Haku

Tiedotteet 2000

05.12.2001 16:47

19.10.2000 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön neuvottelukunta asetettiin

Valtioneuvosto on yleisistunnossaan 19.10.2000 asettanut vapaaehtoisen maanpuolustustyön neuvottelukunnan 1.11.2000 alkavaksi nelivuotiskaudeksi.

Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin valtiosihteeri Rauno Saari valtioneuvoston kansliasta. Edellisen nelivuotiskauden puheenjohtajana toimi pääjohtaja Iiro Viinanen.

Kansalaisten vapaaehtoisuuteen perustuvan maanpuolustustyön lähtökohtana on vaatimus, että tällä toiminnalla tulee olla yhteiskunnan kaikkien tahojen hyväksyntä ja kansalaispiirien luottamus. Tästä syystä valtakunnallista vapaaehtoista maanpuolustustyötä koordinoimaan tarvitaan mainittu neuvottelukunta.

Asetuksen mukaan neuvottelukunta koostuu eri kansalaisryhmiä ja yhteiskunnallisia näkemyksiä edustavista jäsenistä. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu pysyvinä asiantuntijoina puolustusministeriön, sisäasiainministeriön ja pääesikunnan edustaja. Valtioneuvosto määrää neuvottelukunnan jäsenet ja pysyvät asiantuntijat neljäksi vuodeksi kerrallaan.


Palaa otsikoihin