Haku

Tiedotteet 2005

01.07.2005 14:05

Suomi ei ole luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta

UP-Uutispalvelu on julkaissut verkkosivullaan 30.6.2005 Aleksi Vienosen artikkelin "Suomi luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta".

Artikkelin mukaan Suomessa vierailulla ollut Unkarin puolustusministeri Ferenc Juhasz olisi 'epähuomiossa' paljastanut Suomen puolustushallinnon suunnittelevan yleisestä asevelvollisuudesta luopumista.

Mitään tällaista Juhasz ei tiedotustilaisuudessa kuitenkaan kertonut eikä voinutkaan kertoa, koska mitään tällaista ei ministerien virallisissa keskusteluissa ollut esillä. Puolustusministeri Juhasz kertoi Unkarin luopuneen yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyneen vapaaehtoisuuteen pohjautuvaan ammattiarmeijaan. Hän totesi Suomen päätyneen erilaiseen ratkaisuun eli yleiseen asevelvollisuuteen ja seuraavansa siksi mielenkiinnolla, miten Suomessa tässä asiassa edetään. Hänen mainitsemansa 'asia' ei toisin sanoen ollut 'luopuminen yleisestä asevelvollisuudesta' vaan 'yleinen asevelvollisuus suomalaisena ratkaisuna'. Tämän hän toi esiin myös keskustelujen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

On tunnettu tosiasia, että erityisesti meri- ja ilmavoimissa on Suomessa runsaasti tehtäviä, joita ei niiden vaativuuden vuoksi voida jättää varusmiesten vastuulle. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin indikoi sitä, että yleisestä asevelvollisuudesta oltaisiin luopumassa. Yleinen asevelvollisuus on kirjattu täysin yksiselitteisesti myös viime syksynä hyväksyttyyn valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon ja määritelty se Suomen puolustusratkaisun perustaksi.

Lisätietoja antaa viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 - 160 88200 tai 050 - 568 0553).

Palaa otsikoihin