Haku

Tiedotteet 2005

04.02.2005 17:00

Puolustusministeri päätti avoimien tehtävien täyttämisestä puolustusvoimissa

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on päättänyt avoimeksi tulevien tehtävien täyttämisestä puolustusvoimissa.

Päätöksen mukaan puolustusvoimissa ei saa ilman Pääesikunnan tai sen määräämän alueellisen esikunnan lupaa ryhtyä toimenpiteisiin virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämiseksi taikka muussakaan tapauksessa ottaa henkilöstöä palvelukseen.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa puolustusvoimille on asetettu säästötavoitteet vuosille 2005-2012. Täyttökielto on yksi useammasta keinosta selonteon säästötavoitteeseen pyrittäessä.

Tavoitteena on vähentää puolustusvoimista noin 1200 henkilötyövuotta vuoden 2012 loppuun mennessä. Samanaikaisesti on tavoitteena kohdentaa puolustusvoimien kehittämisohjelmiin nykyisistä tehtävistä vähintään 500 henkilötyövuotta. Henkilöstösupistukset toteutetaan ensisijaisesti hyödyntämällä henkilöstön lähtövaihtuvuutta sekä noudattamalla hyvän työnantajan menettelytapoja.

Puolustusvoimien palveluksesta on arvioitu poistuvan noin 6600 henkilöä vuoteen 2012 mennessä. Täyttökieltoon on päädytty, jotta tätä suurta lähtövaihtuvuutta voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti selonteon mukaisia toimenpiteitä toteutettaessa. Tehtävät, joita ei voida lakkauttaa, pyritään tarjoamaan ensisijassa puolustusvoimien rakennemuutoksen myötä vapautuvalle henkilöstölle.

Tarkempia tietoja antavat hallitusneuvos Pasi Lankinen (puh. 09 - 160 88114) ja viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 - 160 88200 ja 050 - 568 0553).

Palaa otsikoihin