Haku

Tiedotteet 2013

04.04.2013 09:56

Puolan puolustusministeri Siemoniak Suomessa

 MG 050831

Puolan puolustusministeri Tomasz Siemoniak seurueineen teki 3.4.2013 lyhyen vierailun Suomeen puolustusministeri Carl Haglundin kutsusta.

Puolan ja Suomen puolustushallinnon kahdenvälinen yhteistyö on ollut vilkasta jo monien vuosien ajan.  Puola on hankkinut puolustustarvikkeita Suomesta ja osallistunut niiden kehittämistyöhön. Suomelle esitettiin myös kutsu osallistua Puolassa järjestettäviin monenkeskisiin harjoituksiin. Kyberturvallisuuden kehittäminen koettiin molempia osapuolia erityisesti kiinnostavaksi asiaksi.

Ministerit keskustelivat tapaamisen aikana myös Afganistanin tilanteesta ja erityisesti ISAF-operaation jatkosta vuoden 2014 jälkeen, osallistumisesta kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä alueellisen puolustusyhteistyön kehitysnäkymistä Pohjois- ja Keski-Euroopassa.

Lisätiedot: viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (p. 0295 140 120).


Palaa otsikoihin