Haku

Tiedotteet 2001

04.12.2001 18:17

15.2.2001 Pauli Järvenpää Kaskealan seuraajaksi

Valtioneuvosto nimitti yleisistunnossaan 15.2.2001 puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päälliköksi vara-amiraali Juhani Kaskealan jälkeen puolustusasianneuvos, tohtori Pauli Järvenpään 1.3.2001 lukien viiden vuoden määräajaksi.

Tällä hetkellä hän toimii ulkoasiainministeriön puolustusasiainneuvoksena Suomen Nato-edustustossa Brysselissä.

Vara-amiraali Juhani Kaskeala siirtyy sotilasedustajaksi Suomen pysyvään edustustoon Euroopan Unionissa ja edustustoon Natossa 1.3.2001 lukien virkapaikkanaan Bryssel. Puolustusvoimain komentajan tehtävät hän ottaa vastaan 1.10.2001 nykyisen komentajan, kenraali Gustav Hägglundin siirtyessä tuolloin reserviin.

Pauli Järvenpää on syntynyt vuonna 1948 ja suorittanut tohtorin arvoon vaadittavat tutkinnot Yhdysvalloissa vuonna 1978. Tämän jälkeen hän on toiminut mm. tutkijana sekä Lontoon kansainvälisessä strategian tutkimuslaitoksessa että Sotatieteen laitoksessa Suomessa. Puolustusministeriön palvelukseen erikoistutkijaksi hän siirtyi vuonna 1983. Ulkoasiainministeriön erityisasiantuntijana Washingtonissa hän toimi vuosina 1991 - 1994. Washingtonista Järvenpää palasi takaisin puolustusministeriöön ja määrättiin puolustuspoliittisen osaston puolustuspolitiikan vastuualueen johtajaksi. Nykyiseen tehtäväänsä Brysseliin hänet nimitettiin 1.3.1999 lukien.

Palaa otsikoihin