitä mieltä hyvänsä, tällaisen velvoitteen, jolla ei ole edes aikaulottuvuutta, asettaminen ei kuulu perussopimukseen.

Kolmas kohta velvoittaa myös jäsenvaltiot asettamaan unionin käyttöön sotilaallisia ja siviilivoimavaroja. Edelleen todetaan, että keskinäisiä monikansallisia joukkoja perustaneet jäsenvaltiot voivat asettaa kyseiset joukot myös unionin käyttöön. Nämä kohdat voimme hyväksyä. Sotilaallisia ja siviilivoimavaroja on unionissa kehitetty vuodesta 1999 alkaen näiden voimavarojen parantamista käsittelevissä konferensseissa. Ehdotuksessa viitatut jäsenvaltioiden muodostamat joukot ovat sellaisia kuten Eurocorps ja Eurofor maavoimissa, Euromafor merivoimissa ja eurooppalainen ilmavoimien ryhmä, monikansallinen divisioona, ensimmäinen saksalais-alankomaalaisen armeijakunnan esikunta. Näillä kaikilla on jo omat esikuntansa ja niissä kussakin on mukana kolmesta kuuteen maata.

Artiklaehdotuksen neljännessä kohdassa todetaan, että neuvosto tekee yksimielisesti ESDP:n toteuttamiseen liittyvät päätökset. Viides kohta antaa neuvostolle valtuudet siirtää unionin tehtävän suorittamisen jäsenvaltioiden ryhmälle. Tässäkin päätös on tehtävä kaikkien kesken, mutta päätöksen jälkeen tehtävän toteuttaminen jää osallistuvien jäsenvaltioiden vastuulle. Suomelle nämä kaksi kohtaa eivät ole ongelmallisia. Korostankin sitä, että nykyisen sopimuksen mukaan unioni voi päättää operaatioista, joihin osallistuisi vain osa jäsenmaista. Myös voimavarayhteistyötä tehdään jo nyt kiinnostuneiden maiden pienryhmissä. Tämä olemassa oleva yhteistyö on avointa kaikille ja päätökset tehdään yhdessä.

Ongelmalliset ehdotukset

Tähän asti esittelemäni on koskenut ehdotuksia, joihin Suomi voi yhtyä. Haluan erityisesti painottaa sitä, että unioni voi jo nykyisten sääntöjensä nojalla osallistua vaativiinkin operaatioihin ja valtuuttaa vain halukkaat jäsenmaat toteuttamaan mahdolliset operaatiot.

Tästä eteenpäin puheenjohtajiston esitykset muodostavat Suomen kannalta kuitenkin ongelmia. Ehdotuksen kuudes alakohta esittää pienemmän ryhmän muodostamista. "Jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, perustavat unionin puitteissa rakenteellisen yhteistyön." Tämä yhteistyö olisi suljettua. Siihen osallistuville asetettaisiin sotilaallisia voimavaroja koskevat sitoumukset ja osallistuvien maiden ryhmä hyväksyisi omassa neuvostokokoonpanossaan uusia jäseniä. Määräyksissä myös todettaisiin, että " vain yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot tekevät yhteistyön kohdetta koskevia päätöksiä".

Tätä kuudennen alakohdan pienempää ryhmää ei pidä sotkea yhteisen puolustuksen kysymykseen. Siihen palaan erikseen. Unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on lähinnä kriisinhallintatoimintaa ja siihen varautumista. Kriisinhallinta on ESDP:n ydin. Juuri tämän perustoiminnan ehdotettu "rakenteellinen yhteistyö" jakaisi kahteen osaan. Syntyisi itsenäisesti toimiva ryhmä, joka saattaisi toimia erillään koko unionin kriisinhallinnasta. Unioni ei näyttäisi ulospäin yhtenäiseltä turvallisuus- ja puolustuspoliittiselta toimijalta. Suomi ei voi siksi hyväksyä esitettyä suljetun rakenteellisen yhteistyön mallia unionin sisälle.

Yhteistyön tiivistymiseen epäillen suhtautuville sanotaan aina joskus, onko parempi, että kyseiset maat ryhtyvät toimimaan unionin ulkopuolella. Nehän toimivat jo nyt Naton puitteissa unionin ulkopuolella - jos toimivat. Ulkopuolelle syntyvän yhteistyön ongelma ei ole erityisesti Suomen ongelma. Me korostamme unionin yhteistä toimintaa. Ja unionilla on jo nyt, kuten aiemmin totesin, mahdollisuus pyytää osaa jäsenmaista vaativimpien tehtävien suorittamiseen. Esitetty artikla herättääkin kysymyksen, miksi oikeutta tällaiseen suljettuun yhteistyöhön haetaan EU-tunnusten alla, vaikka kaikki eivät saisi osallistua päätöksentekoon. Se jakaisi unionia tavalla, jota ei voi pitää tavoiteltavana.

