Puheet
Puolustusministeri Rukajärven suunnan perinnepäivillä
Puolustusministeri Jyri Häkämies piti 2.9.2007 juhlapuheen Lieksassa järjestetyillä 14. divisioonan Rukajärven suunnan perinnepäivillä. Puhe kokonaisuudessaan oheisena.
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, herra sotilasläänin komentaja, arvoisat perinneyhdistyksen jäsenet, hyvät naiset ja herrat
Sotiemme veteraanien kokoontumisia ja perinnetapahtumia on totuttu pitämään vanhojen ihmisten tapahtumina. Se onkin luonnollista, sillä näissä kokoontumisissa pääosa on luonnollisesti Teillä sodan käyneillä miehillä ja naisilla. Kuten muistamme, viimeinen rintamalla ollut ikäluokka oli 1925 syntyneet minkä lisäksi rintamalle ehti myös pieni määrä 1926-syntyneitä. Pieni laskutoimitus kertoo, että nuorimmatkin veteraanit viettävät tänä vuonna 81-vuotispäiviään..
Mutta täällä Lieksassa vietettävien juhlien luonne on toinen, sillä meneillään olevan 14. divisioonan Rukajärven suunnan veteraani- ja perinnevuoteen on aikaisempaan tapaan otettu mukaan myös nuoriso. Päivien ohjelmassa on nuorisotapahtumaa ja varusmiestenvierailuja kouluissa. Näin toteutetaan onnistuneella tavalla divisioonan perinneyhdistyksen tavoitetta lisätä lähihistorian tuntemusta yhteistoiminnassa koulujen ja eri sidosryhmien kanssa pitäen pääkohderyhmänä nuorisoa.
Haluan onnitella 14.divisoonan perinneyhdistystä tästä hienosta oivalluksesta. Olette löytäneet oikean tavan siirtää veteraaniperinnettä nuoremmille ikäluokille. Mieleen tulee Sillanpään marssilaulu. Kuinka se nyt menikään: Tapa tuttu jo taattojen, nyt on hoidossa poikasien.
Veteraanit ovat tosin tänään niin nuorten kuin koko kansan arvostuksessa aivan eri tasolle kuin minun ollessa nuori. Tosin veteraaneihin suhtautumisen kannalta synkimpienkin vuosien läpi on säilynyt monilla paikkakunnalla kaunis perinne: Valkolakkinsa saanet ylioppilaat menevät joukolla viemään osan onnitteluruusuistaan sankarihaudoille.
Neuvostoliiton hajoaminen ja sitä seurannut veljeskansamme Viron uusi itsenäistyminen nosti veteraanien julkisen arvostuksen sille kuuluvalle kunniapaikalle. Tiedot sosialistisen Viron kansalaisten elämisen ehdoista antoi selkeän kuvan siitä, kuinka paljolta kurjuudelta veteraanien uhrautuva työ sotien aikana meidät säästi.
Otetaanpa tähän 14.divisioonan veteraanin oma mielipide. Näin sanoo keväällä 2005 tehdyssä haastattelussa Toimi Lukkarinen: (nauhalta purettu, stilisoimaton) Nykysuomessa veteraanin asema on hyvä. Arvostus on hyvä, toisinaan tuntuu että eikö tuo lie vähän liiankin hyvä. Ihmiset on nyt ymmärtäneet, oppineet näkemään sen mitä ois tapahtunu sillon jos ne sukupolvet jotka oli sodassa ja myöskin täällä kotirintamalla, jos ne ei ois tehnyt niitä tehtäviä niinkun teki, niin se on aivan varma, ettei me täällä niemellä oltas ja suomen kieltä puhuttais, siitä ei oo pienintäkään epäilystä.
14. divisioonan tekemiset ja urotyöt jatkosodassa on dokumentoitu harvinaisen laajasti. Harva yksikkö voi ylpeillä siitä, että siitä on tehty kokoillan elokuva. 14. divisioona voi. Vaikka elokuva Rukajärven tie keskittyykin vain lyhyeen tapahtumasarjan ja muutamiin henkilöihin, antaa se varsin oikean kuvan siitä, minkälaista 14. Divisioonan sota jatkosodan ensimmäisinä päivinä oli. Kuten muistatte, tuo filmi katsottiin joukolla vuosi sitten Iisalmessa pidetyillä edellisillä perinnepäivillä.
Sotakirjallisuudessa niin 14. divisioona kuin Rukajärvikin on hyvin tuttu. Onni Palasteen ja Antti Tuurin romaanien välityksellä Teidän kokemuksenne ovat tulleet tutuiksi sadoille tuhansille suomalaisille. Lisää tunnettuisuutta Korpidivisioonalle on tuonut luonnollisesti sen legendaarinen kenraali Erkki Raappana. Hänen soturinlaadustaan yksi paljon puhuva esimerkki, että hänelle myönnettiin järjestyksessä kolmas Mannerheim-risti.
