Haku

Tiedotteet 2001

04.12.2001 18:16

25.1.2001 Läntisen maanpuolustusalueen komentaja vaihtuu

Valtioneuvosto esitti tänään 25.1.2001 Tasavallan presidentille, että puolustusvoimien maavoimapäällikkö, kenraalimajuri Kari Rimpi määrättäisiin Läntisen maanpuolustusalueen komentajaksi Hämeenlinnaan 1.5.2001 lukien.

Tuolloin maanpuolustusalueen nykyinen komentaja, kenraaliluutnantti Jussi Hautamäki siirtyy reserviin saavuttaessaan säädetyn eroamisiän, 60 vuotta.

Kenraalimajuri Kari Rimpi on syntynyt vuonna 1947 ja on ylennetty kenraalimajuriksi 6.12.1999. Nykyiseen tehtäväänsä maanvoimapäälliköksi hän siirtyi puolustusvoimien valmiuspäällikön tehtävästä 1.7.2000. Hän palvellut aiemmin mm. pohjoismais-puolalaisen prikaatin komentajana Bosniassa joulukuusta 1997 joulukuuhun 1998.

Valtioneuvosto esitti myös, että Tasavallan presidentti määräisi Rimpin seuraajaksi uudeksi maavoimapäälliköksi kenraalimajuri Ilkka Kylä-Harakan, joka palvelee tällä hetkellä Pääesikunnassa sotavarustepäällikkönä.

Kenraalimajuri Ilkka Kylä-Harakka on syntynyt vuonna 1946 ja ylennettiin kenraalimajuriksi 4.6.2000. Nykyiseen tehtäväänsä sotavarustepäälliköksi hän siirtyi vuoden 2000 alusta Läntisen maanpuolustusalueen esikuntapäällikön tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut mm. puolustusneuvoston yleissihteerinä ja Kainuun Prikaatin komentajana.

Tasavallan presidentti päättää valtioneuvoston esityksestä perjantaina 26.1.2001.

KENRAALINIMITYKSIÄ

Valtion vuoden 2001 talousarviossa on hyväksytty perustettavaksi puolustusvoimiin seitsemän uutta kenraalin tai amiraalin virkaa ylimpien upseereiden virkarakenteen kehittämiseksi. Samalla lakkautetaan seitsemän everstin virkaa, joiden haltiat on ylennetty prikaatikenraaleiksi.

Valtioneuvosto on esittänyt Tasavallan presidentille, että uusien kenraalin virkoihin nimitettäisiin 1.2.2001 lukien seuraavat prikaatikenraalit:

Itäisen maanpuolustusalueen esikuntapäällikkö Aarno Vehviläinen. Hän siirtyy 1.3.2001 lukien Maanpuolustuskorkeakoulun rehtoriksi,

Turun ja Porin sotilasläänin komentaja Finn-Göran Wennström,

Pääesikunnan kansainvälisen osaston päällikkö Heikki Holma,

Hämeen sotilasläänin komentaja Antti Numminen,

Ilmavoimien esikunnan esikuntapäällikkö Pekka Tuunanen,

Puolustusvoimien materiaalilaitoksen johtaja Kalervo Sipi.

Kaikki nimitettävät jatkavat entisissä tehtävissään.

Tasavallan presidentti päättää nimityksestä perjantaina 26.1.2001.

Nimityksiin ei liity ylennyksiä.

Palaa otsikoihin