Puolustusministeri komentajiston neuvottelupäivillä Santahaminassa

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen piti puheen komentajiston neuvottelupäivillä Santahaminassa, Helsingissä. Ministeri käsitteli puheessaan mm. Libanon-tapausta, yleisen asevelvollisuuden merkitystä ja uuden selonteon valmistelua.

Libanon-tapaus

Päätös lähettää rauhanturvaajia Libanoniin herättää johtopäätöksiä ja kysymyksiä. Ensinnäkin on myönteistä, että päätös syntyi eduskunnassa lähes yksimielisesti ja nopeasti. Uusi kriisinhallintalaki osoitti toimivuutensa. Eduskuntakäsittely kuitenkin paljasti, että myös poliittisten pisteiden keruu on herkässä. Tarpeetonta opportunismia rajoittaa varmasti se, että koko valtionjohto osallistuu päätöksentekoon, ja että Tasavallan presidentti viime kädessä päättää.

Pidän todennäköisenä, että riskien merkitys operaatioihin osallistumista arvioitaessa saa korostetun painoarvon tulevaisuudessa. Saattaa olla, että riskeistä muodostuu keskustelujen pääasia. Riskeihin täytyy suhtautua aina vakavasti ja realistisesti. Elävä elämä on elävää elämää, varsinkin rauhanturvaamisessa. Pidän monestakin syystä viisaana, että riskejä arvioidaan päätöksenteossa mieluummin ylä- kuin alakanttiin liioitteluun sortumatta. Korrelaatio operaatioiden hyväksyttävyyden ja riskien toteutumisen välillä on erittäin korkea.

Kansainvälisten operaatioiden saama mediajulkisuus peittää helposti alleen ponnistukset kotimaan puolustuksen tontilla. Ei ole ihme, että tästäkin syystä kentällä törmää kansalaisten kysymyksiin siitä, onko kotimaan puolustus aiottu ajaa alas kansainvälisten tehtävien alta. Samaa kysymyksen asettelua vahvistavat myös viime vuosikymmenten ja vuosien aikana tehdyt supistukset ja uudelleenjärjestelyt kotimaan puolustuksessa maakunnissa ja alueilla. Mielestäni puolustusvoimien marssijärjestystä on teroitettava joka ikisessä tilaisuudessa siten, ettei kansalaisille pääse muodostumaan sitä väärää käsitystä, että kotimaan puolustuksesta oltaisiin hölläämässä joidenkin muiden tehtävien takia.

Suomen EU-puheenjohtajuus sujuu eleettömästi, mutta tuloksellisesti. Ihmeitä ei kukaan ole etukäteen odottanut. Näissä asioissa on oltava äärirealisti. Juna etenee suunnitellulla tavalla myös kriisinhallintatavoitteiden osalta. Niin Levin kuin Brysselinkin kokouksessa olisi tärkeää saavuttaa konkreettinen edistysaskel siviili- ja sotilaskriisinhallintatoimenpiteiden koordinaatiossa.

Yleinen asevelvollisuus pysyy agendalla

Puheenjohtaja Jaakonsaaren yleisestä asevelvollisuudesta taannoin esittämän ulkomuseovertauksen aiheuttamat reaktiot osoittavat, että yleinen asevelvollisuus pysyy agendalla ja että eri motiiveista nousevia kyseenalaistavia puheenvuoroja saadaan kuulla tulevaisuudessakin – ehkä kiihtyvässä tahdissa uuden selonteon valmistelun lähestyessä.

Jaakonsaaren esitys selvityksen tekemisestä sinänsä ei ole mullistava ajatus, sillä osana vuoden 2008 selontekoa selvitetään myös yleistä asevelvollisuutta ja sen ajanmukaisuutta. Pidän selvänä, että korkealta tasolta tulevat yleistä asevelvollisuutta kyseenalaistavat puheenvuorot ovat omiaan nakertamaan kansalaisten uskoa yleisen asevelvollisuuden toimivuuteen tämän päivän ja huomisen puolustuksessa.

Yleistä asevelvollisuutta on tuettu erittäin laajasti Jaakonsaarenkin puheenvuoron jälkeen. On Jaakonsaari saanut puoltopuheenvuorojakin. Yleistä asevelvollisuutta tukevien perustelujen kirjo on kattava. Täysin uusia perusteluja ei ole lyöty pöytään. Yleinen asevelvollisuus tuottaa laatua ja suorituskykyä. Se on kustannustehokas. Se on sosiaalisesti suorastaan nerokas innovaatio. Se lisää tasa-arvoa ja keskinäistä ymmärtämystä. Keskustelua ei pidä pelätä eikä kahlita. Hyvä asia kestää mikä tahansa keskustelun.

Yleisen asevelvollisuuden merkitys Suomen puolustamiskonseptissa on avattava.

Ainakin seuraavat asevelvollisuuteen liittyvät kytkennät tai reunaehdot on todettava. Yleisestä asevelvollisuudesta voi puhua, jos noin 80 % nuorista miehistä suorittaa sotilaallisen palveluksen. Jos kenttäkelpoisuus alkaa liukua kohti 70 %:a tai sen alle, perusteet puhua yleisestä asevelvollisuudesta ovat alaliu´ussa. Toisekseen yleisen asevelvollisuuden uskottavuuteen liittyy kiinteästi se, että kutakuinkin jokainen asevelvollisuuden suorittanut sijoitetaan sodanajan joukkoihin järkevään tehtävään, että hän pääsee kertausharjoituksissa verestämään taitojaan 15-20 vuoden ajan ja että sodan joukkoihin sijoitetulla on myös asianmukainen varustus toteuttaa tehtävänsä. Asevelvollisuuteen perustuvan reserviläisarmeijan sodanajan koko voi varmaankin nykyisestään laskea, mutta sen on asetuttava 250 000:n tuntumaa väliin 2010-luvun alkupuolella edustaakseen oman maan puolustamiseen kykeneviä puolustusvoimia. Sodan ajan joukkojen määrästä kuten yleisestä asevelvollisuudesta päättää aina eduskunta selonteon osana.

