Haku

Tiedotteet 2018

22.01.2018 08:45

Puolustusministeri Niinistö puhui Maanpuolustuskurssin avajaisissa

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui 224. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä 22.1.2018. Ministeri Niinistö tarkasteli puheessaan puolustushallinnon lainsäädäntöhankkeita ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämistä.

Esimerkkeinä tuoreista lakimuutoksista ministeri mainitsi mm. aluevalvontalain ja rikoslain, joiden soveltamisalan piiriin kuuluu nyt myös sellainen sotilaallinen uhka, jonka valtiollista alkuperää ei voida suoraan tunnistaa ulkoisten valtiollisten tunnusmerkkien perusteella. Yllämainittujen lisäksi eduskunta hyväksyi viime kesänä lakimuutokset, joiden perusteella puolustusvoimat voi sekä antaa että vastaanottaa kansainvälistä sotilaallista apua.

Puolustusministerin mukaan on välttämätöntä, että myös tiedustelulainsäädäntö saadaan mahdollisimman pikaisesti voimaan. Keskeisenä perusteena on tarve saada sotilastiedustelujärjestelmä vastaamaan muuttunutta turvallisuusympäristöä ja teknologista kehitystä. Ministeri toivookin, että ne kansanedustajat, jotka pitävät tiedustelulainsäädäntöä hyvänä ja tarpeellisena, kannattavat sen kiireellistä voimaansaattamista. "Kun kyse on kansallisesta turvallisuudesta, tulee vastuullisesti toimivien päättäjien kaataa hallituksen ja opposition väliset keinotekoiset raja-aidat", totesi Niinistö.

Puheessaan ministeri käsitteli myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen uudelleenjärjestämistä. Asiaa selvittäneen työryhmän mukaan vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus voitaisiin järjestää siten, että vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluva sotilaallinen koulutus siirrettäisiin puolustusvoimille. Ministerin mukaan uusi toimintamalli vaatisi lisärahoitusta mutta lisäisi toteutuessaan valmiutta ja suorituskykyä. Ministeri tekee päätöksen asiassa kuultuaan vapaaehtoista maanpuolustuskenttää ja poliittisia päättäjiä.

Ministerin puhe on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: www.defmin.fi/puheet


Palaa otsikoihin