Haku

Tiedotteet 2005

04.10.2005 15:57

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön lainsäädäntöä valmistelevalla toimikunnalla laaja kuulemiskierros

Puolustusministeriö asetti 8.3.2005 toimikunnan, jonka tehtävänä on laatia hallituksen esityksen muotoon ehdotus vapaaehtoisen maanpuolustustyön uudelleenorganisoinnin edellyttämistä lainsäädäntötoimista.

Toimikunnan puheenjohtajana on entinen apulaisoikeuskansleri, varatuomari Jukka Pasanen.

Toimikunnan työn lähtökohtana on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon perustuen nykyisen toiminnan lainsäädäntöpohjan kehittäminen. Vapaaehtoisjärjestöille suunnitellut uudet tehtävät edellyttävät nykyistä laajempaa laintasoista sääntelyä.

Syyskuussa järjestettiin laaja kuulemiskierros, jossa kuultiin viranomaisia (sisäasiainministeriö, rajavartiolaitos, puolustusministeriö, pääesikunta ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön neuvottelukunta ), järjestöjä (Suomen Punainen Risti, Suomen Meripelastusseura, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ry ja Maanpuolustuksen Tuki ry) ja oikeustieteen asiantuntijoita Helsingin yliopistosta (valtiosääntöoikeus, yhdistysoikeus, yleinen oikeustiede). Lisäksi kuultavana on ollut kaikkiaan kymmenen eri reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöä: Kadettikunta ry, Maanpuolustuskiltojen Liitto ry, Naisten Valmiusliitto ry, Reserviläisliitto ry, Reserviläisurheiluliitto ry, Sininen Reservi ry, Maanpuolustusnaisten liitto ry, Sotilaskotiliitto ry, Suomen Rauhanturvaajaliitto ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry.

Kuulemistilaisuuksissa käytettiin tausta-aineistona toimikunnan sihteeristön valmistelemaa alustavaa säädösluonnosta yleisperusteluineen. Luonnos sisälsi muun muassa yleisiä säännöksiä vapaaehtoisen maanpuolustuksen organisaatiosta sekä säännöksiä vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta ja muusta vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta, sitoutumisesta kokonaismaanpuolustuksen tehtäviin ja sitoumuksen tehneiden henkilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Luonnos perustui eräiltä osin puolustusvoimien vuonna 2003 ja puolustusministeriön vuonna 2004 asettamien työryhmien tekemiin esityksiin.

Toimikunta luovuttaa mietintönsä puolustusministeriölle alkuvuodesta 2006. Toimikunnan laatima ehdotus tulee olemaan pohjana tulevalle lainvalmistelulle. Puolustusministeriön tarkoituksena on järjestää laaja lausuntokierros mietinnöstä.

Lisätietoja antavat puolustusministeriössä lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoinen (puh. 09-160 88109) ja viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09-160 88200 tai 050 –568 0553).

Palaa otsikoihin