Haku

Tiedotteet 1999

05.12.2001 16:56

9.2.1999 Pohjan sotilassairaalan toimintojen uudelleen järjestelyt

Varusmieskoulutus Oulussa on päättynyt vuoden vaihteessa.

Tähän liittyen tullaan uudelleen järjestelemään myös Oulussa toimivan erikoissairaanhoitoa antavan Pohjan Sotilassairaalan toimintoja.

Konsulttiselvitys eri kehittämisvaihtoehtojen toiminnallisista ja taloudellisista vaikutuksista valmistui 8.2.1999.

Selvityksen tehneet konsultit suosittavat parhaana vaihtoehtona palvelujen ostamista Kainuun keskussairaalasta. Heidän näkemyksensä mukaan lopullisena tavoitteena tulisi kuitenkin olla palvelujen ostamisen hajauttaminen Kainuun keskussairaalaan ja Lapin keskussairaalaan.

Puolustusvoimien oman sairaalan ylläpitäminen, jopa nykyistä Pohjan Sotilassairaalaa suppeammassa muodossa, on konsulttien mukaan selkeästi kustannuksiltaan kallein vaihtoehto. Vuositasolla kustannukset ovat lähes 14 miljoonaa markkaa, mikä on noin 2,5 miljoonaa markkaa enemmän kuin ostopalveluvaihtoehdoissa. Ostopalveluvaihtoehtojen (kustannukset noin 11,5 mmk) välillä ei ole merkittäviä kustannuseroja vuositasolla.

Kustannusten ohella konsultit perustelevat ostopalvelun suosittamista seuraavilla tekijöillä:

Konsulttien näkemyksen mukaan Kajaaniin perustettava puolustusvoimien oma sairaala ei voi volyymiltaan toimia laadultaan ja kustannuksiltaan tehokkaalla tavalla. Konsultit korostavat, että toimintatavat, hoitokäytännöt ja niiden laadulliset ja kustannukselliset vaikutukset näkyvät nopeammin ostopalveluiden kautta. Ostopalveluvaihtoehto myös minimoi puolustusvoimien erikoissairaanhoidon kiinteät kustannukset, sillä toimintamallissa maksetaan vain toteutuneesta palvelujen käytöstä.

Puolustusvoimien sodan ajan terveydenhuolto perustuu pitkälle siviilisairaaloiden hyödyntämiseen. Konsulttien mukaan jo rauhan aikana tapahtuvalla konkreettisella yhteistyöllä voidaan varmistaa nykyistä joustavampi siirtyminen kriisiajan järjestelyihin.

Konsultit katsovat myös, että puolustusvoimien erikoissairaanhoidon varojen budjetointi- ja maksatuskäytäntöä on syytä muuttaa. Nykyinen järjestely, jossa erikoissairaanhoidon käyttö rahoitetaan pääosin erikoissairaaloiden omasta budjetista, jolloin potilaita lähettäville joukko-osastoille ei aiheudu lainkaan kustannuksia, vääristää erikoissairaanhoidon palvelun käyttöä ja vaikeuttaa potilasvirtojen optimaalista suuntaamista. Nykykäytännön mukaisesti tämä saattaa merkitä mm. potilaan lähettämistä Sodankylästä Helsinkiin Keskussotilassairaalaan, vaikka vastaava palvelu olisi saatavissa Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä.

Konsulttien mukaan ostopalvelumalliin on luotavissa menettelyt, joilla turvataan varusmiesten riittävän nopea hoitoon pääsy. Eräänä konkreettisena esimerkkinä tästä on mm. Kainuun keskussairaalan esitys kullekin erikoisalalle nimettävästä omasta puolustusvoimien potilaiden vastuulääkäristä.

Kenttälääkinnän järjestelyt sekä tutkimus ja kehittämistoiminta on ostopalveluvaihtoehdoissa järjestettävä osittain uudelleen. Pohjoisen Maanpuolustusalueen esikunnan, Pohjois-Suomen joukko-osastojen sekä Keskussotilassairaalan ja alueen yhteistyöverkoston merkitys tulee korostumaan entisestään.

Konsulttiselvityksen pohjalta jatketaan Pohjan Sotilassairaalan uudelleen järjestelyjen valmistelua. Puolustusministeriö odottaa pääesikunnan esitystä mahdollisimman pian, jotta päätös asiasta voidaan tehdä vielä kuluvan kevään aikana. Tavoitteena on, että uuteen järjestelmään siirrytään 1.1.2000 lukien.

Puolustusministeriön toimeksiannosta ulkopuolinen konsultti (Medhill Oy ) on selvittänyt eri kehittämisvaihtoehtojen toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Toimeksiannon lähtökohtana oli nykyisen perinteisen puolustusvoimien oman sairaalan ylläpitämisen ohella tarkastella avoimesti ja ennakkoluulottomasti myös mahdollisuutta tukeutua siviilisairaaloihin. Selvityksen kohteena olivat seuraavat konkreettiset toimintamallit:

1. Puolustusvoimien tarvitsemien erikoissairaanhoidon palvelujen tuottaminen puolustusvoimien oman, Kainuun keskussairaalan yhteyteen perustettavan sairaalan toimesta.

2. Puolustusvoimien tarvitsemien erikoissairaanhoidon palvelujen ostaminen pääosin Kainuun keskussairaalasta Kajaanista.

3. Puolustusvoimien tarvitsemien erikoissairaanhoidon palvelujen ostaminen pääosin Kainuun keskussairaalasta Kajaanista sekä Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä.


Palaa otsikoihin