3.3.2003 Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin puhe 167. Maanpuolustuskurssin avajaissa Helsingissä

Puolustushallinnon kansallinen tilinpäätös ja haasteet Arvoisa Herra Puolustusvoimain komentaja, hyvät valtakunnallisen maanpuolustuskurssi 167:n osanottajat, arvoisat kummikurssin edustajat, hyvät naiset ja herrat! Minulla on ilo ja kunnia päästä tällä erää viimeistä kertaa puolustusministerin ominaisuudessa välittämään alkavalle maanpuolustuskurssille valtioneuvoston näkemyksiä Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen tilasta ja tulevaisuuden haasteista.

Vaikka tämän päivän maailmassa kansallisen ja kansainvälisen puolustuksen välille alkaa olla entistä vaikeampi vetää rajalinjoja, aion seuraavassa keskittyä puolustuksemme kansalliseen ulottuvuuteen. Näin eduskuntavaalien lähestyessä ja istuvan hallituksen kauden päättyessä onkin perusteltua tarkastella kuluneita neljää vuotta kokonaisuutena puolustushallinnon näkökulmasta.

Paavo Lipposen toisen hallituksen aloittaessa toimintansa keväällä 1999 oli kulunut kaksi vuotta valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon julkaisemisesta. Sen edellyttämien toimenpiteiden täytäntöönpano oli jo täydessä vauhdissa. Vuoden 1997 selonteossa asetettiin pääosin edelleen voimassa olevat suuntaviivat Suomen kansallisen puolustuksen kehittämiselle. Näitä suuntaviivoja hienosäädettiin lisää kuluneella hallituskaudella toteutetussa selonteon tarkistustyössä vuonna 2001.

Pitkälti näiden kahden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon myötä on puolustushallinnossa aloitettu siirtyminen organisaatiorajat ylittävään ohjelmaperusteiseen ohjaus- ja työskentelytapaan, jonka avulla on saavutettu tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja syvyyttä kansallisen puolustuksemme kehittämisessä. Kuluneella hallituskaudella paikkansa vakiinnuttanut selontekomenettely ja sen valmisteluihin liittynyt työ on koettu hyväksi niin eduskunnan, valtioneuvoston kuin puolustushallinnonkin piirissä.

Pelkästään selontekomenettelyn vakiintuminen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan poliittisen ohjauksen keskeiseksi työkaluksi ei kuitenkaan yksin riitä selittämään puolustushallinnon viime vuosina kohonnutta turvallisuuspoliittista painoarvoa. Samansuuntaisesti vaikutti vuoden 2000 alussa voimaan astunut perustuslakiuudistus, jonka myötä puolustusministerille sekä hänen johtamalleen ministeriölle annettiin entistä merkittävämpi ja ohjaavampi ote niin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kuin puolustusvoimienkin kehityksen ohjaajana.

Tämän lisäksi EU:n yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa puolustushallinnon ja puolustusministereiden rooli on järjestelmällisesti vahvistunut, millä on ollut heijastusvaikutuksensa myös Suomeen.

Hyvät kuulijat,

Edellä mainitsemieni kahden perusasiakirjan - vuosien 1997 ja 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen - pohjalta suoritettua sotilaallisen puolustusjärjestelmämme kehittämistä on leimannut yhtäältä jatkuva muutos ja toisaalta eräiden kansallisen puolustuksemme tukipylväiden pysyvyys. Vuoden 1997 valtioneuvoston selonteosta lähtien puolustusvoimien kehittämisessä on lähtökohtana ollut uskottavan strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyvyn luominen. Tällä suunnan valinnalla on pyritty lujittamaan itsenäisen puolustuksemme uskottavuutta ja samalla vastaamaan yleiseen kriisien ja sodan kuvan muutokseen. Vuonna 2001 toteutetussa selonteon tarkistuspistetyössä puolustusvoimien kehittämisen pääasiallisiksi tavoitteiksi asetettiin johtamisjärjestelmän, maavoimien iskukyvyn, kansainvälisen kriisinhallintakyvyn sekä informaatioajan sotatalousjärjestelmän kehittäminen.

Kansallisen puolustuksen kehitystyön ohella on samanaikaisesti parannettu määrätietoisesti kykyämme osallistua kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön sekä ylläpidetty tarvittavassa mitassa laajamittaisen hyökkäyksen ennaltaehkäisyn ja torjunnan edellyttämää toimintakykyä. Sotilaallisen maanpuolustuksen kehitystyössä on uskottavan kansallisen puolustuksen rinnalla tavoiteltu niin ikään kansainvälistä yhteensopivuutta yhteistyökumppaniemme kanssa.

