Haku

Tiedotteet 2005

20.05.2005 14:52

EU:n ulko-, kehitysyhteistyö- ja puolustusministerit koolla

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö Ulkoasiainministeriö PuolustusministeriöEU:n yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto kokoontuu 23.

ja 24. toukokuuta Brysselissä. Kokouksen pääaiheita ovat unionin rahoituskehykset, tsunamin jälkeiset toimet sekä kehitysyhteistyöasiat. Neuvoston yhteydessä pidetään myös puolustusministerien kokous. Suomesta kokouksiin osallistuvat ulkoministeri Erkki Tuomioja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki sekä puolustusministeri Seppo Kääriäinen.

Yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvoston yhteydessä järjestetään sunnuntaina 22. toukokuuta myös ministeritason niin kutsuttu rahoituskehyskonklaavi, jonka avulla pyritään edistämään neuvotteluja EU:n uusista rahoituskehyksistä vuosille 2007 - 2013. Keskustelut käydään puheenjohtajan laatiman uudistetun neuvottelulaatikon pohjalta. Uusi versio keskittyy kaikkiin meno-otsakkeisiin kattavammin kuin edellinen ja sisältää enemmän tietoa puheenjohtajan sisältökaavailuista. Lisäksi uudessa versiossa on yleisiä linjauksia omien varojen uudistamisesta.

Puheenjohtaja esittelee ulkoministereille 16. ja 17. kesäkuuta järjestettävän Eurooppa-neuvoston alustavan asialistan. Pääaiheena ovat EU:n rahoituskehykset. Eurooppa-neuvoston on lisäksi tarkoitus todeta valmistelutilanne vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamiseen liittyvien asetusmuutosten osalta, hyväksyä julistus kestävän kehityksen periaatteista sekä Haagin toimintaohjelma. Lisäksi vahvistetaan Lissabonin strategian osalta talouspoliittisista laajoista suuntaviivoista ja työllisyyssuuntaviivoista koostuva yhdennetty suuntaviivapaketti, jonka pohjalta jäsenmaiden on tarkoitus laatia kansalliset uudistusohjelmat ensi syksynä. Esillä ovat myös terrorismin vastaiset toimet, EU:n laajentuminen ja ajankohtaiset ulkosuhdeaiheet.

Neuvostossa arvioidaan unionin toimia Aasian hyökyaaltokatastrofin jälkeen. Arvioinnin pohjana ovat komission tiedonannot yhteisön pelastuspalvelumekanismin kehittämisestä ja EU:n kriisivalmiuden vahvistamisesta kolmansissa maissa sekä korkean edustajan Javier Solanan raportti ehdotuksista, joilla voidaan parantaa unionin nopeaa toimintaa luonnon tai ihmisten aiheuttamissa kriiseissä.

Suomi tukee Solanan raportin mainitsemia tavoitteita parantaa tiedonvaihtoa ja tilannekuvan muodostamista. Suomen kantana on, että EU:n pelastuspalvelumekanismia tulee tsunamikokemusten pohjalta kehittää joustavammaksi ja tehokkaammaksi. Suomi tukee komission ehdotukseen pohjautuvaa avunantojärjestelmää sekä koulutuksen ja harjoituksien lisäämistä. Huomioon tulee samalla ottaa myös muiden järjestöjen, kuten YK:n puitteissa jo tehty työ.

Solanan raporttiin sisältyy uusi ehdotus tsunamin kaltaisten katastrofien varalta perustettavista nopean toiminnan sotilaallisista valmiusjoukoista. Suomen ja jäsenvaltioiden enemmistön mukaan ehdotus ei ole sellaisenaan toteuttavissa. Mahdollisessa jatkotyössä on otettava huomioon meneillään olevan EU:n sotilas- ja siviilivoimavaratyön hyödyntäminen.

Kehitysministerit käsittelevät kokouksessaan EU:n yhteistä panosta ensi syksynä järjestettävään YK:n vuosituhattavoitteita käsittelevään huippukokoukseen. Esillä ovat myös EU:n kehitysvarojen uudet määrälliset tavoitteet. Jäsenmaille asetetaan yksilölliset tavoitteet sen mukaan, kuuluvatko ne niin sanottuihin vanhoihin jäsenmaihin vai vuonna 2004 liittyneiden maiden joukkoon. Lisäksi asetetaan yhteinen kehitysavun keskiarvo kaikille 25 jäsenmaalle. Suomi on valmis hyväksymään komission esityksen saavuttaa EU:n yhteinen tavoite, joka on 0,56 prosenttia bruttokansantuotteen painotetusta keskiarvosta vuonna 2010. Suomi hyväksyy myös EU:n vanhoille jäsenmaille asetetun 0,51 prosentin vähimmäistason vuonna 2010 ja 0,7 prosentin tason vuoteen 2015 mennessä.

Neuvoston yhteydessä kokoontuvat puolustusministerit keskustelevat Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Esillä on EU:n sotilaallinen voimavaratyö, taisteluosastoyhteistyön tilanne, päätöksenteko nopean toiminnan operaatioiden yhteydessä sekä käynnissä olevat kriisinhallintaoperaatiot. Voimavaratyön osalta neuvoston on määrä hyväksyä alustava vaatimusluettelo, joka liittyy sotilaallisten kriisinhallintavoimavarojen kehittämiseen Eurooppa-neuvoston hyväksymän uuden yleistavoitteen 2010 toteuttamiseksi. Osa näistä kysymyksistä on esillä myös ulkoministerien kokouksessa.

Palaa otsikoihin