Puheet
Puolustusministeri Niinistön juhlapuhe Sotilaspoikien Perinneliiton 25-vuotisjuhlassa Lahdessa 19.8.2016
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, kotirintamanaiset, sotilaspojat ja pikkulotat, arvoisa juhlayleisö, hyvät naiset ja herrat.
Runsaat 70 vuotta sitten, talvi- ja jatkosotien aikana, Suomi oli kovan paikan edessä. Käynnissä oli eloonjäämiskamppailu lukumääräisesti ylivoimaista vihollista vastaan.
Sodat vaativat uhrinsa, mutta tärkein, Suomen itsenäisyys, kyettiin säilyttämään.
Puolustuksen onnistuminen oli kovan työn ja suurten uhrausten tulosta. Sotaponnisteluihin osallistui koko yhteiskunta. Suomi tahtoi elää.
Asekelpoiset nuoret miehet lähetettiin etulinjaan taistelemaan. Naiset ja vanhemmat miehet ottivat kotirintamalla huolehtiakseen maanviljelyksen sekä teollisuuden ja palveluiden toimivuuden. Osa lotista oli armeijan apuna sotatoimialueella. Myös lapset ja varhaisnuoret kantoivat kortensa kekoon.
Suojeluskuntien poikaosastojen jäsenet, joita vuodesta 1941 lähtien virallisesti kutsuttiin sotilaspojiksi, toimeenpanivat keräyksiä ja järjestivät talkoita kenttäarmeijan tukemiseksi. Sotilaspojat toimivat myös pelastustehtävissä ja sotilaallisen toiminnan aputehtävissä lähetteinä ja viestimiehinä. Te vanhimmat, jo lähes asevelvollisuusikäiset sotilaspojat, osallistuitte myös aseellisiin tukitehtäviin. Tällaisia tehtäviä oli muun muassa ilmatorjuntamiehistöissä ja desanttien etsintäpartioissa sekä erilaisten kohteiden ja sotavankien vartioinnissa.
Vastaavasti pikkulotat ─ tai aikakaudesta riippuen puhuttiin myös lottatytöistä ─ toimivat apukäsinä sotasairaaloissa ja kanttiineissa, valmistivat käsitöinä varusteita rintamalla taistelleille sotilaille ja auttoivat puhelinkeskuksissa sekä postin lajittelussa. Vanhemmat tytöt osallistuivat myös ilmavalvontaan.
Niin sotilaspoikien kuin lottatyttöjenkin työpanos oli merkittävä. Osallistumalla maanpuolustustehtäviin sotilaspojat vapauttivat jopa 100.000 sotilasta rintamapalvelukseen. Suuri osa ehti sodan jatkuessa itsekin rintamalle. Kaikkein nuorimmat eivät etulinjaan ehtineet, mutta heistäkin osa toimi sellaisissa tehtävissä, että ovat rintamasotilastunnuksensa ansainneet.
Hyvä juhlayleisö
Sotilaspoikien sodanaikaiset ansiot ovat kiistattomia, mutta sotilaspoikajärjestöllä oli laajempikin merkitys.
Pohjimmiltaan sotilaspoikatoiminta oli kasvatuksellista nuorisotyötä. Työtä, jossa lapsia ja varhaisnuoria opetettiin isänmaallisuuteen, vastuunkantoon ja kristillisyyden kunnioittamiseen.
Kansalaistaidoissa saatu opetus ja liikunnalliset aktiviteetit, kuten suunnistus, retkeily ja pesäpallo kasvattivat sotilaspojista hyväkuntoisia nuorukaisia, jotka olivat valmiita kohtaamaan aikuisuuden mukanaan tuomat haasteet.
Ammuntaakin harjoiteltiin, mutta yleensä vain ilma- tai pienoiskivääreillä. Sotilaspojista ei haluttu tehdä lapsisotilaita ja siksi asekuri, varsinkin nuorimpien poikien kohdalla, oli kova.
Osalle opitut taidot tulivat tarpeeseen iän karttuessa ja varsinaisen asepalveluksen alkaessa jo sotien aikana. Osalle taas sotilaspoikana omaksuttu vastuuntunto ja isänmaallisuus olivat se henkinen kivijalka, johon tukeuduttiin jälleenrakennuksen vuosina.
Sotilaspoikajärjestö rakensi kansakokonaisuutta. Vuoden 1918 vapaussodan jälkeen, joka oli myös sisällissota, Suomi oli yhteiskunnallisesti jakautunut ja vasemmiston piirissä tunnettiin aluksi laajalti epäluuloa suojeluskuntia kohtaan. Tämä heijastui myös suojeluskuntien piirissä järjestettyyn poikatoimintaan.