Jos vielä halutaan jatkaa Korpidivisioonan kuuluisuutta, emme voi unohtaa myöskään Marskin majaa. Divisioonan miehet rakensivat 1942 marsalkalle metsästysmajan 75-vuotispäivälahjaksi Rukajärvelle Repolan pitäjän Lieksajärven niemeen. Mannerheim ehti myös käyttää komeaa kelokämppänsä. Kun Rukajärveltä piti lähteä, Marskin maja otettiin mukaan. Se pystytettiin uudelleen Lopelle Punelian järven rantaan, missä tuhannet ihmiset ovat käyneet ihailemassa Rukajärven miesten kirvesmiestyön korkeaa tasoa.
Täällä Lieksassa niin Korpidivisioona kuin sen komentaja kenraali Raappana tulevat pysymään mielessä ja myös katukuvassa tästäkin eteenpäin. Vihitäänhän juhlien yhteydessä kenraali Raappanan nimikkopuisto. Se sijaitsee paikalla jolla olleessa koulurakennuksessa toimi Talvisodan aikana Raappanan esikunta. Ja ennestäänhän täällä on Vapauden puisto, jonka 41 vuotta sitten paljastettu Jotos-muistomerkki kertoo14. divisioonan taisteluista Karjalan korvissa.
Tuskin missään muualla maailmassa viime sotien veteraanit kokoontuvat niin laajasti ja aktiivisesti muistelemaan sotien kovia aikoja kuin täällä Suomessa. Siihen on mielestäni kaksi hyvää selitystä. Noina vuosina lähes jokainen aikuinen suomalainen mies oli ainakin jossain vaiheessa mukana sotatoimissa. Muuten ei olisi voitu saada aikaan puolen miljoonan miehen kenttäarmeijaa maassa, jossa tuohon aikaan oli asukkaita alle neljä miljoonaa. Toinen selitys on se, että Suomessa veteraanien ei tarvitse selitellä tai pyydellä anteeksi tekemisiään.
Suomi oli toisessa maailmasodassa harvinaislaatuinen poikkeus. Sen kertoo kysymys: Mitkä olivat ne toiseen maailmansotaa osallistuneiden eurooppalaisten maiden pääkaupungit, joita ei miehitetty. Niin mitä ne olivat? Ne olivat Lontoo, Moskova ja Helsinki.
Jos olimme sotien aikana poikkeus eurooppalaisten maiden joukossa. Niin olemme myös tänään, kun vaalimme teidän veteraanien meillä jättämää perintöä. Eduskunta hyväksyi viime vuonna uuden lain puolustusvoimista. Laissa luetellaan puolustusvoimien tehtävät. Niistä ensimmäinen on oman maan puolustaminen. Meille itsestään selvä tärkeysjärjestys on monissa Euroopan maissa toinen. Siellä puolustusvoimien ensimmäinen tehtävä on osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.
Olemme omalla linjallamme myös toisessa asiassa. Euroopassa maa toisensa jälkeen luopuu asevelvollisuudesta ja siirtyy ammattiarmeijaan. Meillä ei sitä vastoin ole mitään syytä luopua varusmiespalvelusta. Se on ainoa tapa, jolla voimme rakentaa tarpeeksi suuren reservin mahdolliseen sotaan.
Kun asevelvollinen varusmiespalveluksen jälkeen sijoitetaan tehtävään, jota hänen siviilikoulutuksensa tukee, saamme reserviläisiä jotka pätevyydeltään ylittävät suurvaltojen ammattisotilaat. Tästä meillä on runsaasti näyttöä kriisinhallintatehtävistä maailmalla. Kun suomalainen pataljoona saapuu paikalle, sen mukana seuraavat niin kirvesmiehet kuin rakennusmestarit tai sähköasentajat ja tietokoneteknikot. Toisin ovat monien maiden ammattisotilaat. Heillä on yleensä heppoinen tai olematon pohjakoulutus. Liipasinta he osaavat vetää, mutta ei sitten paljon muuta.
Juuri nyt elämme syvän rauhan tilassa. Mutta Teidän ikäiset ihmiset tietävät omasta kokemuksesta, että pysyvältä näyttävä rauhantila voi särkyä yllätyksellisten ja nopeiden käänteiden seurauksena. Emme voi tuudittautua sellaiseen toiveajatteluun, että kriisit tai sodat olisivat lopullisesti poistuneet Euroopasta ja meidän lähialueiltamme.
Me toimimme päättäväisesti ulkopolitiikan keinoilla ja yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen ja muiden maiden kanssa vakaan rauhan puolesta. Mutta silti on pidettävä mielessä että rauhallinen elämänmeno saattaa järkkyä ja pahimmat painajaiset toteutua. Sen vuoksi, jotta voimme nukkua yömme rauhassa, meidän huolehdittava siitä, että meillä on sellaiset puolustusvoimat, jotka voivat turvata meidän, jos joudumme uhatuiksi.
