Haku

Tiedotteet 2018

19.12.2018 09:51

Puolustusministeri Niinistö puhui MTS:n journalistiseminaarissa

Puolustusministeri Jussi Niinistö piti ajankohtaiskatsauksen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) journalistiseminaarissa 19.12.2018. Puheenvuorossaan ministeri Niinistö käsitteli vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta sekä HX-hävittäjähanketta.

Niinistön mukaan vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen uudelleenjärjestely tulisi nähdä kokonaismaanpuolustusta tukevana mahdollisuutena. "Paikallisjoukkojen suorituskykyä parannetaan panostamalla vapaaehtoistoiminnan laatuun ja määrään. Laadullinen lisääminen tarkoittaa koulutuksen kehittämistä sekä vapaaehtoisten reserviläisten osaamisen tehokkaampaa hyödyntämistä", täsmensi Niinistö.

Ajankohtaiskatsauksen HX-hanketta käsittelevässä osiossa ministeri tarkasteli koneiden lukumäärästä käytävää keskustelua. Niinistön mukaan ilmavoimat on pitkän aikajänteen kuluessa mitoitettu reilun 60 ensi linjan taistelukoneelle. "Vaikka joiltain osin olisikin perusteltu tarve hankkia nykyistä enemmän hävittäjiä, säätelevät ilmavoimiemme koko ja resurssit omalta osaltaan hankittavien hävittäjien määrää. 64 uutta hävittäjää on tältä osin nykyiseen puolustusjärjestelmäämme sopiva lukumäärä. Pelissä on puolustusvoimien taistelukyky ja merkittävä osa uskottavaa puolustustamme", totesi ministeri Niinistö.

Puolustusministerin ajankohtaiskatsaus on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet


Palaa otsikoihin