Lopuksi puheenjohtajiston esityksissä on kaksi artiklan alakohtaa, jotka tähtäävät yhteisen puolustuksen järjestämiseen. Jo nykyinen sopimus antaa Eurooppa-neuvostolle mahdollisuuden siirtää yksimielisellä päätöksellä unioni yhteiseen puolustukseen. Nyt puheenjohtajisto pyrkii muuttamaan tätä mahdollisuutta aktiivisemmaksi tavoitteeksi sanamuutoksin. Lisäksi se esittää, että siihen asti kunnes yhteinen puolustus on perustettu, luotaisiin unioniin tiiviimpi yhteistyö keskinäisen puolustuksen alalla. "Jos jokin tähän yhteistyöhön osallistuvista valtioista joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muut osallistujavaltiot antavat sille tämän yhteistyön nojalla ja YK:n peruskirjan 51 artiklan määräysten mukaisesti apua kaikin käytettävissä olevin, sotilaallisin ja muin keinoin."

Tässä ei siis enää ole kyse kriisinhallinnasta unionin ulkopuolella vaan puolustusliitosta. Suomi katsoo, että perussopimuksen nykyinen muotoilu, joka antaa oikeuden Eurooppa-neuvostolle päättää yhteisestä puolustuksesta riittää. Olisi outoa, että perussopimuksella perustettaisiin tiiviimpi yhteistyö määrittämättä ketkä siihen osallistuvat. Sellaisen perustaminen ei kuulu perussopimukseen.

Puheenjohtajisto esittää lisäksi ns. solidaarisuuslauseketta. "Solidaarisuusperiaatteen mukaisesti unioni ottaa käyttöön kaikki käytettävissä olevat välineet, mukaan lukien sotilaalliset voimavarat, torjuakseen terroriuhan". Tällaisesta solidaarisuuslausekkeesta on koko konventin ajan keskusteltu. Monet näkisivät lausekkeen mielellään kattavampana kuin vain terrorismiin liittyvänä. Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg näyttivät äskettäisessä kokouksessaan vaatineen "yleisluontoista lauseketta solidaarisuudesta ja yhteisestä turvallisuudesta". Tällainen yleiseen muotoon muutettu lauseke muodostaisi sopimuspohjan pidemmälle menevälle keskinäiselle solidaarisuudelle myös sotilaallisessa toiminnassa. Suomi kannattaa solidaarisuuslausekkeen sitomista terrorismiin. Jo sellaisena kyse on Suomen kannalta historiallisesta ratkaisusta.

Neljä maata (Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg) esitti kokouksessaan myös Euroopan turvallisuus- ja puolustusunionin (ESDU) perustamista. ESDU kokoaisi yhteen ne EU-maat, jotka haluavat edetä pidemmälle ja nopeammin puolustusyhteistyössä. Niiden yhteistyö käsittäisi puolustusliitolle ominaiset keskinäiset turvatakuut. Kyseessä on puheenjohtajiston esityksen kaltainen tiiviimpää yhteistyötä koskeva aloite.

Suomen linja

Minusta on parasta, että unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään kaikkien yhteisenä. Voimavarojen kokoaminen kriisinhallintaankin on vielä kesken ja unionin ensimmäinen operaatio Makedoniassa on vasta alkanut. Unioni voi koota voimavaroja sitä haluavissa maaryhmissä ja parantaa valmiuksiaan vaativiakin kriisinhallintatehtäviä varten. Yhteistyö on tähän asti sujunut hyvin eikä sen kokemusten perusteella ole syitä siihen, miksi pieni ryhmä maita perustaisi unionin sisälle unionin ja omissa nimissään erillisen ryhmän. Ja yhteisen puolustuksen, keskinäisten turvatakuiden, osalta olisi luontevampaa, että vähintään puolet jäsenmaista ensin tekisi tätä yhteistyötä tarkoittavan keskinäisen aloitteen ennen kuin arvioitaisiin tiivistetyn yhteistyön tarvetta puolustuksessa. Nyt vasta neljä maata on esiintynyt tähän suuntaan. Kun kyse olisi joka tapauksessa maista, jotka luultavasti kaikki kuuluisivat myös Natoon, on syytä peräänkuuluttaa maltillista harkintaa organisointia mietittäessä.

Vaikka Suomi ei ole Naton jäsen, on meillä silti hyvät perustelut korostaa euroatlanttista yhteistyötä. Ei ole järkevää perustaa päällekkäisiä rakenteita ja toimintaa. Toivon syvästi, että Euroopan Unioniin kuuluvat Nato-maat selvittävät keskenään Naton sisäiseen toimintaan liittyvät kitkatekijät, eivätkä toisi kiistojaan EU-pöytään. EU- ja Nato-mailla ei voi eikä saa olla suurissa demokratiaa, vapautta ja inhimillistä kehitystä korostavissa arvovalinnoissa merkittäviä eroja keskenään. Siksi euroatlanttisessa keskustelussa pitää välttää "vastavoima-keskustelua". Vain yhteistyöllä Yhdysvaltojen kanssa voidaan rakentaa kestävää rauhanomaista maailmanjärjestystä.

