Haku

Tiedotteet 2011

22.11.2011 08:03

Wallin: Asevelvollisuuden kehittäminen etenee, langattomat verkot kasarmeille

Puolustusministeri Stefan Wallin korostaa nykyisessä puolustusvoimauudistuksessa varusmiespalveluksen jatkuvan kehittämisen merkitystä.  - Pelkästään reilu vuosi sitten julkistetun Siilasmaan raportin esittämistä kehittämissuosituksista kaksi kolmasosaa on jo toteutettavana tai toteutunut.

- Meillä on hyviä kokemuksia siitä, kuinka kutsuntatilaisuuksissa voimme tehdä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Kutsuntojen pilottiprojektissa 3.11. Kangasalla pystyimme jakamaan nuorille tietoa esimerkiksi terveydestä, ammatinvalinnasta ja liikenneturvallisuudesta. Nyt kehitämme tätä monen viranomaisen kutsuntamallia, Wallin kertoo.

Myös informaatiopalvelujen parantaminen varuskunnissa etenee useiden hankkeiden myötä. Langattomien verkkoyhteyksien asentamista kasarmeille testataan parhaillaan Tykistöprikaatissa Niinisalossa, Kainuun Prikaatissa Kajaanissa ja Viestirykmentissä Riihimäellä.

- Nuoret ovat tottuneet pitämään yhteyttä lähipiiriinsä hyvin aktiivisesti. Tämä yhteydenpito ei tietenkään saisi kokonaan katketa varusmiespalveluksen aikana, Wallin sanoo.

Monet varusmiespalveluksen kehittämisen uudistuksista ovat hyvin käytännönläheisiä asioita, jotka vaikuttavat suoraan varusmiehen arkeen. 
- Tätä uudistuslinjaa viemme varusmiesmiespalveluksen kehittämisessä aktiivisesti eteenpäin, Wallin sanoo.

Lisätietoja: puolustusministeriössä viestintäjohtaja Jyrki Iivonen p. 09-160 88200, 050 568 0553 ja Pääesikunnassa koulutussektorin johtaja, everstiluutnantti Vesa Virtanen p. 0299 510 160.

Teema-artikkeli aiheesta puolustusvoimien nettisivuilla osoitteessa www.puolustusvoimat.fi


Palaa otsikoihin