Aiemmin mainitsemassani uudessa puolustusvoimia koskevassa laissa sotaväellä on myös kaksi muuta tehtävää. Ne ovat virka-apu turvallisuusviranomaisille ja kansainväliset tehtävät. Puolustusvoimilla on sellaista tietotaitoa ja kalustoa, jolla kyetään auttamaan muita viranomaisia erilaisissa kriisitilanteissa. Näinhän on aina ollut
Toiminen kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä on osa 2000-luvun maanpuolustusta ja myös Suomi on siinä mukana. Itse asiassa olemme olleet hyvin pitkään, sillä viime vuonna vietimme Suomen rauhanturvatoiminnan 50-vuotisjuhlaa. Sinä aikana on yli 45 000 suomalaista miestä ja viime vuosina myös naista ollut rauhanturvaajana jossain päin maailmaa.
Aikaisempi puolustusvoimien komentaja kenraali Jaakko Valtanen (1983-1990) totesi kerran, että rauhanturva- kriisinhallintaoperaatioihin osallistuneet ovat ainoita suomalaisia sotilaita, joka ovat kuulleet muitakin kuin harjuslaukauksia. Valtanen tiesi mistä puhui, sillä hän oli viimeinen henkilö puolustusvoimien palveluksessa, jolla oli omaa sotakokemusta.
Hyvänä esimerkkinä osallistumisesta kansainväliseen kriisinhallintatoimintaan on tämän perinneyhdistyksen puheenjohtaja kenraalimajuri Paavo Kiljunen. Hänkin on veteraani: kriisinhallinnan veteraani, joka on palvellut maailmanrauhaa niin Libanonissa, Makedoniassa ja Kosovossa..
Mutta kuten aiemmin mainitsin, puolustusvoimiemme ensimmäinen ja tärkein tehtävä on omien rajojen turvaaminen. On hyvä muistaa, me suomalaiset puolustamme maatamme aina ensisijaisesti itse riippumatta siitä, olemmeko sotilaallisesti liittoutumattomia kuten nyt tai mahdollisesti joskus sotilaallisesti liittoutuneita. Maamme sotilaallista puolustusta ei voi jättää ulkopuolisten hyvän tahdon varaan. Suomea tulevat aina ja kaikissa tilanteissa puolustamaan suomalaiset..
Suomalaisten omaperäinen tapa ratkaista maanpuolustuskysymyksensä kuvastuu myös siinä, että maanpuolustustahto on suomalaisten keskuudessa poikkeuksellisen korkealla. tasolla. Jo kohta 40 vuoden ajan tehdyissä mielipidemittauksissa neljä viidestä suomalaisesta on vastannut, että he olisivat valmiita puolustamaan isänmaata ase kädessä tietämättä taistelun lopputulosta. Vastaavia mielipidemittaustuloksia ei löydy muualta.
Korkean maanpuolustustahdon kulmakivi yleinen asevelvollisuus. Puolustusvoimamme on todellinen kansanarmeija, joka kouluttaa isänmaan puolustajaksi enemmän kuin neljä viidennestä nuorista miehistä ja viime vuosina myös yhä useamman nuoren naisen. Varasmiespalveluksessa on myös tärkeä merkitys kansalaiskasvatuksessa. Kun varusmiehet viettävät pitkän ajan yhdessä joskus hyvinkin vaativissa tilanteissa, on se omiaan kehittämään keskinäistä ymmärtämystä ja tasa-arvoajattelua.
Korkean maanpuolustustahdon yksi ilmaus on myös laaja ja monipuolinen vapaaehtoinen maanpuolustustyö, mihin oikeastaan voi lukea myös heidän veteraanien järjestöjen työn. Tieto siitä, että Te olette pystyneet turvaamaan maan itsenäisyyden sotien kovissa koettelemuksissa, antaa uskoa nuoremmille, että se kyllä onnistuu heiltäkin, jos vielä joskus sellaisiin koettelemuksiin joutuisimme.
Minulla on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus puolustusministerinä osallistua näille veteraani- ja perinnepäiville. Tapahtuman laajuus ja järjestelyt ovat tehneet minun syvän vaikutuksen. Minulla on ilo kiittää valtioneuvoston ja puolustushallinnon puolesta kaikkia paikalla olevia sekä muita sotiemme veteraaneja. Kaikki suomalaiset arvostavat syvästi Teidän työtänne ja saavutuksianne.
Haluan kiittää myös 14. Divisioonan perinneyhdistyksen hallitusta ja sen jäseniä siitä arvokkaasta työstä, mitä te teette arvokkaan veteraaniperinteen ylläpitämiseksi. Yhdistys on luonut esimerkkisen tavan tammenlehväsukupolven arvokkaiden perinteiden. Erityisesti ottamalla nuoren huomioon veteraanitapahtumissa voimme taata sen, että suomalaisten mielissä säilyy tieto siitä, minkälaisin uhrauksin on säilytetty vapaus. Vapaus, jota ilman ei olisi hyvinvoivaa Suomea.