Haku

Tiedotteet 2002

11.11.2002 10:12

11.11.2002 Puolustusministeri Enestam: puolustushallinnon uudistamista on jatkettava

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam piti 11.11.2002 Helsingissä 165.

maanpuolustuskurssien avajaispuheen. Hän käsitteli siinä puolustushallinnon rakenteiden laajamittaisen uudistamisen tarpeellisuutta. Erityisesti esillä olivat ohjelmaperusteisen toiminnan lisääminen sekä uusien kumppanuushankkeiden käynnistäminen.

Ohjelmaperusteisella toimintamallilla ministeri Enestam tarkoitti sitä, että yksittäisissä hank-keissa ovat mukana kaikki keskeiset toimijat ja että yhteistyö ei perustu vanhoihin organisaa-tioiden välisiin raja-aitoihin. Erityisen ajankohtaisia ovat tällä hetkellä yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvät hankkeet. Niiden toteuttamiseksi puolustushallinto on valmis ministeriöiden väliset rajat ylittävään yhteistyöhön.

Ministeri Enestam korosti puolustusministeriön vieneen parin viime vuoden aikana läpi kattavan organisaatiouudistuksen, jossa toimintoja on rationalisoitu ja ministeriön sisäistä työnjakoa on kehitetty. Hänen mukaansa on tärkeää ulottaa uusi ajattelu nyt koko puolustushallintoon. Esimerkiksi puolustusvoimien materiaalihankkeista löytyisi paljon tehostettavaa. Samoin tulisi arvioida ennakkoluulottomasti puolustushallinnon eräiden toimintojen alueellistamista eli siirtämistä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Yksi puolustushallinnon suurimmista lähivuosien hankkeista tulee ministeri Enestamin mukaan olemaan kumppanuushanke. Siinä puolustusvoimat keskittyy ydintehtävänsä eli sotilaallisen maanpuolustuksen hoitamiseen. Erilaiset tukitoiminnot pyritään sen sijaan siirtämään ulkopuolisten, tarvittaessa myös yksityisen sektorin, kumppanien hoidettavaksi. Hankkeeseen liittyvät kokeilut ovat jo käynnistyneet, ja niiden tuloksia hyödynnetään seuraavan turvallisuus- ja puolustusselonteon laadinnassa. Kumppanuushankkeen ehdottomana lähtökohtana tulee olemaan henkilöstön etujen mahdollisimman tarkka huomioiminen.

Ministeri Enestamin mielestä myös puolustusministeriön suhdetta sen alaiseen hallintoon tulee kehittää edelleen. Ministeriön toiminnan tulee keskittyä strategisesti merkittäviin kysymyksiin sekä puolustuspoliittisiin linjauksiin. Pääesikunnan taas tulee keskittyä operatiiviseen toimintaan. Näin toimien myös Suomessa voitaisiin omaksua muissa Pohjoismaissa jo vallalla oleva hallintomalli.

Tarkempia tietoja ministeri Enestamin puheesta antaa puolustusministeriössä viestintäjohtaja Jyrki Iivonen puh. (09) 160 88200 tai 050 568 0553.


Palaa otsikoihin