Haku

Tiedotteet 2002

28.02.2002 08:44

28.2.2002 Puolustusministeri Enestam asetti organisaatiomuutoksia ohjaavan työryhmän

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam on 20.2.2002 asettanut puolustushallinnon sisäisen työryhmän, jonka tehtävänä on ohjata ja koordinoida valtioneuvoston selonteossa "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001" esitettyjen puolustusvoiminen organisaatiomuutosten toimeenpanoa.

Työryhmän puheenjohtajana toimii kehitysjohtaja Hannu Vuorinen ja sihteerinä vanhempi osastoesiupseeri Mika Martikainen, molemmat puolustusministeriöstä. Työryhmässä on mukana myös jäseniä pääesikunnasta sekä hallinnonalan kaikkien henkilöstöjärjestöjen yhteinen edustaja.

Puolustushallinnon sisäisen työryhmän lisäksi ministeriö perustaa paikallisia yhteistyöryhmiä, joiden tehtävänä on valvoa, että muutoksista puolustusvoimien henkilöstölle ja kunnille mahdollisesti aiheutuvat haitat minimoidaan. Niiden vetäjiksi pyritään saamaan asianomaisten kuntien edustajat. Puolustushallinnon sisäisen työryhmän tehtävänä on tukea ja avustaa paikallisia työryhmiä.

Paikalliset työryhmät selvittävät kunkin työntekijän mahdollisuudet kouluttautua uudelleen ja siirtyä ensi sijassa uusiin tehtäviin puolustusvoimissa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on paikallisella tasolla selvitettävä vapautuvan henkilöstön mahdollisuudet työllistyä alueen muihin julkisiin tai yksityisiin työpaikkoihin. Puolustusvoimat varautuu tarvittaessa maksamaan muualle valtionhallintoon siirtyvien henkilöiden palkat, korkeintaan kuitenkin vain vuoden ajalta. Puolustusvoimat luopuu tarpeettomiksi jäävien tilojen ja alueiden käyttämisestä mahdollisimman nopeasti, jotta niiden jatkohyödyntäminen ei viivästyisi.

Puolustushallinnon sisäinen työryhmä tulee maaliskuun 2002 kuluessa vierailemaan kaikissa organisaatiomuutosten kohteena olevissa joukko-osastoissa ja laitoksissa. Tarkoitus on samassa yhteydessä keskustella myös asianomaisten kuntien, henkilöstön, maakuntaliittojen ja TE-keskusten edustajien kanssa.

Tiedotusvälineiden edustajilla on vierailujen yhteydessä mahdollisuus tavata työryhmien edustajia. Tähän liittyviin tiedusteluihin vastaavat kunkin kohteen paikalliset edustajat.

Tarkempia tietoja puolustushallinnon sisäisen työryhmän toiminnasta antavat kehittämisjohtaja Hannu Vuorinen puh. (09) 160 88173 ja vanhempi osastoesiupseeri Mika Martikainen puh. (09) 160 88143.


Palaa otsikoihin