Jos yleiseen asevelvollisuuteen kiinteästi kytkeytyvät reunaehdot muuttuvat tai murenevat, myös yleinen itse asevelvollisuus kumisee onttoutta. Yleisen asevelvollisuuden täytyy olla uskottava, katsoi sitä miltä kannalta tahansa.

Kokonaisuus ratkaisee. Ajatuksen, sanan ja teon täytyy olla samasta puusta. Yleistä asevelvollisuutta murentavat sala-agendat olisivat pahasta. Onneksi niitä ei ole.

Uusi selonteko liikkeelle

Elämme taitekohtaa: vuoden 2004 selonteon käytännön päätökset ovat tiiviissä toteutuksessa, ja toisaalta vuoden 2008 selontekoon valmistaudutaan julkisen keskustelun palstoilla.

Selonteon valmistelun parlamentaarinen seuranta lähtee liikkeelle vasta vuoden 2007 puolella, eduskuntavaalien ja uuden hallituksen muodostamisen jälkeen. On perusteltua, että myös selonteon valmistelussa otetaan huomioon ne poliittiset olosuhteet, jotka syntyvät maaliskuun 2007 eduskuntavaalien tuloksen perusteella. Pidän tärkeänä, että uuden hallituksen hallitusohjelmassa todetaan ainakin karkeita päälinjoja Suomen puolustuspolitiikan tulevaisuudesta 2010-luvulla.

Puolustusministeriö julkisti kesän korvalla vuoteen 2025 ulottuvan julkisen strategian. Sen loppukiteytyksessä peruskysymykseksi nostetaan kaksi valintaa: jatketaanko sotilaallisesti liittoutumattomana vai liittoudutaanko ja mikä on puolustuksen budjettirahoitus 2010-luvulle tultaessa.

Mikäli tavoitteena tulevaisuudessakin on rakentaa nykyaikaisella teknologialla varustettua koko kansan armeija puolustamaan koko maata, perusvaihtoehtoja sen toteuttamiseen on kolme. Ensinnäkin yritetään jatkaa nykylinjalla ja nykyresursseilla. Toisessa vaihtoehdossa liittoudutaan kaikkine seuraamuksineen. Kolmanneksi pidetään puolustuksen perusteet kutakuinkin nykyisellään, jatketaan tuottavuuden, transformaation ja syvenevän kansainvälisen yhteistyön tiellä hankitaan lisää rahaa.

Ensimmäinen vaihtoehto johtaisi puolustusvoimien vähittäiseen näivettymiseen ja uskottavuuden romuttavaan umpikujaan. Liittoutuminen olisi selkeästi uusi linja, jonka päätöksen tekee maan valtiollinen johto poliittisen arvion pohjalta. Kolmannessa vaihtoehdossa on kysyttävä, onko tähän poliittista tahtoa. Jos ei ole, toteutuu näivettymisvaihtoehto.

Toivottavaa on, että uuden selonteon valmistelussa lähdettäisiin ”puhtaan pöydän” periaatteesta. Sellainen tarkastelu mahdollistaa eri vaihtoehtojen kirkkaan ja läpinäkyvän arvioinnin. Se voi päätyä mihin tahansa kolmesta päävaihtoehdosta.

Suosittelen yhteistyötä

Ilman dramaattisia muutoksiakin puolustusvoimien asema on jatkossakin tiukoilla. Sen yleinen kannatus pysyy varmastikin korkealla, kuten maanpuolustustahdonkin. Käytännössä budjettikysymykset, yleinen asevelvollisuus ja kansainväliset operaatiot puhuttavat. Marginalisoitumista on syytä välttää.

Puolustusvoimien asema riippuu tietysti Suomen valtionjohdon kannanotoista. Ei ole perusteita arvioida myönteisen suhtautumisen muuttuvan kielteiseen suuntaan. Onko se riittävän vahva ja laaja paineisissa tilanteissa, on jo eri asia. Kamppailu resursseista kovenee.

Kaartin kortteli vaikuttaa puolustusvoimien asemaan. Onnistumiseen on yksi ehto: puolustusministeriön ja pääesikunnan yhteistyön on toimittava vieläkin saumattomammin kuin tähän saakka. Siinä suhteessa ei ole tänäkään päivänä moitteen ja yhdessä esityksiä valmistellen sijaa, mutta parantamisen varaa on rutkasti. Mitä yhtenäisemmin Kaartin kortteli toimii ulospäin, sen paremmin sanoma menee perille ja sen uskottavampaa Kaartin korttelin ”ulkopolitiikka” on. Suorastaan ruttoa olisi kaksi erilaista politiikkaa aina silloin tällöin.

Suosittelen tiivistyvää yhteistyötä. Mustasukkaisuus joutaisi jäädä viimeisiäkin rippeitä myöten historiaan. Paineet meitä kohtaan tulevat eri muodoissaan ulkoa, eivät sisältä.

Palaa otsikoihin