Haku

Tiedotteet 2016

12.12.2016 14:00

Puolustusministeri Niinistön tervehdys Arkistolaitoksen 200-vuotisjuhlassa Helsingissä 12.12.2016

Puolustusministeri Jussi Niinistö esitti tänään 12.12.2016 tervehdyksensä 200 vuotta täyttävälle Arkistolaitokselle. Tervehdyksessään ministeri Niinistö kertoi arvostansa Arkistolaitoksen työtä ja sitä tietoa, mitä Arkistolaitos ylläpitää kansalaisille ja tuleville sukupolville.

Niinistö mainitsi puheessaan myös Sota-arkiston taannoisen liittämisen Kansallisarkistoon, jonka johdosta aiemmin päällekkäiset arkistot ovat asiakkaiden käytettävissä helposti yhden yhteisen hakupalvelun kautta.

Puolustusministeri muisteli tervehdyksessään myös omia vaiheitaan Arkistolaitoksessa. "Olen iloinen siitä, että minulla on henkilökohtaisesti ollut mahdollisuus toimia sekä Kansallisarkiston virkamiehenä että Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina - sen alaisuuteenhan Sota-arkistokin kuului. Tämä on antanut kohtuullisen ymmärryksen niistä tärkeistä tehtävistä, joita Suomen arkistolaitos toteuttaa yhteiskunnassamme", totesi Niinistö tervehdyksessään.

Miltei 90 vuoden ikään omillaan ehtinyt Sota-arkisto sai ministeriltä erityiskiitosta sotapäiväkirjojen digitoidusta muodosta: "Ne kertovat meille vanhempiemme ja isovanhempiemme teoista ja kansakunnan arvopohjasta ja kestokyvystä talvi- ja jatkosodan vaikeina vuosina."

Ministeri Niinistön tervehdys on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.defmin.fi/puheet.


Palaa otsikoihin