Haku

Tiedotteet 2002

03.06.2002 09:06

28.5.2002 Puolustusministeri Mikserin keskustelut Helsingissä

Viron puolustusministeri Sven Mikser seurueineen saapui tiistaina 28.5.2002 työvierailulle Suomeen puolustusministeri Jan-Erik Enestamin kutsumana.

Päivän ohjelmassa olivat kahdenväliset keskustelut ajankohtaisista puolustuspoliittisista kysymyksistä sekä päivällinen Smolnassa. Keskiviikkona ministeri Mikser vierailee Porin Prikaatissa Säkylässä tutustumassa varusmiesten kansainväliseen koulutukseen.

Sekä ministeri Mikserin että ministeri Enestamin mielestä Viron ja Suomen puolustushallintojen kahdenvälinen yhteistyö on sujunut mitä parhaimmin. Suomen usean vuoden ajan toteuttamalla Viro -projektilla, jonka painopiste on ollut erityisesti koulutusjärjestelmien kehittämisessä, on ollut myönteinen vaikutus Viron puolustusvoimien rakentamiselle. Projekti saadaan päätökseen vuoden 2003 aikana. Viron liittyessä Natoon Suomen ja Viron kahdenvälisen yhteistyö jatkuu, vaikka sen muodot muuttuvatkin. Viro ei jatkossa esimerkiksi tarvitse enää Suomessa olevia alueita koeammuntojaan varten.

Ministeri Enestamin mukaan erilaisten monenkeskisten ohjelmien myötä Baltian maiden kansallisten puolustusten baltifikaatio on saatu päätökseen. Jatkossa Suomen ja Viron kahdenvälistä yhteistyötä etsitään mm. ympäristönsuojelusta, onhan Suomella tänä päivänä runsaasti tietotaitoa saastuneiden sotilasalueiden puhdistamisesta. Suomen ja Viron väliseen yhteistyöhön tulee jatkossa joka tapauksessa enemmän monenkeskisyyttä, mikä on luonnollinen seuraus Viron Nato-jäsenyydestä.

Puolustusministeri Mikser kiitti Suomea Viron saamasta tuesta omille turvallisuus- ja puolustusratkaisuille. Suomalaisten tapaan myös puolustusministeri Mikser oli sitä mieltä, että jokaisella maalla on oikeus päättää itsenäisesti omista ratkaisuistaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että Viron jäsenyys Natossa on omiaan vahvistamaan koko alueen turvallisuutta ja poliittista vakautta. Mikser uskoi, että Naton ja Venäjän uuden neuvoston myötä Venäjän asema kansainvälisessä yhteisössä vahvistuu ilman että se kuitenkaan saa vaikutusvaltaa kaikkiin Naton päätöksiin.


Palaa otsikoihin