Samalla kun kansallisen varautumisen perustana olevia uhkamalleja on uudistettu sekä sotilaallisen maanpuolustuksen valmiutta ja suorituskykyä nostettu, on puolustusministeriöstä ja Pääesikunnasta alkaen jouduttu toteuttamaan koko hallinnonalaan vaikuttaneita rakenteellisia muutoksia.

Näiden kipeidenkin rationalisointitoimien päämääränä on ollut johtamis- ja hallintojärjestelmän keventäminen, puolustusvoimien sodan ajan kokonaisvahvuuden pienentäminen, varusmiesten ja upseerien koulutusjärjestelmien uudistaminen sekä puolustusvoimien koulutus- ja varikko-organisaation virtaviivaistaminen tavoitteena asevoimiemme sodan ajan suorituskyvyn saattaminen vastaamaan 2000-luvun tarpeita.

Puolustusvoimia kehitettäessä keskitytään sotilaallisen maanpuolustuksen ydintoimintoihin. Samanaikaisesti karsitaan välttämättömiä tukitoimintoja tai luovutetaan niitä strategisten kumppaneiden toteutusvastuulle.

Jälkimmäisestä parhaana esimerkkinä voidaan mainita viime vuonna toteutettu puolustushallinnon mittava kiinteistöuudistus, johon liittyi myös maaomaisuuden siirto Metsähallitukselle. Tätä kehityssuuntaa jatkaa puolustusministeriön periaatepäätöksellä tapahtunut puolustushallinnon kumppanuusohjelman käynnistäminen huhtikuussa 2001 sekä ohjelman laajentaminen uusille aloille viime lokakuussa.

Puolustusministeriön organisaatiouudistus toteutettiin vuoden 2002 alusta. Pääperiaatteena tässä uudistuksessa oli, ettei ministeriön organisaatiota lihoteta vaan saavutetaan olemassa olevalla henkilöstömäärällä parempi kyky vastata hallinnonalan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Tässä ministeriön sisäisessä uudistuksessa olennaisen tärkeätä on ollut koko ministeriön henkilöstön sitoutuminen tukemaan hallinnonalan määrätietoista ohjausta.

Arvoisat kuulijat,

Huolimatta edellä kuvatuista puolustushallinnon piirissä toteutetuista mittavista muutoksista on erityisen mieluisaa todeta, että kansallisen puolustuksemme kehittäminen on myös kuluneella hallituskaudella voitu ankkuroida riittävään määrään pysyviä perustekijöitä.

Ensinnäkin on todettava, että maamme turvallisuuspoliittinen asema on valtiojohdon toimenpitein kyetty säilyttämään vakaana lukuisten turvallisuusympäristömme muutosten keskellä.

Vallitseva sotilaallisen liittoutumattomuuden, uskottavan kansallisen puolustuksen ja kansainvälisen yhteistyön, erityisesti EU-jäsenyyden, yhdistävä turvallisuuspolitiikan peruslinjamme ei ole tähän mennessä menettänyt toimivuuttaan. Osaltaan Suomen asemaa on vahvistanut aktiivinen toimintamme Naton kumppanuusohjelmien puitteissa.

Suomen kansallisen puolustusratkaisun selkärangan muodostavat yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusjärjestelmä ovat säilyttäneet ja säilyttävät tulevaisuudessakin merkityksensä laajan, mutta vähäväkisen maamme sotilaallisessa puolustuksessa. Edes turvallisuuspoliittisten muutosten pyörteissä ei ole nähtävissä perusteltuja syitä ryhtyä muuttamaan näitä kansallisen puolustuksemme peruspilareita.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen viime viikolla julkaisemassa tutkimuksessa osoitetaan, että vaikka puolustusmenojemme BKT-osuus on Euroopan alhaisimpia, olemme pystyneet panostamaan suhteellisen hyvin hankintoihin. Kiitos tästä kuuluu yleiselle asevelvollisuudelle, koska se pitää puolustushallinnon palkkakulut kohtuullisina. Päinvastoin kuin eräissä puheenvuoroissa on äskettäin esitetty, on yleistä asevelvollisuutta pyrittävä entisestään täydentämään lisääntyvän vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen sekä oman paikkansa asevelvollisuusjärjestelmässämme vakiinnuttaneen naisten vapaaehtoisen asepalveluksen avulla.

