Haku

Tiedotteet

19.01.2024 09:00

Puolustusministeri Häkkänen: Suomalaisilta vahva tuki Nato-jäsenyydelle

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuoden 2023 mielipidetutkimus julkistettiin 19.1.2024.

Mielipidetutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä suhtautuu myönteisesti siihen, että Suomi on Naton jäsen. Yhtä moni katsoo, että muut liittolaiset antaisivat Suomelle tarvittaessa tukea. Yhdeksän kymmenestä kokee myös Suomen velvollisuudeksi auttaa liittolaismaita tarvittaessa.

”Vahva tuki Nato-jäsenyydelle yhdistää suomalaisia. Maailma on muuttunut vaarallisemmaksi, mutta samaan aikaan Suomen turvallisuusasema on koko historiamme vahvin. Tukenamme on maailman vahvin puolustusliitto, ja olemme myös itse siihen turvallisuuden tuoja”, puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Puolustusministeri Häkkänen on tyytyväinen myös siihen, että maanpuolustustahto on pysynyt korkealla tasolla. Kahdeksan kymmenestä katsoo, että suomalaisten on puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa.

”Maanpuolustustahto on yhdessä vahvan oman puolustuksen kanssa turvallisuutemme perusta. Suomalaisilla on korkea tahto puolustaa tätä maata. Meillä on paljon arvokasta ja hyvää. Näin on oltava jatkossakin”, puolustusministeri Häkkänen sanoo.

Puolustusministeri Häkkänen nostaa esiin myös suomalaisten vahvan kannatuksen Ukrainan tukemiselle. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kannattaa vähintään nykytasoisen Ukrainan tukemisen jatkamista. Näin on sekä aseellisen että taloudellisen tuen osalta.

”Suomalaisten tuki Ukrainalle pysyy horjumattomana. Sodan lopputulos ratkaisee, millaiseksi Euroopan ja Suomen turvallisuusympäristö muodostuu kuluvan vuosikymmenen aikana. Siten Ukrainan tukemisessa on kyse myös Suomen turvallisuudesta”, puolustusministeri Häkkänen sanoo.

Lisätietoa puolustusministeriössä antaa ministerin erityisavustaja Dani Niskanen, puh. +358 41 544 4967. Ministerille osoitetut haastattelupyynnöt: Erityisavustaja Ville Sipiläinen, puh. +358 40 761 1558.

Mielipidetutkimus on luettavissa alla olevasta linkistä:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-663-372-8


Palaa otsikoihin