Haku

Puheet 2003

14.01.2003 14:20

14.1.2003 Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin puhe Maanpuolustuskorkeakoulun 10-vuotisjuhlassa

Paraatijoukot, hyvä juhliva Maanpuolustuskorkeakoulun henkilökunta, arvoisat kutsuvieraat. Itsenäisen Suomen upseeriston koulutus aloitettiin heti itsenäistymisemme jälkeen.

Itsenäisyytemme alussa peruskoulutus annettiin Kadettikoulussa, jatko- ja erikoiskoulutusta aselajikouluissa sekä korkeakoulutusta Sotakorkeakoulussa. Tämä perusjako jatkuikin aina viime vuosikymmenelle saakka, jolloin korkeakoulu-uudistus toteutettiin ja Maanpuolustuskorkeakoululle annettiin käsky siirtymisestä Santahaminaan tasan kymmenen vuotta sitten 14.1.1993.

Uudessa korkeakoulussa Santahaminaan yhdistyivät asteittain Kadettikoulu, Taistelukoulu ja Sotakorkeakoulu. Maanpuolustuskurssit, Kirjasto, Sota-arkisto ja Sotamuseo jäivät pääosin hallussaan oleviin kiinteistöihin.

Alusta alkaen upseerikoulutus nähtiin portaittaisena, elinikäisen oppimisen järjestelmänä. Palvelu joukko-osastoissa ja erilainen kurssittaminen välillä valmistivat upseereita aina vaativampiin tehtäviin. Tämä koulutuksen periaate on voimassa tänäänkin ja omaksuttu nykyään myös siviiliin esimerkiksi liikkeenjohdon koulutukseen.

Koulutettavien upseerien määrän on itsenäisyytemme alusta alkaen sanellut sodan ajan joukkojen upseeritarve. Upseereja tulee olla riittävästi liikekannallepanossa perustettavien joukkojen johtoon, mutta lisäksi ensivaiheen täydennystä varten. Tarvelaskelmissa otetaan huomioon luonnollisesti myös puolustusratkaisullemme elintärkeät reservinupseerit.

Johtamisreservin riittävyyttä ja koulutuksen tasoa jouduttiin ensi kerran kokeilemaan Talvisodan alkaessa 1939. Lyhyt katsaus Talvisotaan sopii mielestäni hyvin Maanpuolustuskorkeakoulun talvisen vuosipäivän viettoon. Olihan kuusikymmentäkolme vuotta sitten juuri tähän aikaan saatettu noin kuukauden raivonneet Suomussalmen alueen taistelut päätökseen ja sinne hyökänneet divisioonat oli tuhottu lähes viimeiseen mieheen.

Talvisodan aikana poistui rivivahvuudesta kaatuneina tai haavoittuneina kaikkiaan 261 upseeria. Tappioiden määrä vastaa kolmea silloista ja kahta nykykadettikurssia. Johtamisreserviä oli onneksi riittävästi kestämään Talvisodan kovan kulutuksen. Pelkkä määrä ei kuitenkaan riittänyt siihen, että tapahtui Talvisodan ihme. Silloinen upseeristomme hallitsi sotataidon teorian ja periaatteet sekä osasi myös soveltaa oppeja käytäntöön puutteellisinkin välinein ja ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Henki voitti materian, mutta myös oppinut oppimattoman.

Talvisodan eri vaiheiden opettaminen nuorelle upseeristollemme on kuulunut Maanpuolustuskorkeakoulun opetukseen näihin päiviin saakka, eikä sitä tule jatkossakaan unohtaa. Talvi-sota oli nimenomaan se koitos, jossa kansamme olemassaolo oli hiuskarvan varassa, mutta jossa suomalainen upseeri kykeni taittamaan niskan suurvallan kollegaltaan niin taktisessa, operatiivisessa kuin strategisessakin sodankäynnissä.

Suomalaisen upseeriaineksen laadun on jo vuosikymmenet taannut koulutusta edeltänyt varusmiespalvelus, jonka perusteella vain sopivimmat ovat valikoituneet päällystöön. Tämä periaate jatkuu myös tänään ja voimme kansainvälisesti olla ylpeitä nimenomaan upseeriemme korkeasta ammattitaidollisesta tasosta.

Kaikille teille oppilaan asemassa oleville haluan sanoa; muistakaa, että upseerina oleminen on jatkuvaa oppimista. Teillä on nyt erinomainen tilaisuus syventyä sodankäynnin periaatteisiin, mutta samalla kun luotte täällä itsellenne pysyvän liikuntaharrastuksen, luokaa myös pysyvä opiskeluharrastus ja pyrkikää kehittymään upseereina ammattimiehiksi. Osaava upseeristo on osa uskottavaa puolustustamme.

Kiitän maanpuolustuskorkeakoulun rehtoria ja koko henkilökuntaa pitkäjänteisestä isänmaan hyväksi tehdystä arvokkaasta työstä upseeriemme kouluttamisessa. Tehtävänne ei yhä teknistyvässä maailmassa ole helppo, mutta nautitte sekä valtionjohdon että puolustushallinnon ylimmän johdon varauksetonta luottamusta.

Paraatijoukot, toivotan teille kaikille hyvää juhlapäivää. Lopuksi kohottaisin kolminkertaisen "Eläköön" -huudon 10-vuotiaalle Maanpuolustuskorkeakoululle.


Palaa otsikoihin