Puheet
Puolustusministerin puhe Lahden Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlassa 8.3.2008
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat Lahden Sotaveteraanien jäsenet, hyvät naiset ja herrat
Minulla on suuri kunnia tuoda valtioneuvoston tervehdys 42. valtakunnallisen sotaveteraaniviikon avaustilaisuuteen. Samalla tervehdin ja onnittelen valtioneuvoston puolesta Lahden sotaveteraaneja puoli vuosisataa vuotta jatkuneesta menestyksekkäästä toiminnasta.
Sotiemme päättymisestä on kulunut yli kuusi vuosikymmentä ja ensi vuonna tulee kuluneeksi jo 70 vuotta talvisodan syttymisestä. Suomalaiset sotilaat ja kotirintama ylsivät sotavuosina uskomattomiin saavutuksiin. Maamme vapaus ja itsenäisyys saatiin turvattua. Sodan jälkeen samat ihmiset käynnistivät jälleenrakennustyön, jonka ansiosta voimme tänä päivänä elää vapaassa ja hyvinvoivassa Isänmaassa. Tämän uhrauksen merkitystä ei voi ylikorostaa. On hienoa huomata, miten paljon nuori sukupolvi tänään arvostaa veteraanisukupolven työtä.
Lujan suomalaisen maanpuolustustahdon keskeisiä elementtejä ovat halukkuus palvella isänmaata varusmiespalvelun ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön kautta sekä veteraaniemme toiminnan kunnioittaminen ja heidän tarpeistaan huolehtiminen. Tämä viimeinen osio on erityisen tärkeä, ovathan nuorimmatkin veteraanit jo ylittäneet 80 ikävuoden rajapyykin.
Meille sodan jälkeen syntyneille sukupolville tulee olla kunnia-asia, että huolehdimme parhaalla mahdollisella tavalla keskuudessamme vielä olevista veteraaneista. Hallitus on sitoutunut veteraanien kuntoutuksen parantamiseen. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin nuorempien syvä kunnioitus niin kaatuneita kuin teitä täällä olevia kohtaan.
Arvoisa juhlayleisö
Sotiemme veteraaneista kulkee suora linja tämän päivän nuoriin ja erityisesti varusmiespalvelustaan parhaillaan suorittaviin tai siihen valmistautuviin. Uusien sukupolvien halukkuus suorittaa asevelvollisuutensa on yksi mittari arvioitaessa kansalaistemme maanpuolustustahtoa. Suomi on tässä suhteessa poikkeuksellinen maa Euroopassa. Monessa maassa on edelleen käytössä, ainakin muodollisesti, yleinen asevelvollisuus. Kovin harvassa maassa se tarkoittaa kuitenkin sitä, että yli 80 % ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen.
Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustusratkaisun kulmakivi. Yleinen asevelvollisuus on myös eräänlainen kansalaisuuskoulu, jossa suomalaiset nuoret ikäluokittain kohtaavat toisensa tasavertaisina. Se on erinomainen tapa osoittaa nuorille, että myös nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisilla on kaikille kuuluvia velvollisuuksia. Uskon että te veteraanit arvostatte nimenomaan tätä.
Nykyinen hallitus on paneutunut tarkoin varusmiesten taloudellisen ja sosiaalisen aseman tukemiseen. On tärkeää, että varusmiespalvelus ei haittaa kohtuuttomasti opiskelemaan pääsemistä vaan päinvastoin tukee sitä. Suhtautumisessa simputukseen olemme omaksuneet nollatoleranssin ja teemme sen kitkemiseksi hyvää ja tiivistä yhteistyötä varusmiehiä edustavien järjestöjen kanssa. Asialliset hommat tehdään, mutta kivilöillä emme polkujamme rupea koristelemaan. Kuulostaako tutulta?
Varusmiesten taloudellisen aseman kehittämisen on senkin jatkuttava. Jo tehdyillä päätöksillä varusmiesten päivärahaan tulee korotus vuosina 2009 ja 2011. Viimeistään seuraavalla hallituskaudella on saatava voimaan työeläkelainsäädännön uudistus siten, että varusmiespalvelus otettaisiin huomioon eläkettä kartuttavana aikana. On myös sovittava siitä, että vuonna 1993 laman seurauksena poistettu kotiuttamisraha palautetaan.
