Haku

Tiedotteet 2002

03.06.2002 09:53

31.5.2002 Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin vastaus kansanedustaja Saara Karhun ym. kirjalliseen kysymykseen

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam on 28.5.2002 vastannut kansanedustaja Saara Karhun (SDP) ym.

kirjalliseen kysymykseen KK 431/2002, jossa tiedustellaan hallituksen toimia, jotta Oriveden kaupunki voisi ostaa puolustusvoimilta valtioneuvoston vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon täytäntöönpanon myötä vapautuvan varikkokiinteistön kohtuulliseen hintaan.

Vastauksessa todetaan, että puolustusministeriö on käynnistänyt toimenpiteet selonteon täytäntöön panemiseksi ja tulee kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että eduskunnan hyväksymän puolustusvaliokunnan mietinnön lausumia noudatetaan tarkoin. Puolustusministeriö on perustanut erillisen työryhmän ohjaamaan ja koordinoimaan selonteon täytäntöönpanoa.

Puolustusministeriö on myös tietoinen siitä, että Oriveden kaupunki on kiinnostunut varikkokiinteistöjen ostamisesta. Se aloittaa piakkoin neuvottelut valtiovarainministeriön kanssa siitä, millaiset mahdollisuudet Oriveden kaupungilla on kiinteistöt ostaa ja millaisella aikataululla asiassa on mahdollista edetä.

Asiaa koskeviin kysymyksiin vastaa puolustusministeriössä viestintäjohtaja Jyrki Iivonen puh. (09) 160 88200.


Palaa otsikoihin