Puolustusvoimien päätehtävät ovat säilyneet käytännössä ennallaan ja valtaosa sotilaalliseen maanpuolustukseen osoitetuista resursseista käytetään edelleen kansallisen puolustuksemme kehittämiseen ja uskottavuuden parantamiseen. Tästä huolimatta Suomi on kyennyt säilyttämään asemansa luotettavana rauhanturvaajana kehittämällä määrätietoisesti kykyään kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön.

Osoituksena Suomen puolustuksen ulkoapäin nauttimasta pysyvästä arvostuksesta sekä maamme kyvystä osallistua vaativiin kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin voin suurella tyytyväisyydellä todeta, että Suomi on sekä ottanut että saanut vastuuta näissä tehtävissä. Parhaana esimerkkinä tästä on se, että Suomi tulevassa toukokuussa ottaa ensimmäisenä liittoutumattomana maana johtoonsa monikansallisen rauhanturvaprikaatin Nato-johtoisessa kriisinhallintaoperaatiossa Kosovossa.

Ehkäpä tärkeimmän pysyvyystekijän kansallisen puolustuksemme kannalta muodostaa kuitenkin edelleen korkeana säilynyt kansalaisten maanpuolustustahto sekä puolustusvoimien nauttima vankka tuki. Tämän tekijän merkitystä ei voi kyllin korostaa. Se osoittaa, että puolustushallinnon piirissä tehtävällä työllä on vahva oikeutuksensa. Tätä kansallista voimavaraamme on osattava vaalia myös tulevaisuudessa.

Arvoisat kuulijat,

Puheeni lopuksi haluan esittää joitakin näkemyksiäni puolustushallintoon tulevalla vaalikaudella kohdistuvista haasteista.

Nähdäkseni olennaisinta Suomen kaltaisen sotilaallisesti pienen valtion turvallisuus- ja puolustuspolitiikan menestymisen kannalta on pysyttäytyminen toimintaympäristön muutoksen vauhdissa sekä kyky parantaa kansallisen puolustuksen kehittämisen pitkän aikavälin perusteet luovaa strategista suunnitteluamme. Vain täten puolustusjärjestelmäämme voidaan kehittää ennakoimaan riittävän joustavasti tulevaisuuden toimintaympäristön ja mahdollisten kriisitilanteiden vaihtelevia vaatimuksia.

Turvallisuuspoliittisen toimintaympäristömme muutoksessa on välttämätöntä kyetä tiedostamaan uudenlaiset uhkatekijät, jotka ovat nousseet yleisemmän kiinnostuksen kohteeksi vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Tällaisten uhkien ennaltaehkäiseminen ja torjunta vaativat entisestään tiivistyvää kansainvälistä yhteistyötä. Unohtaa ei kuitenkaan sovi, että lisääntyvä kansainvälinen yhteistoimintamme on niin ikään työtä kansallisen turvallisuutemme eteen.

Käytännön tasolla edellä mainittuihin haasteisiin jouduttaneen vastaamaan jo vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelussa, jonka vaikutukset tulevat ulottumaan pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Puolustushallinnon on selonteon valmistelutyön yhteydessä pyrittävä lopputulokseen, joka on poliittisen konsensuksen pohjalta omiaan lisäämään valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen parlamentaarista sitovuutta.

Tulevassa selonteossa on pyrittävä ottamaan selkeästi kantaa moniin puolustushallintoa koskeviin avoimiin kysymyksiin. Ensinnäkin selontekotyön haasteena on huolehtia uskottavan kansallisen puolustuksen resurssien riittävyydestä myös tulevina vuosina. Puolustusvoimien kehittämiselle on muun muassa kyettävä luomaan pitkän aikavälin kehittämisohjelmiin perustuva kestävä ja pitkäjänteinen materiaalipoliittinen ohjelma kompensoimaan jo päätettyjä sodan ajan kokonaisvahvuuden supistuksia. Lisäksi on turvattava myös tulevina vuosina tarvittavat henkilöstövoimavarat.

Puolustushallinnon resursointi on mahdollisuuksien mukaan toteutettava talouden suhdannevaihteluista riippumatta ohjelmaperusteista kehittämismallia noudattaen. Samalla puolustushallinnon on itse huolehdittava toimintansa kustannustehokkuudesta. Ohjelmaperusteisen ohjausmenettelyn myötä puolustusministeriön rooli konkretisoituisi entisestään ohjelmakokonaisuuksien omistajuutena ja puolustusvoimien rooli puolestaan ohjelmien käytännön toteuttajana.