Sotavuosiin mennessä tilanne kuitenkin muuttui. Vähitellen suojeluskunnat alettiin nähdä koko kansan yhteisenä, ulkoisen uhan varalle perustettuna järjestönä. Kun vielä poikatoimen nimi muutettiin sotilaspoikajärjestöksi, ei aiemmin koettu luokkajako ollut enää esteenä sotilaspoikiin liittymiselle.
Sotilaspoikia olikin kaikista kansanosista. Oli työläisperheiden ja maanviljelijöiden siinä missä liike- ja virkamiestenkin poikia.
Taustastaan riippumatta monet heistä ovat jälkeenpäin muistelleet, miten hienolta tuntui kun ensimmäisen kerran sai pukea päälleen sotilaspojan univormun. Pienet pojat eivät yhtäkkiä olleetkaan enää niin pieniä. Vormu päällä selkä suoristui niin, että joka pojalle tuli viisi senttiä lisää pituutta.
Arvoisat juhlavieraat
Isänmaan kunnioitus ja maanpuolustustahto ovat arvoja, jotka iskostuivat sotilaspoikien mieliin jo pienestä pitäen. Ne ovat arvoja, joiden varaan puolustuksemme nojaa vielä tänäkin päivänä.
Meillä Suomessa maanpuolustustahto on mielipidemittausten mukaan säilynyt poikkeuksellisen korkeana. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain tekemän tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia kansalaisista on valmis osallistumaan maanpuolustuksen tehtäviin omien taitojensa ja kykyjensä mukaan.
Miksi maanpuolustus nähdään niin tärkeänä juuri Suomessa? Siihen on varmasti monia syitä, aina maantieteellisestä sijainnistamme alkaen.
Eräs maanpuolustustahtoa ylläpitävä tekijä on puolustusratkaisumme kulmakivi, yleinen asevelvollisuus. Sen lisäksi, että asevelvollisuus on käytännössä ainoa mahdollinen tapa järjestää kustannustehokkaasti Suomen kokoisen laajan mutta vähäväkisen maan puolustus, se takaa maanpuolustuksen säilymisen koko kansan asiana.
Varusmiespalveluksessa asevelvolliset miehet ja vapaaehtoiset naiset oppivat sotilaan perustaidot ja saavat tehtäväkohtaisen koulutuksen. Äitien ja isien, siskojen, tyttö- ja poikaystävien välityksellä maanpuolustustietoisuus leviää myös muualle yhteiskuntaan. Maanpuolustus näyttäytyy meille suomalaisille asiana, jota ei voi eikä pidä ulkoistaa vain toisten hoidettavaksi.
Joillekin asevelvollisten kautta puolustusvoimista välittyvä kuva antaa kimmokkeen hankkia lisätietoa ja oppia. Ennen vanhaan se olisi onnistunut suojeluskuntaan, sotilaspoika- tai Lotta Svärd -järjestöön liittymällä.
Enää se ei ole mahdollista, mutta nykyään etenkin Maanpuolustuskoulutusyhdistys tekee arvokasta työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen eteen. Sen lisäksi, että Maanpuolustuskoulutusyhdistys tukee puolustusvoimia järjestämällä harjoituksia ja koulutusta reserviläisille, yhdistys järjestää myös kaikelle kansalle avointa varautumis- ja turvallisuuskoulutusta. Myös nuorille ja vielä kouluikäisille on omat kurssinsa ja tapahtumansa, jotka ovat olleet varsin suosittuja.
Maanpuolustustahdon säilymisen kannalta on myös tärkeää, että tunnemme historiamme. Siksi on hienoa, että sotilaspoikienkin tarina elää ja voi hyvin.
Järjestön lakkauttamisen jälkeen meni vuosikymmeniä niin, ettei sotilaspojista ja heidän osuudestaan sotaponnisteluihin paljoa puhuttu. Kuitenkin, vaikka sotilaspojat olivat nimensä mukaisesti vasta poikia, he tekivät sotavuosina miehen työn, josta ei ole syytä vaieta. Te sotilaspojat teitte miehen työn ja voitte syystä olla siitä ylpeitä.
Sotilaspoikien perinnekillan perustaminen vuonna 1991 toi sotilaspojat ansaitusti takaisin päivänvaloon. Sittemmin perinnetoiminta on laajentunut ja tänä päivänä Sotilaspoikien Perinneliittoon kuuluu jo 30 jäsenyhdistystä.
Kiitän Päijät-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekiltaa tämän juhlan järjestelyistä ja Sotilaspoikien Perinneliittoa siitä arvokkaasta työstä, jota jo neljännesvuosisadan ajan olette tehneet sotilaspoikaperinteen vaalimiseksi. Samalla onnittelen perinneliittoa ja toivotan sille ja kaikille sen jäsenille menestystä tuleville vuosille.