Haku

Tiedotteet 2001

04.12.2001 18:17

28.1.2001 Puolustusministeri Enestam maanpuolustusjuhlassa Vaasassa

Puhuessaan maanpuolustusjuhlassa Vaasassa sunnuntaina 28.1.2001 puolustusministeri Jan-Erik Enestam totesi mm.

puolustusmäärärahojen niukkuuden syövän mielikuvaa Suomen uskottavasta puolustuskyvystä.

"Mikäli tulevaisuudessa puolustusmäärärahojen absoluuttinen taso pysyy ennallaan putoaa niiden osuus BKT:stä, verrattain nopeasta taloudellisesta kasvusta johtuen muutamassa vuodessa alle yhden prosentin. Tämä olisi eittämättä väärä signaali ulkomaailmalle, joten toivon, että asiasta syntyy tarkistuspisteen käsittelyn yhteydessä keskustelua.

Vaikka ei annettaisikaan suurta painoa sille symboliarvolle joka BKT-osuuden pienentymisellä eittämättä on, meidän on muistettava, että puolustuksemme uskottavuutta ei ratkaista kansallisesti vaan ulkopuolisten tarkkailijoiden toimesta. Mikäli emme huomioi teknistä kallistumista ja inflaatiota puolustusmäärärahojen tasossa ulkopuoliset tarkkailijat ottavat tämän huomioon arvioidessaan puolustuksemme uskottavuutta. Meitä verrataan, puolustusratkaisujen eroista huolimatta, Ruotsiin tässä asiassa. Voidaan kysyä, onko meidän mahdollista ylläpitää uskottava sotilaallinen puolustuskyky 1/3:lla Ruotsin voimavaroista," puolustusministeri Enestam kysyy huolestuneena.

Palaa otsikoihin