Haku

Tiedotteet 2000

05.12.2001 16:39

16.5.2000 Puolustusministeri Jan-Erik Enestam 16.5.2000 eduskunnassa lähetekeskustelussa olleesta aluevalvontalakiehdotuksesta

"Valtion täysivaltaisuuteen kuuluu sen alueellinen koskemattomuus.

Valtio valvoo alueellista koskemattomuuttaan ja turvaa sen tarvittaessa voimakeinoja käyttäen. Valtakunnan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen edellyttää, että liikkumista ja muuta toimintaa valtakunnan rajoilla sekä muilla valtakunnan turvallisuuden kannalta tärkeillä alueilla valvotaan. Liikkumista ja muuta toimintaa on voitava tietyillä erityisalueilla tarvittaessa myös rajoittaa.

Aluevalvontalakiesityksen päätavoitteena on saattaa nykyinen, pääosin asetuksen tasoinen sääntely lain tasolle ja tehdä siihen samalla tarkistuksia, jotka aiheutuvat perusoikeusuudistuksesta, muista lainsäädännön muutoksista ja Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista.

Lain mukaan vieraan valtion sotilaan, sotilasajoneuvon sekä valtionaluksen ja valtionilma-aluksen maahantulo ja maassaolo on lähtökohtaisesti luvanvaraista.

Laissa säädettäisiin myös suoja-alueista. Suoja-alueita olisivat valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeät rajoiltaan tarkkaan määritetyt Suomen aluevesien osat, kuten linnakesaarten ja varikkoalueiden ympäristö sekä alueet, joilla on vedenalaisia valvontalaitteita.

Suoja-aluejärjestelmä ei ole uusi. Rannikollamme on tällä hetkellä 22 suoja-aluetta, joilla ulkomaalaisten osalta on jo nyt voimassa liikkumisrajoituksia.

Tarkoituksena on vähentää suoja-alueiden lukumäärää, rajata ne alueiltaan pääosin nykyistä pienemmiksi ja suunnata ne nykyistä enemmän aluemerelle. Tämänhetkisten kaavailujen mukaan Suomenlahdella ja Saaristomerellä tulisi olemaan 19 suoja-aluetta. Ne kattaisivat vain noin kolme prosenttia Suomen aluevesistä sanotuilla merialueilla.

Lupamenettelyn laajentaminen koskemaan ulkomaalaisten lisäksi Suomen kansalaisia johtuu Suomea EU:n jäsenenä velvoittavasta yhteisölainsäädännöstä. Nykyisen suoja-aluesäännöstömme katsotaan syrjivän muiden EU-maiden kansalaisia. Ehdotettu laki ei käytännössä juurikaan rajoittaisi liikkumista.

Suoja-alueilla tietyt toiminnot kuitenkin olisivat sallittuja vain erikseen myönnetyllä luvalla. Lupamenettelyn piiriin kuuluisivat muun muassa laitesukeltaminen, kalastus tietyntyyppisillä pyydyksillä, muiden kuin huviveneiden ankkuroiminen erikseen osoitettujen ankkuripaikkojen ulkopuolella sekä liikkuminen puolustusvoimien alueiden läheisyydessä silloin kun maihinnousu alueelle on lain nojalla merkitty kielletyksi.

Suoja-aluesäännösten tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Rajoitussäännösten tarpeellisuutta pohdittaessa vastakkain on siten valtakunnan turvallisuus ja toisella puolella esimerkiksi harrastussukellus.

Suoja-alueilla olisi 25 harrastussukeltamisen kohteina olevista 500:stä tunnetusta laivanhylystä. Voitaneenkin todeta, että kaavailtu lupamenettely tulisi käytännössä haittaamaan varsin vähän harrastussukellusta ja että kaavailtu rajoitussäännös on tältäkin osin oikeasuhtainen ja hyväksyttävä.

Lupamenettelystä on tarkoitus tehdä maksuton ja mahdollisimman yksinkertainen sekä luvan hakijan että sen käsittelijän kannalta".

Palaa otsikoihin