Haku

Tiedotteet

02.09.2024 10:30

Mietintö kiinteistönhankintojen kiellosta lausuntokierrokselle

Hallitus haluaa parantaa Suomen kansallista turvallisuutta kiristämällä ulkomaisia kiinteistökauppoja koskevaa lainsäädäntöä. Puolustusministeri Antti Häkkäsen asettama työryhmä on laatinut asiaa koskevan mietinnön, joka lähetetään seuraavaksi lausuntokierrokselle. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä kuluvan vuoden aikana.

Mietinnön ehdotusten mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion EU on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Kielto koskisi myös yhteisöä, jonka kotipaikka on tällaisen valtion alueella tai jonka omistus tai vaikutusvalta on tällaisen valtion kansalaisella tai yhteisöllä. Tarkemmat säännökset laissa tarkoitetuista valtioista annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.

- Länsimaissa on saatu viime vuosina jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten yhteiskunnan vakauden horjuttamiseen käytetään yhä häikäilemättömämpiä keinoja. Suomen on pidettävä huoli siitä, että emme jätä pehmeitä kohtia vihamielisten tahojen hyödynnettäviksi. Meidän on tunnistettava ja etukäteen neutraloitava sellaiset riskit, jotka voisivat kriisiaikana puhjetessaan aiheuttaa vakavaa uhkaa yhteiskunnan toimintakyvylle ja väestön turvallisuudelle, puolustusministeri Häkkänen perustelee.

Euroopan ja Suomen turvallisuustilanne on vakavampi ja vaikeammin ennakoitavissa kuin kertaakaan kylmän sodan jälkeen ja tämän muutoksen arvioidaan olevan pitkäkestoinen. Suomen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva tiedustelun ja vaikuttamisen uhka on kohonnut sekä fyysisessä että kyberympäristössä Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan sekä Suomen Nato-jäsenyyden myötä.

Ehdotettujen säännösten tarkoituksena on torjua kiinteistöjen kautta tapahtuvaa vihamielistä laaja-alaista vaikuttamista Suomessa. Ulkomaisen kiinteistöomistuksen kautta voidaan valmistella vihamielistä toimintaa suomalaista yhteiskuntaa vastaan. Nämä uhkat kohdistuvat talouteen, infrastruktuuriin, yritysten toimintamahdollisuuksiin ja huoltovarmuuteen sekä valtion itsemääräämisoikeuteen ja valtion kykyyn tuottaa turvallisuutta väestölle.

Lainsäädäntöhanke liittyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankintaa ja -hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä. Lisäksi hallitus selvittää mahdollisuudet nykyistä tehokkaampaan jälkikäteiseen puuttumiseen ja kontrolliin yhteiskunnan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeisen omaisuuden osalta.

Mietintö on luettavissa Hankeikkunassa (PLM005:00/2023).

Mietinnön lausuntoaika päättyy 25.10.2024. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset Lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Lausuntokierroksen jälkeen lain valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat hankkeen puheenjohtaja vanhempi hallitussihteeri Kosti Honkanen p. 0295 140 607, kosti.honkanen@gov.fi ja varapuheenjohtaja asiantuntija Joonas Laito p. 0295 140 071, joonas.laito@gov.fi


Palaa otsikoihin