Haku

Tiedotteet 2002

06.12.2002 14:00

6.12.2002 Ministeri Jan-Erik Enestam Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam piti juhlapuheen Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2002.

Hänen mukaansa Suomella on edelleen vahvat kansalliset asevoimat, joita kehitetään määrätietoisesti. Suomalaiset osallistuvat lisääntyvässä määrin myös kansainväliseen yhteistyöhön. Suomi on ollut mukana YK:n rauhanturvaoperaatioissa jo 46 vuoden ajan. Lisäksi Suomi on osallistunut Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin Balkanilla ja on aktiivisesti kehittämässä Euroopan unionin kriisinhallintavalmiuksia.

Ministeri Enestam toi puheessaan esiin sen, että ensi maaliskuun vaalien jälkeen Suomessa käynnistyy vuonna 2004 valmistuvan uuden turvallisuus- ja puolustuselonteon laatiminen. Siinä joudutaan uudella tapaa ottamaan kantaa kansainvälisen kehityksen viimeisimpiinkin vaiheisiin, terrorismin nousuun uudeksi kaikkia kansoja uhkaavaksi tekijäksi sekä Euroopassa tapahtuneeseen Naton laajentumiseen. Suomen asema on tässä tilanteessa vahva: meillä on aito mahdollisuus päättää itsenäisesti omasta puolustusratkaisustamme. Olipa ratkaisumme mikä tahansa, Suomi aikoo myös jatkossa pitää kiinni yleisestä asevelvollisuudesta ja alueellisesta puolustuksesta. Myös tulevaisuudessa puolustusratkaisumme nojaa ministeri Enestamin mukaan väestön korkeaan koulutustasoon ja nykyaikaisen teknologian hyväksikäyttöön. Puolustusvoimien kehittämistä jatketaan tehtyjen linjausten mukaisesti.

Ministeri Enestam lausui puheessaan erityiskiitokset sotiemme veteraaneille sekä kaikille kansalaisille että puolustushallinnon piirissä työskenteleville maanpuolustuksen hyväksi tehdystä työstä. Puolustusvoimien sotilaallinen ammattitaito on säilynyt korkeana ja sitä on ylläpidetty ja kehitetty vuosikymmenien ajan pyyteettömästi.


Palaa otsikoihin