Haku

Tiedotteet 2004

21.12.2004 13:50

Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskuksen esikunta Kuopioon

Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskuksen esikunta Kuopioon Puolustusministeri Seppo Kääriäinen päätti 21.12.2004 Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskuksen Esikunnan sijoittamisesta Kuopioon.

Alueellistamisen koordinaatioryhmä sekä hallinnon ja aluekehittämisen ministerivaliokunta ovat käsitelleet asiaa, puoltaen nyt tehtyä ratkaisua.

Ratkaisuun vaikutti merkittävästi se, että Kuopio on yksi Suomen tärkeimmistä elintarvikeosaamisen keskittymistä, jonne on muodostunut dynaaminen ja innovatiivinen sekä teknologisesti kehittynyt tutkimus- ja oppimisympäristö. Kuopion yliopiston osaaminen ravitsemustieteissä ja elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimisessa sekä kontaktipinnat elintarviketeollisuuteen ja tutkimuslaitoksiin luovat hyvät edellytykset laaja-alaiselle yhteistyölle puolustusvoimien ruokahuollon pitkäjänteisessä kehittämisessä.

Esikunta johtaa Puolustusvoimien Ruokahuollon Palvelukeskusta, jolla on kokonaisvastuu ruokahuollon palvelujen tuottamisesta puolustusvoimille. Ruoka valmistetaan edelleen hajautetusti lähellä asiakkaita varuskuntien muonituskeskuksissa. Palvelukeskuksen on määrä aloittaa toimintansa 1.1.2006. Puolustusvoimien ruokahuollossa työskentelee tällä hetkellä runsaat 800 henkilöä. Palvelukeskuksen esikunnan suuruus tulee olemaan noin 30 henkilöä.

Tarkempia tietoja asiasta antavat puolustusministeriön ylitarkastaja Olli Suonio (puh. 09 - 160 88177) ja viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 - 160 88200 tai 050 - 568 0553).

Palaa otsikoihin