Haku

Tiedotteet

17.05.2024 11:13

Työryhmän mietintö kiinteistöhankintojen kiellosta valmistunut

Puolustusministeri Antti Häkkäsen asettama virkamiestyöryhmä on saanut valmiiksi mietinnön EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten kiinteistöhankintojen lisärajoituksista. Työryhmän tehtäväksi asetettiin arvioida kiinteistöhankinnan kiellon säätämisen mahdollisuutta ja sen vaikutuksia.

Työryhmän toimeksiannon taustalla on kiristynyt turvallisuustilanne ja kiinteistöomistusten mahdollinen rooli vihamielisessä vaikuttamisessa Suomea kohtaan. Nämä uhkat kohdistuvat talouteen, infrastruktuuriin, yritysten toimintamahdollisuuksiin ja huoltovarmuuteen sekä valtion itsemääräämisoikeuteen ja valtion kykyyn tuottaa turvallisuutta väestölle.

Työryhmän mietinnön mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion EU on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Kielto koskisi myös yhteisöä, jonka kotipaikka on tällaisen valtion alueella tai jonka omistus tai vaikutusvalta on tällaisen valtion kansalaisella tai yhteisöllä. Tarkemmat säännökset laissa tarkoitetuista valtioista annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.

Kieltoon sisältyisi poikkeus koskien henkilöitä, joilla on kiinteistön hankinnan hetkellä voimassa oleva pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä EU-oleskelulupa. Tällöin henkilöön sovellettaisiin voimassaolevaa lupalakia. Kielto ei koskisi Suomen ja jonkin toisen valtion kansalaisuuden omaavia kaksoiskansalaisia.

Päätökset hankkeen jatkotoimenpiteistä tehdään myöhemmin.

Hanke liittyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankintaa ja -hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä. Lisäksi hallitus selvittää mahdollisuudet nykyistä tehokkaampaan jälkikäteiseen puuttumiseen ja kontrolliin yhteiskunnan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeisen omaisuuden osalta.

Mietintö on luettavissa hankeikkunassa (PLM005:00/2023).

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat lainsäädäntöhankkeen puheenjohtaja vanhempi hallitussihteeri Kosti Honkanen p. 0295 140 607, kosti.honkanen@gov.fi ja varapuheenjohtaja asiantuntija Joonas Laito p. 0295 140 071, joonas.laito@gov.fi
Ministerille osoitetut haastattelupyynnöt erityisavustaja Dani Niskaselle p. 041 544 4967.


Palaa otsikoihin