Haku

Tiedotteet 2014

18.02.2014 13:53

Suomi vetämään pohjoismaista puolustusmateriaaliyhteistyöaluetta

Yhteispohjoismaisten puolustusmateriaalihankintojen eteenpäinviemiseksi on päätetty pohjoismaisen puolustusyhteistyön (Nordefco) puitteissa perustaa puolustusmateriaaliyhteistyöryhmän (Nordefco Cooperation Area Armaments). Suomi on valittu yhteistyöryhmän vetäjäksi.

Työtyhmän tavoitteena on taloudellisten, teknisten sekä teollisten synergiaetujen saavuttaminen paitsi hankintojen myös elinkaaripäivitysten osalta. Lisäksi yhteistyöllä haetaan yhteensopivuutta, joka mahdollistaisi jatkossa Pohjoismaiden puolustusvoimien nykyistä tiiviimmän yhteistoiminnan puolustusmateriaalihankinnoissa.  

Työryhmän kuuluu 17 erillistä alatyöryhmää, jotka kattavat mm. elinkaarityöryhmän sekä ylijäämämateriaaliryhmän. Yhteistyöalat ovat löytyneet vertailemalla pohjoismaiden lähiaikojen hankintasuunnitelmia. Työryhmän on tarkoitus tehdä yhteistyötä myös Baltian maiden kanssa.

Työryhmä raportoi työstään puolustusministeriöiden kautta puolustusministereille.

Lisätietoja antaa puolustusministeriössä erityisasiantuntija Sanna Laaksonen, puh. 0295 140417.


Palaa otsikoihin