Haku

Nordefcon logo.

Suomen Nordefco-puheenjohtajuus 2021

Pohjoismaista puolustusyhteistyötä (Nordic Defence Cooperation, Nordefco) ohjaavan yhteisymmärryspöytäkirjan (MoU) mukaan yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa osallistujamaiden kansallista puolustusta, löytää synergiaetuja ja edistää tehokkaita yhteisiä ratkaisuja. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön puheenjohtajuus kiertää vuosittain neljän Pohjoismaan kesken (pl. Islanti). Vuonna 2021 puheenjohtajana toimii Suomi. Puheenjohtajan vastuulla on yhteistyön johtaminen ja kehittäminen Nordefcon pitkän aikavälin Visio 2025 -asiakirjan tavoitteiden mukaisesti.

Vuoden 2021 aikana Nordefcon puitteissa on suunniteltu järjestettäväksi lukuisia kansainvälisiä kokouksia Suomessa. Puolustusministerit ja virkamiestason Policy Steering Committee kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa, minkä lisäksi kokouksia järjestetään virtuaalisesti. Myös puolustusministeriöiden kansliapäälliköt tapaavat vuoden aikana kerran. Lisäksi sotilastasolla järjestetään useita kokouksia Suomessa. Mikäli koronatilanne ei salli fyysisten kokousten järjestämistä, niitä toteutetaan etäyhteyksiä hyödyntäen.



Seuraavat neljä painopistettä ohjaavat yhteistyötä Suomen puheenjohtajakaudella 2021:

Visiota kohti - Nordefco Visio 2025:n toimeenpano

Rauhan, kriisin ja konfliktin ajan yhteistoimintakyvyn kehittäminen on Nordefcon Visio 2025:n keskeisin tavoite, jonka osalta Suomi jatkaa työtä Tanskan puheenjohtajuuskaudella tehtyjen päätösten mukaisesti. Sotilaallinen liikkuvuus valittiin viime keväänä testiprojektiksi, jonka osalta tarkastellaan mahdollisuuksia myös kriisin -ja konfliktin ajan yhteistyön kehittämiselle.

Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella 2017 järjestettiin ensimmäinen Nordefcon päätöksentekoharjoitus. Vuonna 2020 laadittiin ja hyväksyttiin suunnitelma vastaavien harjoitusten järjestämisestä seuraavina vuosina. Suunnitelman mukaisesti Suomi järjestää jälleen puheenjohtajuuskaudellaan virkamiestason päätöksentekomekanismien harjoituksen simulaation avulla. Harjoitus on järjestyksessään Nordefcon toinen.

Sotilaallinen huoltovarmuus, resilienssi ja kokonaisturvallisuus

Koronakriisi on korostanut kokonaisturvallisuuden sekä puolustusvoimien resilienssin ja huoltovarmuuden merkitystä. Suomi pitää tärkeänä tarkastella koronakriisin vaikutuksia sotilaalliseen huoltovarmuuteen, erityisesti materiaalihankkeisiin, puolustusteollisuuteen ja teolliseen pohjaan.

Yhteistyötä kokonaisturvallisuuden saralla pyritään kehittämään vahvistamalla dialogia Nordefcon ja Haga-yhteistyön välille. Haga on pohjoismainen yhteistyöjärjestely yhteiskuntaturvallisuuden, pelastustoimen ja varautumisen saralla. Suomi toimii Haga-yhteistyön puheenjohtajana sisäministeriön johdolla vuonna 2021. Suomen puheenjohtajakauden työn tulokset on kirjattu englanninkieliseen raporttiin: 2021 NORDEFCO Final report on Military Security of Supply (pdf) (491 KB)

Euroopan puolustusrahaston hyödyntäminen Pohjoismaiden kesken

Aktiivinen kumppanuus pohjoismaisen puolustusteollisuuden kanssa sekä relevanttien instrumenttien, kuten Euroopan puolustusrahaston (EDF), hyödyntäminen sisältyy Visio 2025 tavoitteisiin. Suomi pitää tärkeänä pyrkimyksenä parantaa tiedonkulkua Pohjoismaiden välillä EDF:n työohjelmien valmisteluun ja projekteihin liittyen. Työssä voidaan hyödyntää EDF:n valmisteluvaiheesta saatuja kokemuksia. Pohjoismainen puolustusteollisuus tulee kytkeä mukaan työhön. Suomen puheenjohtajakauden työn tulokset on kirjattu englanninkieliseen raporttiin: 2021 NORDEFCO EDF report (pdf) (705 KB)

Pitkän aikavälin projektihallinnan kehittäminen

Vuosien 2019-2020 aikana sotilastasolla on suunniteltu ja toteutettu koekierros pitkän aikavälin projektihallinnan konseptin kehittämiseksi, mikä on nähty Nordefcon puitteissa tarpeelliseksi. Konseptin tarkoituksena on parantaa pohjoismaisten sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä yhteistyöalueiden välisen tiedonvaihdon ja koordinaation kautta. Suomi pyrkii puheenjohtajamaana vuonna 2021 huolehtimaan siitä, että hanke edistyy suunnitellusti.


Suomen_Nordefco-puheenjohtajuus_2021 (pdf) (559.4 KB)