Haku

Tiedotteet 2003

06.05.2003 19:36

6.5.2003 Pohjoismaiset puolustusministerit Visbyssä

Puolustusministeri Matti Vanhanen osallistui tiistaina Visbyssä järjestettyyn Pohjoismaiden puolustusministerikokoukseen.

Kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia yhteispohjoismaisia puolustusyhteistyöhön liittyviä asioita.

Osanottajat päättivät tiivistää pohjoismaista kriisinhallinta- ja rauhanturvayhteistyötä, jonka painopiste on edelleen Balkanilla, erityisesti Kosovossa. Pohjoismaat ovat lisäämässä rauhanturvaamispanostustaan myös Afrikassa, Suomi Eritrean ja Etiopian rajalla ja Ruotsi Kongossa. Myös osallistumisesta Sudanin rauhanprosessiin on keskusteltu. Pohjoismaiselle yhteistyölle saattaa jossain vaiheessa syntyä tarvetta myös Irakissa, kunhan tilanne alueella on vakiintunut ja humanitaariset operaatiot saadaan kunnolla käyntiin. Toiminta siellä edellyttää YK:n mandaattia. Keskusteluissa nousi myös esiin mahdollisuus laajentaa NORDCAPS –yhteistyötä Islantiin ja Pohjoismaiden ulkopuolelle.

Kokouksessa keskusteltiin pohjoismaisen materiaalialan yhteistyön lisäämisestä. Pohjoismainen helikopterihanke etenee omaa rataansa. Nyt on tavoitteena löytää uusia yhteisiä hankkeita, joiden avulla kukin Pohjoismaa pystyy vahvistamaan myös kansallisia kriisiajan valmiuksiaan.

Pohjoismaiset puolustusministerit pitivät erillisen kokouksen Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanovin kanssa. Hänelle selostettiin pohjoismaista puolustusalan yhteistyötä. Ministerit vaihtoivat näkemyksiä Euroopan Unionin puolustusulottuvuuden kehittymisestä sekä yhteistyöstä Naton kanssa rauhankumppanuuden puitteissa. Esillä olivat myös terrorismin ja muiden uusien uhkien muodostamat haasteet.



Tarkempia tietoja kokouksesta antavat osastoesiupseeri Sami Nurmi (puh. 09 – 160 88145) ja viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 – 160 88200 tai 050 – 568 0553).

Palaa otsikoihin