Hyvät juhlavieraat
Viime aikoina julkisuudessa on näkynyt huolestuttavia tietoja varusmiespalvelukseen astuvien nuorten miesten fyysisestä kunnosta. Legendaarinen mäkihyppyvalmentaja Matti Pulli puki tämän ongelman sanoiksi värikkäällä tavalla jokunen aika sitten. Hän totesi, että enää vain joka neljäs sotilas pääsee omin avuin poterosta ylös. Jaan Pullin huolen.
Tutustuin viime viikolla varusmiespalveluksen nykyjärjestelyihin Sodankylän ja Rovaniemen varuskunnissa. Yhtenä suurena huolena nousi esille äsken esille nostamani varusmiespalvelukseen astuvien ikäluokkien fyysinen kunto. Palvelukseen astuu yhä enemmän nuoria, joiden liikunnalliset valmiudet ovat erittäin heikot. Palveluksen alkuvaiheen juoksu- ja lihaskuntotesteissä suurin osa alokkaista saa ainoastaan tyydyttävän tai huonon arvosanan. Osa on jopa niin huonokuntoisia, että edes oppitunnilla istuminen ei ole palauttavaa harjoitusta. Varusmieskoulutuksensa loppuun saattaneista 30-40 prosenttia täytä palveluksen päättyessä taistelijalta edellytettävää hyvää kuntotasoa, koska lähtötaso on niin heikko. Mikäli tilanteeseen ei pikaisesti saada parannusta, voi koko yleinen asevelvollisuus joutua uhatuksi. Velvollisuuteni puolustusministerinä on siksi puuttua asiaan.
Ongelma on kansanterveydellinen ja erittäin vakava. Siksi on mielestäni perusteltua puhua kansallisesta hätätilasta. Puolustusvoimat, jota oikeutetusti kutsutaan maan suurimmaksi kuntokouluksi, tekee mielestäni osaltaan erittäin hyvää työtä. Mutta riittääkö se?
Entisaikaan liikkuminen ja käden taidot opittiin luonnostaan. Mutta ei valitettavasti enää. Olisiko niin, että nykypäivän koulussa ei fyysiseen kasvatukseen kiinnitetä enää riittävästi huomiota? Vai onko ylipäänsä oikein, että tässäkin asiassa vastuu siirretään kouluille? Eikö fyysisen kunnon ylläpitämisen ja liikuntakasvatuksen pitäisi lähteä jo kotoa opituista tavoista? Olisiko aika, että Suomen kodeissa vanhemmat ja lapset löytäisivät liikunnan yhdessä? Lasten lihavuus on kasvussa ja diabetes heidän keskuudessaan lisääntymässä. Tämä on yksi vakavimmista kansanterveydellisistä haasteistamme.
Kysynkin voitaisiinko nuorten ja vanhempien liikkumista yhdistää esimerkiksi järkevällä liikuntapaikkarakentamisella? Varmaa on se, että nuorten ja meidän varttuneempienkin liikunnallisten tottumusten ja tapojen parantamiseen tarvitaan koko yhteiskunnan panosta.
On totta, että kansanterveyden puolella on toteutettu viime vuosina monia merkittäviä kampanjoita, joiden ansiosta elämme tänään paremmin ja pidempään kuin aikaisemmin. Mutta jatkuuko kehitys samaan suuntaan? Uhkien torjumiseksi meillä tarvittaisiin mielestäni Pohjois-Karjala-projektin tapaista hanketta, jossa paneuduttaisiin laajapohjaisesti nuorten ikäluokkien terveyteen ja elämäntapoihin. Puolustushallinto ja puolustusvoimat ovat mielellään mukana tällaisissa kuntotalkoissa. Mutta eikö siinä tarvita myös muita tahoja? Kodit, koulut, urheiluseurat, nuorisojärjestöt myös niitä kaikkia tarvitaan tässä työssä.
Hyvät naiset ja herrat
Sotaveteraaniviikosta on tullut pysyvä osa suomalaista maanpuolustustyötä. Se muistuttaa meitä veteraanisukupolven tekemästä työstä ja saavutuksista. Se on meidän tapamme osoittaa arvostusta niille henkilöille, jotka suurin henkilökohtaisin uhrauksin puolustivat isänmaatamme ja rakensivat sen sodan jälkeen. Samalla kun pidämme huolta sotiemme veteraaneista ja heidän perheenjäsenistään ja heidän kuntoutuksestaan, me kunnioitamme heidän tekemäänsä työtä myös huolehtimalla tulevista sukupolvista. Siksi meidän tulee huolehtia siitä, että uudet suomalaiset sukupolvet voivat vuorostaan elää vapaassa ja itsenäisessä isänmaassa.