Haku

Tiedotteet 2000

05.12.2001 16:34

26.3.2000 Neljä suomalaista rauhanturvaajaa loukkaantui lievästi Kosovossa

Kosovon suomalainen pataljoona avusti varhain sunnuntaiaamuna omalla vastuualueellaan Lepinan kylässä UNMIK-poliisia sotarikolliseksi epäillyn serbimiehen pidättämisessä.

Varsinaisen pidätyksen toteutti UNMIK-poliisi. Pidätyksen jälkeen toteutettiin vielä tällaisessa tilanteessa tavanomainen taloetsintä epäillyn ja hänen vanhempiensa talossa. Etsinnät sujuivat hyvässä hengessä. Talosta löytyi muun muassa AK-47 rynnäkkökivääri.

Myöhemmin alkoi tapahtumapaikalle kokoontua kylän serbejä pystyttäen paikalle tiesulun. Tilanne kiristyi, jolloin paikalla ollutta suomalaisosastoa vahvennettiin. Paikalliset aloittivat kivien ja pullojen heittelyn pataljoonan joukkoja ja UNMIK-poliisia vastaan. UNMIK-poliisi käytti tilanteessa kyynelkaasua sekä pippurisumutetta tilanteen rauhoittamiseksi. Pataljoonan käytti myös koiria vastaavassa tarkoituksessa.

Heitetyistä esineistä ja käydystä käsirysystä aiheutui suomalaisille yksi pään ja niskan alueen ruhjevamma, yksi koiranpuraisu, yksi ruhjevamma käteen ja yksi ruhje jalkaterän alueelle. Kolme tutkituista palasi ensiavun jälkeen yksikköönsä. Yksi potilaista jäi sairaalaan tarkkailtavaksi.

Tilanne kylässä saatiin aamupäivän aikana rauhoittumaan. Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat tilanteessa rauhallisesti ja määrätietoisesti. Aseelliseen voimaan ei tarvinnut turvautua.

Tilanne alueen serbiyhteisössä on tällä hetkellä rauhallinen mutta ilmapiiri tapahtuneen johdosta jännittynyt.


Palaa otsikoihin