Toisen merkittävän haasteen muodostaa puolustushallinnon kiinnittyminen jo rauhan aikana entistä tiiviimmin muiden hallinnonalojen toimintaan ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tähän liittyy tavoite, ettei poikkeusolojen varalta tapahtuvan kokonaismaanpuolustuksen periaatteista tingitä. Tässä suhteessa merkittävässä asemassa on paraikaa valmisteilla oleva ja kuluvan vuoden aikana valmistuva hallinnonalojen yhteistyönä syntyvä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. Hyvänä esimerkkinä näistä molemmista on puolustushallinnon kumppanuusohjelma, jonka pilottihankkeisiin liittyvät ensimmäiset kokemukset ovat rohkaisevia.

Puolustushallinnon alalla tiivis kytkeytyminen ympäröivään yhteiskuntaan edellyttää väistämättä myös hallinnonalan toimintakulttuurin avoimuuden lisäämistä sekä halua edistää maassamme käytävää avointa turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua. Kuten edellä jo totesin, on puolustushallinnon tulevan kehittämisen kannalta ensiarvoisen tärkeätä, että muutoksista riippumatta näillä toimenpiteillä ei vaaranneta kansalaisten perinteisesti korkeata maanpuolustustahtoa. Samalla on muistettava, että muutosten keskellä ei unohdeta sotiemme kunniakkaiden perinteiden ja veteraaniemme saavutusten vaalimista.

Yleinen asevelvollisuus on osoittanut käyttökelpoisuutensa Suomen oloissa. Sen rinnalla on kuitenkin jo tehtyjen tai tekeillä olevien selvitystöiden pohjalta kehitettävä puolustusministeriön ohjaamaa ja parlamentaarisesti valvottua vapaaehtoista maanpuolustusjärjestelmää asevelvollisille annettavan sotilaallisen koulutuksen täydentäjänä. Näin kansalaisten maanpuolustustahtoa ja vapaaehtoisuutta kyetään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla uuden vuosikymmenen puolustusjärjestelmää rakennettaessa.

Lyhyemmällä tähtäimellä haasteenamme on puolustushallinnon rakennemuutokseen liittyvien päätösten toteuttaminen jäljellä olevilta osin avaintoimintojen häiriintymättä sekä henkilöstön asema huomioon ottaen. Näiden toimenpiteiden on määrä toteutua vuoden 2004 loppuun mennessä. Samalla on valmisteltava pidemmälle menevää puolustushallinnon keskushallintotason rakennemuutosta.

Puolustusvoimiemme suorituskykyyn konkreettisesti vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa kysymys maavoimien suorituskyvyn turvaamisesta, mihin kytkeytyy toistaiseksi avoimeksi jätetty päätös saattohelikoptereiden hankinnasta. Lähivuosina on kyettävä ratkaisemaan myös kysymys jalkaväkimiinojen täyskieltoon liittymisestä tavalla, joka ei aseta kansallisen puolustuksen uskottavuutta kyseenalaiseksi. Maavoimien suorituskyvystä huolehtimista ei pidä toteuttaa muiden puolustushaarojen kustannuksella, vaan samalla on huolehdittava myös meri- ja ilmavoimien kehittämisestä vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia.

Lukuisista haasteista huolimatta puolustushallinnolla on hallussaan kaikki mahdollisuudet niin uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon laadinnalle, hallinnonalan pitkäjänteiselle kehittämiselle kuin tarvittaessa myös turvallisuuspoliittisen peruslinjamme uudelle suuntaamiselle, mikäli taholla tähän jossain vaiheessa päädytään.

Hyvät maanpuolustuskurssilaiset,

Monet edellä esittämistäni haasteista nousevat varmuudella keskustelunaiheiksi kurssinne aikana. Toivon, että näiden kysymysten ympärillä käydään avointa ja monipuolista mielipiteenvaihtoa asiantuntevien opettajienne johdolla. Vain tällä tavoin Te kurssilaiset saatte mahdollisimman suuren hyödyn kurssiin käyttämästänne ajasta.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia valtakunnallisten maanpuolustuskurssien järjestäjiä, opettajia, vierailevia luennoitsijoita ja muita kurssien onnistumiseen myötävaikuttaneita henkilöitä vuosia kestäneestä arvokkaasta maanpuolustustyöstä.

Luottavaisin mielin toivotan Teille tänään alkavan maanpuolustuskurssin oppilaille mielenkiintoista ja antoisaa kurssia sekä intoa toimia omilla tehtäväkentillänne Suomen kansallisen turvallisuuden hyväksi.

Palaa otsikoihin