4.11.1999 Työryhmä esittää:"Suomen ei tule jatkossakaan osallistua sotilaalliseen rauhanpakottamiseen"

Rauhanturvaamislain muutostarvetta pohtineen linjanjohtaja Antti Sierlan johtama ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön yhteinen työryhmä ei esitä muutoksia niihin peruslähtökohtiin, jotka määrittelevät Suomen osallistumista kansainväliseen rauhanturvaamiseen.

Siten osallistumisen edellytyksenä olisi jatkossakin joko YK:n turvallisuusneuvoston tai ETYJ:n antama mandaatti. Suomi ei osallistuisi jatkossakaan sotilaalliseen pakottamiseen eli operaatioihin, joissa taistelevat osapuolet pakotetaan laskemaan aseensa voimatoimiin.

Puolustusministeriö asetti 26.5.1999 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin arvioida Suomen valmiuksia kansainväliseen kriisinhallintaan edessä olevien haasteiden valossa. Työssä on keskitytty sotilaalliseen kriisinhallintaan. Työryhmä on ollut tietoinen samanaikaisesta Suomen siviilikriisinhallinnan kehittämistyöstä.

Työryhmän puheenjohtajana on toiminut linjanjohtaja Antti Sierla ulkoasiainministeriöstä ja jäseninä virkamiehiä sekä ulkoasiainministeriöstä että puolustusministeriöstä sekä pääesikunnasta. Työryhmä jätti mietintönsä puolustusministeri Jan-Erik Enestamille torstaina 4.11.1999.

Mietinnössään työryhmä korostaa, että rauhanturvaamisoperaation, johon Suomi osallistuu, olisi oltava luonteeltaan sellainen, ettei sen kokonaistavoitteiden saavuttaminen perustu aktiivisiin taistelutoimiin. Suomalaisella rauhanturvaamisella ymmärrettäisiin sotilaallisia toimi, jotka täyttäisivät seuraavat perusedellytykset:

-operaatiolla on YK:n tai ETYJ:n mandaatti

-operaatio perustuu osapuolten sopimukseen tai sopimukselliseen tilaan ja myötävaikutukseen ja operaatio olisi sopimuksen toimeenpanoa ja sen valvontaa

-voimaa voidaan tarvittaessa käyttää joukon suojaamisen lisäksi tehtävän täyttämiseksi

-voimankäyttöä säädellään selkein voimankäyttösäännöin, joissa perusperiaatteina ovat voimankäytön minimointi ja voimankäytön suhteuttaminen aina kulloiseenkin uhkaan ja tilanteeseen.

Työryhmän mukaan väestömäärään ja taloudellisiin voimavaroihin suhteutettuna Suomen voidaan odottaa osallistuvan eurooppalaiseen rauhanturvaamistyöhön suunnilleen 1-2% panoksella. "YK:ssa Suomen panos on ollut tätäkin merkittävämpi, ja maamme halunnee osallistua edelleen myös Euroopan ulkopuoliseen rauhanturvaamistyöhön - ehkä suunnilleen vastaavalla 1-2 % osuudella. Suomella on pitkät ja ansiokkaat perinteet rauhanturvaajana, ja tämä toiminta säilynee yhtenä tärkeänä ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme osana", työryhmä toteaa.

Mietinnössä on otettu kantaa myös kahteen keskustelua herättäneeseen kysymykseen: rauhaan pakottamiseen sekä humanitaaristen avustusoperaatioiden tukemiseen sotilasyksiköin.

Työryhmä on yksimielinen siitä, että SFOR- ja KFOR-tyyppisiin operaatioihin osallistumista olisi voitava harkita ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien lisäksi suomalaiselle joukolle annettavien tehtävien ja voimankäyttösääntöjen, kohdealueella vallitsevan tilanteen ja olosuhteiden sekä käytettävissä olevien voimavarojen valossa, kun lähtökohtana on YK:n ja ETYJ:n mandaatti ja osapuolten välinen sopimus tai sopimuksellinen tila. Huomio pitäisi voida kohdistaa operaation osallistumispäätöksen tekemiseen mieluummin kuin tulkinnanvaraiseen käsitteistöön. Poliittisen harkinnan lopputuloksena tarvitaan selkeä päätös. Operaatioon joko osallistuttaisiin varauksitta tai ei lainkaan. Varaumien esittäminen osallistumispäätöksen yhteydessä siirtää poliittista harkintavaltaa ja vastuuta käytännössä suomalaisen joukon komentajalle sekä heikentää rauhanturvajoukon toimintamahdollisuuksia ja turvallisuutta. Tätä työryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena vaan arvioi, että lakitekstiä olisi perusteltua vähäisessä määrin muuttaa tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi. Rauhaan pakottaminen on terminä niin moniselitteinen, että sitä ei olisi tarkoituksenmukaista mainita laissa lainkaan.

Kosovon pakolaisten suuren määrän vuoksi UNHCR turvautui NATOn kuljetusapuun. Todennäköisesti sotilasorganisaatioita tarvitaan tulevaisuudessakin mittavien pakolaistilanteiden hallinnassa. Työryhmä ehdottaa, että Suomen tulisi voida harkita osallistumista humanitaariseen operaatioon tai sen suojaamiseen rauhanturvaamisorganisaation toimin. Rauhanturvaamislakia voitaisiin tältä osin täsmentää esim. siten, että poliittinen harkinta humanitaarisen avustusoperaation tukemiseen sotilasyksiköin mahdollistettaisiin, kun tukea pyytäisi YK:n erityisjärjestö (lähinnä UNCHR). Ao. järjestöillä on mandaatti toimia pakolaistilanteissa ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista päätöstä.

Käytäntö on osoittanut, että Suomella tulisi olla kyky ylläpitää samanaikaisesti enimmillään kolmea rauhanturvaamispataljoonaa eri operaatioissa ja ainakin yhtä näistä Euroopan ulkopuolella, mikäli tämä harkittaisiin poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi. Nykyjärjestelyin pulaa on ollut erityisesti kokeneista ammattisotilaista. Heitä tarvittaisiin samanaikaisesti kotimaan tehtävissä. Tähän perustuen työryhmä yhtyy puolustushallinnon piirissä tehdyn selvityksen näkemykseen siitä, että hallintotehtävien järkeistämiseksi ja ammattitaitoisten sotilashenkilöiden riittävän saatavuuden turvaamiseksi rauhanturvaamistehtävien käytännön hallinnointi on syytä siirtää puolustusministeriöltä puolustusvoimien tehtäväksi. Työryhmä katsoo, että siirtymisen rauhanturvaamistehtävien tulisi perustua jatkossakin vapaaehtoisuuteen.

Mietinnössä myös arvioidaan, että Suomen nykyinen osallistumisen taso on lähellä mahdollisuuksiemme ylärajaa. Panoksemme voi odottaa säilyvän lähivuosina verraten korkealla, ehkä keskimäärin puolentoista tuhannen rauhanturvaajan tasolla eri operaatiot yhteenlaskien. Tästä aiheutuisi maallemme vuosittain runsaan puolen miljardin markan kustannukset.

Palaa otsikoihin