Tiedotteet 2007
Puolustusministeri esitti tervehdyksen 182. maanpuolustuskurssille
Puolustusministeri Jyri Häkämies esitti tervehdyksen 182. valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille 17.9.2007 Helsingissä. Hän tarkasteli puheessaan mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikan uutta näkyvämpää roolia sekä Suomen osallistumista EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallintayhteistyöhön. Lisäksi puheessa todettiin hallituksen uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelun olevan käynnissä.
Puolustusministeri Häkämies
totesi puheessaan, että pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen
ohjelmassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on saanut aikaisempaa näkyvämmän
aseman. Suomi osallistuu ohjelman mukaan täysipainoisesti EU:n yhteiseen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallintayhteistyöhön, kehittää
rauhankumppanuutta Naton kanssa ja säilyttää mahdollisuuden hakea Naton
jäsenyyttä. Ministerin mukaan keskeisin tehtävä on kansallisen puolustuksen ja
uskottavan suorituskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen.
Puheessaan
ministeri Häkämies peräänkuulutti entistä tiiviimpää hallinnonalojen rajat
ylittävää yhteistyötä kriisinhallinnassa. Ministeri totesi, että ratkaisevaa
ei ole se, minkä lipun alla kutakin operaatiota toteutetaan vaan se, millaisia
tuloksia siinä saavutetaan. Suomalainen toimintamalli on osoittanut voimansa jo
moneen kertaan. Tällä tiellä meidän on hyvä jatkaa eteenpäin.
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe maanpuolustuskursseilla
Tarkempia tietoja ministeri Häkämiehen puheesta antaa viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 160 88200 tai 050 568 0553).