Haku

Tiedotteet 2002

30.01.2002 15:00

23.1.2002 Puolustusministeriö ei valmistele rauhanturvalain muuttamista

Julkisuudessa on viime päivinä useammassa yhteydessä väitetty, että Suomea ollaan epämääräisin keinoin viemässä Nato-jäsenyyteen ja että puolustusministeriöllä olisi näissä hankkeissa oma roolinsa.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam torjuu jyrkästi tällaiset väitteet ja spekulaatiot ja toteaa asian johdosta seuraavaa.

Europarlamentaarikko Esko Seppänen (vas) on uuden kirjansa julkistamisen yhteydessä STT:n 22.1. julkaiseman uutisen mukaan väittänyt, että Suomea oltaisiin "hivuttamassa Natoon erilaisten lainmuutosten kautta". Toinen europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski (kesk) taas katsoi puheessaan 21.1. Ylistarossa järjestetyssä tilaisuudessa, että puolustusvoimien kalustohankinnoilla, valmiusprikaatien perustamisella, koulutuksella ja eräillä muilla toimenpiteillä luodaan valmiuksia Suomen Nato-jäsenyydelle.

Esko Seppäsen mukaan Suomen Nato-jäsenyydelle luodaan edellytyksiä myös lainsäädännöllisin keinoin. Esimerkkinä hän mainitsee, että puolustusministeriö valmistelee rauhanturvalain muuttamista niin että osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin ei jatkossa enää edellyttäisi YK:n tai ETYJ:n mandaattia. Hän antaa myös ymmärtää, että asian valmistelua on toteutettu ilman että ulkoasiainministeriö olisi siitä tietoinen.

Tällaisia väitteitä esitetään aina silloin tällöin julkisuudessa. Ne eivät kuitenkaan ole aikaisemmin pitäneet paikkaansa eivätkä pidä paikkaansa myöskään nyt. Puolustusministeriössä ei olla valmistelemassa rauhanturvalain muuttamista. Kun puolustushallintoa koskevia lakeja muutetaan, se tullaan aina tekemään avoimesti voimassa olevien säädösten ja käytäntöjen puitteissa. Puolustusvoimien uusissa kalustohankinnoissa taas on kyse teknistyvän sodankäynnin ja uusien turvallisuusuhkien maamme puolustukselle asettamiin haasteisiin vastaamisesta.

Olen omalta osaltani tehnyt useissa eri yhteyksissä selväksi, että en ole millään tavoin eri mieltä valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustusselonteossa viime vuonna tehdyn Nato-linjauksen kanssa. Olen myös tuonut esiin sen, että maassamme tarvitaan aikaisempaa analyyttisempää ja perusteellisempaa keskustelua suhteistamme Natoon. Perusteettomien ja virheellisten väitteiden tietoinen toistaminen julkisuudessa ei edesauta tämän tavoitteen saavuttamista.


Palaa otsikoihin