Haku

Tiedotteet 2022

25.05.2022 13:38

Hallituksen esitys vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen säädösmuutoksista eduskuntaan

Hallitus antoi 25.5.2022 eduskunnalle esityksensä vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain sekä ampuma-aselain muuttamisesta. Asiaa valmistellut työryhmä luovutti mietintönsä puolustusministeriölle maanantaina 23.5.2022. Työryhmän mietintö oli yksimielinen.

Muutosten tarkoituksena on mahdollistaa nykyistä laajemmin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ampuma-aseiden, aseen osien ja patruunoiden käyttäminen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämässä sotilaallisia valmiuksia palvelevassa ampumakoulutuksessa. Hallitus esittää mahdollistettavaksi, että kyseisessä koulutuksessa voitaisiin käyttää myös Puolustusvoimien rynnäkkökivääreiden paukkupatruunoita sekä ilmatorjuntakonekiväärin ja kevyiden kranaatinheittimien harjoitusampumatarvikkeita. Tavoitteena on samalla mahdollistaa entistä monipuolisemman ampumakoulutuksen järjestäminen.

Muutosten myötä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä olisi mahdollisuus lähettää osallistujia ulkomaisten asevoimien ja kansainvälisten organisaatioiden järjestämään sotilaalliseen koulutukseen. Myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ulkomailla järjestämän koulutuksen sääntelyä tarkennettaisiin.

Lakiehdotukset esitetään tulemaan voimaan heinäkuussa.

Kiinnostus vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta kohtaan on kasvanut voimakkaasti. Tehokas ja monipuolinen ampumaharjoittelu on tärkeä osa tätä koulutusta ja tämän harjoittelun tarve on lisääntynyt. Muutoksilla on osaltaan tarkoitus mahdollisimman nopeasti lisätä mahdollisuuksia maanpuolustustaitojen vapaaehtoiseen harjoitteluun.

Hallituksen esityksen voi lukea kokonaisuudessaan eduskunnan verkkosivuilla.

Lainsäädäntöhankkeen aineistoon voi perehtyä valtioneuvoston Hankeikkuna-sivustolla.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa asiaa valmistelleen työryhmän puheenjohtaja ja hallituksen esityksen esittelijä hallitussihteeri Timo Tuurihalme, p. 0295 140 119.


Palaa otsikoihin