Haku

Tiedotteet 2011

18.09.2011 07:00

Puolustusministeri Wallin: Nuorille kaikki hyöty irti varusmiespalveluksesta

Varusmiespalveluksen aikana hankittu osaaminen tunnustetaan useimmissa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa. Pääesikunnan henkilöstöosaston tutkimukseen osallistuneista oppilaitoksista esimerkiksi 70 prosenttia hyväksyi aliupseerikurssin johtamis- tai koulutustaidot osaksi opintoja.
 
- Tämä on ilahduttava tulos. Varusmiespalveluksen suorittaminen ei saisi tarpeettomasti hidastaa opiskelua, vaan nuoren pitäisi saada palveluksesta kaikki hyöty irti. Varusmiespalvelusta ei olla lyhentämässä kahta viikkoa enempää ja siksi varusmieskoulutuksen sisältöön panostaminen on entistäkin tärkeämpää, sanoo puolustusministeri Stefan Wallin.

Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan kaikista parhaiten varusmiespalveluksessa kertyneitä oppeja voi hyödyntää ammattikouluopinnoissa. Tutkimukseen osallistuneet ammattikoulut ovat hyväksyneet osaksi opintoja esimerkiksi varusmiespalveluksen aikana saatuja kuljettajan, koneasentajan tai työkuljettajan pätevyyksiä, eri teknisten alojen taitoja, lääkintätaitoja sekä sammutus- ja pelastustaitoja.

- Varusmiespalveluksen aikana opitun tunnustamisen edellytyksenä on, että nuori hakee sitä oppilaitoksessa esimerkiksi palvelustodistuksen avulla.
Puolustushallinnossa voimme omalta osaltamme tehostaa tiedotusta, jotta oppilaitokset saisivat mahdollisimman paljon tietoa nykypäiväisen varusmiespalveluksen sisällöstä. Varusmiespalvelus on tänään niin paljon muuta kuin poteron kaivamista, Wallin sanoo.

Hallitusohjelman mukaan hallitus kehittää varusmiespalvelusta ns. Siilasmaan työryhmän raportin pohjalta. Raportissa on yli 70 ehdotusta.
 
Raportti "Varusmiesten osaamisen tunnustaminen ja siirtyminen siviiliin" on luettavissa Puolustusvoimien kotisivuilla http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/5ac236804843dab5b194b95c6ba8100e/Varusmiesten_osaamisen_tunnustaminen_ja_siirtyminen_siviiliin%2C_pdf.pdf?MOD=AJPERES
 
Lisätietoja tutkimuksesta antaa Pääesikunnan henkilöstöosaston koulutussektorin johtaja, everstiluutnantti Vesa Virtanen, puhelin 0299 510163.


Palaa otsikoihin