Haku

Tiedotteet 2002

05.07.2002 12:30

5.7.2002 Puolustusministeriö on tehnyt päätöksen ilmatorjuntaohjusjärjestelmien hankinnasta

Maavoimat saa täydennyksen valmiusprikaatien ja pääkaupungin ilmatorjuntasuojaan.

Puolustusministeriö on hyväksynyt neljän ASRAD-R lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusyksikön hankinnan saksalaiselta STN Atlas Elektronik GmbH:lta.

Hankinnan rahoitus perustuu eduskunnan vuonna 1998 hyväksymään valmiusyhtymien varustamisen tilausvaltuuteen, jolla kehitetään kolmen valmiusprikaatin varustusta. Lisäksi järjestelmällä vahvennetaan pääkaupunkiseudun ilmapuolustusta. Hankintaan sisältyvät myös tarvittavat koulutusjärjestelmät ja huoltolaitteet. Hankinnan kokonaishinta on noin 120 miljoonaa euroa.

Järjestelmä koostuu konttiasenteisesta automaattisella tutkalla, lämpökameralla ja johtamisjärjestelmällä varustetusta ohjusyksiköstä, joka asennetaan kevyen maastokuorma-auton lavalle. Lisäksi järjestelmään kuuluu erillinen, kannettava laukaisujalusta. Liikkuvana ja pimeätoimintakykyisenä se sopii hyvin valmiusyhtymien suojaamiseen.

Järjestelmään kuuluva ohjus on ruotsalaisen Saab Bofors Dynamicsin valmistama Bolide, joka on useissa maissa käytössä olevan RBS-70 -ohjuksen viimeisin versio. Ohjuksen kantama on noin 8 kilometriä etäisyydessä ja noin 4 - 5 kilometriä korkeudessa.

Ohjusjärjestelmän toimitukset ajoittuvat vuosille 2004 - 2006. Varusmieskoulutus alkaa tämän hetken suunnitelmien mukaan Karjalan Prikaatissa vuoden 2006 aikana.

Toimittaja on sitoutunut asetettuun 100 %:n vaatimukseen teollisen yhteistyön toteuttamisesta, joka tulee painottumaan kotimaiseen puolustusteollisuuteen.

Asiasta antavat lisätietoja puolustusministeriöstä kaupallinen neuvos Arto Koski (09) 160 88125 sekä Materiaalilaitoksen johtaja kenraalimajuri Kalervo Sipi (03) 181 55800 ja Pääesikunnasta majuri Jukka Korhonen (09) 181 22544.


Palaa otsikoihin