Miten sitten konventin ja HVK:n suhteen olisi viisasta menetellä? Minusta Suomen on pyrittävä konventissa ja hallitusten välisessä konferenssissa toimimaan tavalla, joka antaa perustan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuuden ja vaikuttavuuden lisäämiselle. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa yhteistyössä unioni voi parantaa huomattavasti valmiuksiaan kriisinhallintaan sekä lisätä puolustusmateriaaliyhteistyötä sopimuksia muuttamattakin. Kun yhteistyötä kehitetään tästä eteenpäin, on lähtökohtana oltava kaikille avoin yhteistyömahdollisuus suljettuja piirejä välttäen. Hallituksen tehtävänä on toimia siten, että yhteistyötä kehitetään ja Suomen osallistumismahdollisuus turvataan. Yhteisen puolustuksen osalta ei vielä ole ajankohtaista arvioida sen tarvetta. Jos merkittävä määrä maita haluaa yhteisen puolustuksen mahdollistavan artiklan sopimukseen, niin Suomi ei voi siinäkään harkita suljettuja järjestelyjä, vaan edellyttää enemmistön osallistumista yhteistyöhön.

Suomen oman päätöksenteon osalta pidän tärkeänä sitä, että valtiolliselle johdolle ja Suomen kansalle turvataan mahdollisuus tehdä tarvittavia perusratkaisuja koskevia päätöksiä, jos sitä joskus halutaan. Meillä pitää olla puolustusmateriaalin ja -järjestelmien osalta kyky ottaa apua vastaan ja liittoutua, jos sitä joskus halutaan. Tällaisen harkinnan on kuitenkin perustuttava laajaan kansalaiskeskusteluun ja perusteltuun arvioon turvallisuusympäristöstämme. Puolustusratkaisumme ainoana ja ratkaisevana mittarina pitää olla oma turvallisuutemme. Meillä on muiden maiden tapaan oikeus ja velvollisuus pitää tässäkin kysymyksessä lähtökohtana omia etujamme.

Olen pyrkinyt edellä kuvaamaan ne kysymyksenasettelut, joihin joudumme lähiviikkoina ja kuukausina ottamaan kantaa. En ole sisällyttänyt siihen vielä arviota siitä, mikä on Suomen strategia suhteessa EU:n valtavirtaan ja ydinajatteluun. Tähän asti Suomen päätökset on tehty siten, että olemme mukana siinä yhteistyössä, mihin EU on ryhtynyt. Mutta päätöksenteko on silti ollut tapauskohtaista. Siitä on pitkä matka linjaukseen, jonka mukaan olisi periaatteellisesti tärkeää olla mukana kaikissa ytimissä, joita unioniin mahdollisesti syntyy. Tätä keskustelua silti käydään. Monien mielestä Suomen EU-strategiaa nimenomaan kuvaa ja leimaa pyrkimys ytimeen ja siihen osallistumisesta muualla saatavaan hyötyyn. Itsekin huomasin vaalien edellä, että lähinnä tutkijapiireissä keskusteltiin, että nimenomaan tästä oli myös vaaleissa kyse - jatketaanko tällä opilla vai ei.

Haluan vähän valaa öljyä näille laineille. Suomen kannattaa tapauskohtaisesti arvioida, missä meidän kannattaa oman tai Euroopan edun nimissä olla mukana. Samoin kannattaisi käydä analyyttistä keskustelua siitä, millä tavalla todella mukana olo yhdessä päätöksessä vaikuttaa etuihimme muilla aloilla EU:ssa. En ole tästä syy-seuraussuhteesta ollenkaan varma. Meillä on EU:n historiasta monia esimerkkejä, joissa jollakin sektorilla vähemmistöön jäänyt maa saattaa jossakin toisessa kysymyksessä olla silti edunsaaja. Väittäisin, että eri sektoreiden neuvostot ovat aika etäällä toisistaan. Monet ministerineuvostot kiistelevät jäsenmaiden eduista aivan riippumatta siitä, miten jäsenmaat jakautuivat Irak-kiistassa. Sanoisin, että kun tiukan puolueettomuusdoktriinin käytöstä on Suomessa luovuttu, ei mielestäni kannattaisi omaksua uutta ehdottomuutta kovin nopeasti uudelleen.

Arvoisat kadettipiirin jäsenet, toivotan kadettipiirille ja sen hallitukselle hyvää kevättä sekä toivotan teille kaikille menestystä tärkeässä maanpuolustustyössänne. Toivon, että osaltanne otatte aktiivisesti osaa suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Vastaan lopuksi mielelläni muutamaan kysymykseen ennen hallituksen ensimmäiseen iltakouluun lähtöä.

Kiitos.

Palaa otsikoihin