Haku

Tiedotteet 2003

16.09.2003 11:00

Selonteon mukainen puolustusbudjetti

Puolustusministeriön hallinnonalan menot ovat vuoden 2004 talousarvioesityksessä 2 066,4 milj.

euroa, jossa on lisäystä kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon 114,2 milj. euroa eli 5,5 %. Puolustusministeriön pääluokan menojen osuus bruttokansantuotteesta on 1,41 % (1,37 %) ja valtion kokonaismenoista 5,6 % (5,5 %). Puolustusministeriön hallinnonalan arvioitu henkilöstömäärä vuonna 2004 on n. 18 110 henkilötyövuotta ja siinä on kasvua edelliseen vuoteen verrattuna n. 50 henkilötyövuotta. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen toteaa, että talousarvioesitys noudattaa vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisia Suomen puolustuksen kehittämislinjauksia ja niiden edellyttämää rahoitustarvetta ja että budjetti antaa riittävät resurssit puolustushallinnon keskeisten tavoitteiden saavuttamiselle.

Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään 572,6 milj. euroa, missä on lisäystä kuluvaan vuoteen 53,6 milj. euroa. Lisäys aiheutuu vuoden 2003 talousarviossa toteutetusta 20 milj. euron suuruisesta maksatusten lykkäyksestä, joka kohdistui valmiusyhtymien varustaminen –tilausvaltuuteen sekä siitä, että vuoden 2001 puolustusselonteon mukainen 33,6 milj. euron rahoituksen lisäys vuonna 2004 on kohdennettu puolustusmateriaalihankintoihin.

Talousarvioesitykseen sisältyy kaksi uutta puolustusmateriaalihankintoihin liittyvää tilausvaltuutta. Hankevalmisteluun ja sarjahankintaa edeltävään kehitystyöhön sekä protoversioiden hankintaan esitetään 20,6 milj. euron PROTO 2004 –tilausvaltuutta ja ilmavoimien hävittäjätorjuntakyvyn kehittämiseksi esitetään 111,5 milj. euron IHT 2004 –tilausvaltuutta. Uusia tilausvaltuuksia suunniteltaessa on otettu huomioon puolustusministeriössä toimineen työryh-män ehdotukset määrärahojen suunnittelun ja käytön tehostamiseksi. PROTO 2004 –tilausvaltuuden keskeisenä tavoitteena on parantaa tuleviin tilausvaltuuksiin sisällytettävien hankintojen valmiutta, jotta tarvittavat sopimukset ja tilaukset voidaan tehdä valtuuden myöntämisvuonna. Puolustusministeri Kääriäinen näkee uudet tilausvaltuudet puolustuksen kehittämisohjelman toteutumisen kannalta tärkeinä ja uskoo, että PROTO 2004 –tilausvaltuus tulee tehostamaan puolustusmateriaalihankintoihin myönnettävien määrärahojen käyttöä.

Puolustusvoimien toimintamenoihin esitetään ensi vuodelle yhteensä 1 263,6 milj. euroa, mikä on 60,5 milj. euroa enemmän kuin kuluvana vuonna. Lisäys aiheutuu pääosin palkankorotuksista ja muusta yleisestä kustannustason noususta. Talousarvioesityksen mukainen määrärahataso mahdollistaa puolustusvoimien toiminnan edellisen vuoden mukaisella tasolla.

Talousarvioesitys sisältää 43,4 milj. euroa rauhanturvaamistoiminnan kalusto- ja hallintomenoihin. Puolustusministeri Kääriäinen pitää myönteisenä sitä, että rauhanturvaamistoiminnan määrärahat on talousarvioesityksessä mitoitettu tiedossa olevien rauhanturvaamisoperaatioiden vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ja että myös kansainvälisen kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelman hankinnat voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti.

Tarkempia tietoja puolustusministeriön pääluokan menoista antaa puolustusministeriössä talousjohtaja Timo Norbäck puh. (09) 160 88240.

Palaa otsikoihin