Tiedotteet 2004
30.01.2004 12:50
Puolustusministeri Kääriäinen vastasi kansanedustaja Pulliaiselle
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on 27.1.2004 vastannut kansanedustaja Erkki Pulliaisen/vihr kirjalliseen kysymykseen KK 683/2003 vp.
Siinä tiedustellaan, ilmoittiko hallitus 31.12.2003 mennessä Natolle sen vaatimat "isäntämaakapasiteettitiedot" ja mitä hallitus tällöin ilmoitti. Samoin tiedustellaan, että jos hallitus ei ole vielä ao. tietoja ilmoittanut, milloin ilmoitus lähtee ja mikä sen sisältö tulee olemaan.Ministeri Kääriäisen vastauksessa todetaan Suomen ilmoittaneen joulukuussa 2003 Natolle julkisista lähteistä koottuja perustietoja rauhankumppanuusharjoituksien kannalta sopivimmista satamista ja lentokentistä. Antamalla nämä tiedot varmistetaan ulkomailta harjoituksiin tulevien joukkojen turvallinen saapuminen maahan. Vastaava järjestely on otettu käyttöön myös Euroopan Unionissa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitettäessä. Vastaavat tiedot ovat suomalaisten joukkojen käytössä heidän siirtyessään ulkomaille EU:n tai Naton johtamiin harjoituksiin tai kriisinhallintaoperaatioihin.
Ministeri Kääriäisen vastaus kokonaisuudessaan löytyy alla.
Tarkempia tietoja asiasta antaa viestintäjohtaja Jyrki Iivonen (puh. 09 - 160 88200 tai 050 - 568 0553).
---
Ministerin vastaus
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asiainomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Erkki Pulliaisen/vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 683/2003 vp:
Ilmoittiko hallitus 31.12.2003 mennessä Natolle sen vaatimat ns. isäntämaakapasiteettitiedot, ja mitä hallitus tällöin ilmoitti, ja
jollei hallitus ole vielä ilmoittanut, niin koska ilmoitus lähtee ja minkä
sisällön omaavana se lähtee?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:
Suomi on kehittänyt sotilaallista yhteistoimintakykyään NATOn kanssa ns. PARP eli rauhankumppanuuden suunnittelu- ja arviointiprosessin puitteissa vuodesta 1995 alkaen.
Vuoden 2002 kesällä Suomen ja NATOn välisissä neuvotteluissa hyväksyttiin 68 kumppanuus-tavoitetta ( Partnership Goal, PG), joista yksi koski ns. isäntämaatukea ( Host Nation Support, HNS). Kyseiset kumppanuustavoitteet on asianmukaisesti käsitelty ja hyväksytty valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa sekä saatettu eduskunnan puolustusvaliokunnan tietoon.
Isäntämaatukitavoitteen mukaisesti Suomi on sitoutunut luovuttamaan NATOlle vuoden 2003 loppuun mennessä tietoja sellaisesta olemassa olevasta isäntämaatukikyvystä jota voidaan käyttää
NATO:n ja muiden kumppanimaiden rauhankumppanuusharjoituksiin ja operaatioihin osallistuvien joukkojen maahantuloon.
Hallituksen hyväksymän kumppanuustavoitteen mukaisesti NATO.lle on jo ilmoitettu joulukuussa 2003 julkisista lähteistä koottuja perustietoja rauhankumppanuusharjoituksien kuljetuksien kannalta
sopivimmista satamista ja lentokentistä. Valintaperusteina on käytetty ensisijaisesti satamissa ja lentokentillä jo olemassa olevaa kaupallista purkamis- ja lastauskapasiteettia sekä toimivia maantie- tai ratatieyhteyksiä. Antamalla ennalta aluksien tai ilma-aluksien saapumisen kannalta tarvittavat julkiset tiedot varmistetaan ulkomailta rauhankumppanuusharjoituksiin tulevien joukkojen turvallinen saapuminen maahan.
Vastaava isäntämaatukitoimien järjestely on otettu käyttöön myös Euroopan unionissa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitettäessä. Myös suomalaiset joukot käyttävät isäntämaatuki-palveluita siirtyessään ulkomaille EU:n tai Naton johtamaan harjoitukseen tai kriisinhallintaoperaatioon.
Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2004
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen