Puheet
Puolustusministeri maanpuolustuskurssien avajaisissa
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen piti avajaispuheen 181. maanpuolustuskurssien avajaisissa, jotka järjestettiin Säätytalolla Helsingissä
Puolustusvoimain herra komentaja, arvoisat maanpuolustuskurssin osanottajat, kummikurssilaiset, naiset ja miehet!
Sanon alkuun muutaman punktin kokemusteni pohjalta päättyvän vaalikauden puolustuspolitiikasta.
Ensinnäkin selonteko oli onnistunut analyysi- ja päätöksentekoprosessi, jonka keskeiset johtopäätökset ovat päteviä vielä tänäänkin. Sen mukaisesti on uudistettu muun muassa puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä on tehostettu koulutusorganisaatiota, on järkeistetty varikko- ja varastointijärjestelmää ja tehostettu tuottavuutta. Selonteon linjaus tarkoittaa käytännössä Suomen oman transformaation lähtölaukausta. Keskeinen saavutus on se, että Suomen puolustus on pidetty nyt ja lähitulevaisuudessa uskottavana. Nyt tehdyillä päätöksillä on varmistettu, että relevantit kehittämisvaihtoehdot ovat käytettävissä.
Toiseksi vuoden 2004 selonteon toimeenpanossa eniten porua aiheutti niin sanottu 2,5 joukko-osaston lakkauttamispäätös keväällä 2005. Perinteikkäiden joukko-osastojen lakkauttamispäätös ei ollut helppo. Päätös valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä puolustusministeriön ja puolustusvoimien kesken. Myös tulevaisuudessa mahdolliset lakkauttamispäätökset tulee punnita laaja-alaisesti, hyöty- ja haitta-analyysin pohjalta. Lisälakkauttamiset edellyttäisivät koko puolustusratkaisun uudelleen arviointia.
Kolmanneksi, vuosien 2006-2009 kehyspäätös vaikutti oleellisesti puolustusvoimien ydintoimintaan vuosina 2006 ja 2007. Kehyksen puolustushallintoon kohdistuneiden leikkausten seurauksena muun muassa kertausharjoitusten määrää jouduttiin näinä vuosina radikaalisti laskemaan. Toimiva yleinen asevelvollisuus- ja kertausharjoitusjärjestelmä on puolustuksemme kulmakiviä. Puolustuksen uskottavuuden ja maanpuolustushengen nimissä on välttämätöntä, että kertausharjoitusten osalta palataan normaaliin marssijärjestykseen vuodesta 2008 alkaen.
Neljänneksi; VNS 2004:ssä tehtiin päätös liittymisestä Ottawan sopimukseen ja samalla päätettiin luopua jalkaväkimiinoista vuoteen 2016 mennessä. Näin korjattiin hätiköity päätös. Samalla päätettiin, että uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi puolustusvoimat saavat käyttöönsä 200 MEur vuosina 2009 2016 jalkaväkimiinojen korvaavien järjestelmien hankkimiseen. Jatkossa päättäjien tulee huolehtia siitä, että puolustukselle myönnetään sovitunmukaisesti, aito lisärahoitus jalkaväkimiinojen käytöstä poistumisesta aiheutuvan loven korjaamiseksi. Jalkaväkimiinat ja ns. rypälepommi-tapaus osoittavat, että Suomen on yllätysten välttämiseksi tarkkailtava valppaasti kansainvälisiä virtauksia ja oltava vaikuttamassa Suomeen heijastuviin sopimuksiin ja pelisääntöihin. Asioita on katsottava myös kansallisesta näkökulmasta, ehkä itsekkäästikin.
Viidenneksi, kansainvälinen yhteistyö on puolustusministerin arkipäivää. Vuosittaisia pohjoismaisia, EU- ja NATO -kokouksia on lähes kymmenen. Lisäksi on useita kahdenvälisiä työtapaamisia ja virallisia vierailuja. Nyt päättyvällä ministerikaudella puolustusministerillä oli vastuullaan pohjoismainen puheenjohtajuus vuonna 2005 ja EU-puheenjohtajuus loppuvuodesta 2006. Kansainvälistyminen jatkuu, ja Suomenkin riippuvuus kansainvälisistä yhteistyökumppaneista kasvaa.
Kuudenneksi, itsenäisen Suomen 51. puolustusministerin salkku on viimeisen neljän vuoden aikana ollut päähallituspuolueen kannettavana. Tämä kertoo henkilöistä riippumatta puolustusasioiden painoarvosta tämän päivän maailmassa. Vastaava tilanne oli viimeksi neljännesvuosisata sitten vuonna 1972, jolloin Rafael Paasion toisen hallituksen puolustusministerinä toimi Sulo Hostila. Ei ole nähtävissä, että painoarvo olisi seuraavalla hallituskaudella laskemassa. Vaikeita päätöksiä riittää. On tehtävä valintoja. Rutiinisuoritus ei riitä.
Hyvät kuulijat!
Kun tämä 181. maanpuolustuskurssi päättyy 28.3. tiedetään, mikä on maaliskuun eduskuntavaalien vaalituloksen perusteella syntynyt uusi poliittinen asetelma. Kurssin päättymispäivään mennessä on muodostunut todennäköisesti pätevä arvio, mille pohjalle ja kenen johdolla uusi hallitus muodostetaan.
Hallituksen muodostaminen kaikkineen on tulevan puolustuspolitiikan kannalta enemmän kuin etsikkoaikaa: tuolloin päätetään pitkälle niin politiikan sisältö kuin voimavaratkin lähivuosiksi. Hallitusohjelmasta on muodostunut Suomen politiikassa sitova asiakirja, jonka yli ei juurikaan mennä. Parasta olisi, että uuteen hallitukseen osallistuvat puoluejohtajat sopivat jo hallituksenmuodostamisvaiheessa uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon kirjoittamisesta, puolustuksen resursoinnista sekä puolustuspolitiikan ja puolustusvoimien kehittämisen lähtökohdista.
Määräävässä asemassa ovat rahoituskehykset. Kevään kehysratkaisu tosiasiassa määrittelee puolustusbudjetin tason 2010-luvun alkuun saakka. Kehysten voittanutta ei niin vain ole. Jos kehyspäätös ja selonteko joutuisivat ristiriitaan, näyttää historian perusteella todennäköiseltä, että kehysratkaisu vetää pitemmän korren. Puolustusbudjetin tason asettaminen realistiseksi jo keväällä on mahdollista ja toivottavaa senkin takia, että puolustuksen tarpeet 2010-luvulla ovat vastuullisten päättäjien tiedossa.
Kolmas askel on tietysti vuoden 2008 selonteko. Sen valmistelu saa askelmerkkinsä hallitusohjelmasta ja muista uuden hallituksen päätöksistä kuten parlamentaarisesta seurantaryhmästä. Selonteolla on kaksi tärkeää tehtävää. Se yhtäältä konkretisoi hallitusohjelman puolustus- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia kehysten puitteissa. Toisaalta siinä katsotaan 2010-luvulle puolustuksen kehittämisen näköaloja pitkällä tähtäyksellä. On tärkeää, että selonteossa keskitytään suurin kysymyksiin ja peruslinjauksiin ja jätetään yksityiskohtainen suunnittelu ja työkalujen valitseminen vastuuministeriöille.
Hyvät kuulijat!
Kaksi puoluetta kolmesta suuresta todennäköisesti osallistuu seuraavaan enemmistöhallitukseen. Kun vertailee kolmen suurimman puolueen vaalien alla esittämiä puolustuspoliittisia linjauksia, voi päätellä, että laaja poliittinen konsensus on rakennettavissa.
Vaaliohjelmien perusteella ainakin seuraavat kannanotot ovat yhteisiä: on pidettävä kansallinen puolustus uskottavana, on toimittava tiiviissä EU- ja Nato yhteistyössä, Nato-jäsenyyttä ei uudella vaalikaudella haeta. Mahdollisen jäsenyyden hakemisella on oltava kansan vakaan enemmistön vakaa tuki.
Kolme suurinta puoluetta ottavat niin ikään kantaa sotilaallisen suorituskyvyn kehittämiseen. Nykyisen puolueiden suuruusjärjestyksen mukaan kannanotot menevät näin. Suurimman tavoitteena on huolehtia sotilaallisen puolustuksen voimavarojen riittävyydestä ja pitää puolustusvoimien rahoitus pitkäjänteisesti kunnossa. Toiseksi suurimman mukaan Suomella on oltava uskottava oma puolustus. Kolmosen mukaan Suomen puolustuksesta ensisijaisen vastuun kantavat aina suomalaiset itse. Nämä ovat konkretia-asteeltaan erityylisiä kannanottoja, mutta ne tähtäävät nähdäkseni samaan maaliin: suorituskyvyn uskottavuudesta on huolehdittava. Se on varmistettava vaalien jälkeen, hallitusohjelmassa, kehyspäätöksessä ja selonteossa.
Hyvät kuulijat!
Muutos ja jatkuvuus ovat pidettävä tasapainossa. Mikä muutos ja mikä jatkuvuus?
Kylmän sodan jälkeen ei ole syntynyt sellaista suurvaltavastakkaisasettelua, jonka ulkopuolelle Suomen pitäisi jäädä. Tarvitsemme rehellisen uhka-analyysin. Asymmetriset uhat kohdistuvat useampaan maahan ja ovat torjuttavissa vain tiiviillä yhteistyöllä. Teknologian asema korostuu, se myös kallistuu. Kansallisella puolustuspolitiikalla on enenevästi kansainvälisiä kytkentöjä, mikä puolestaan kohottaa kumppanuussuhteiden, kriisinhallinnan tai yhteishankintojen merkitystä. Hallinnonalojen välinen yhteistyö korostuu vieläkin voimakkaampana mitä se on näkynyt valtioneuvoston hyväksymissä sinänsä ainutlaatuisissa YETT-strategioissa.
Mitkä ovat jatkuvuuden elementtejä? Ensinnäkin Suomi puolustaa aina ensisijaisesti itse itseään. Suomalainen puolustusratkaisu perustuu kansallista integraatiota vahvistavaan asevelvollisuuteen ja toimivaan reserviläisyyteen. Tällä on laaja kansalaisten hyväksyntä. Tämä varmistaa sen, että meillä on koko kansan puolustusvoimat. Suomalainen ratkaisu on siinä nerokas, että vastaamme aluepuolustuksesta ja osallistumme kansainväliseen kriisinhallintaan sekä viranomaisyhteistyöhön yksillä ja samoilla kyvyillä. Toisekseen mitään osaa maasta ei jätetä sotilaallisen puolustuksen ulkopuolelle, joskin pääkaupunkiseudun puolustuksella on valtion johtamiseen liittyvistä syistä keskeinen asema. Koko maata puolustetaan. Kolmanneksi Suomi rakentaa puolustusratkaisuaan myös kansainvälisen yhteistyön varaan. Kaiken edellä sanotun pohjana on vankka maanpuolustustahto ja maanpuolustuksen tunnustettu asema yhteiskunnassamme.
Seuraavalla vaalikaudella otetaan joka tapauksessa kantaa perusyhtälöön: Miten pidetään toiminnalliset vaatimukset ja resurssivaatimukset tasapainossa? On tiedostettava, että 2010-luvun alkutahdit lyödään uudella vaalikaudella. Jatkuvuutta ja muutosta on kyettävä arvioimaan kriittisesti. Muutoksista piittaamaton jatkuvuuden ylikorostus on yhtä vaarallista kuin jatkuvuudesta piittaamattomien muutosten ihannointi tai muiden matkiminen.
Hyvät maanpuolustuskurssin osanottajat!
Toivon, että koette kurssin myönteisesti. Sen ohjelma lupaa paljon. Toivottavasti teillä on mahdollisuus kriittiseen keskusteluun, väitteisiin ja vastaväitteisiin. Maanpuolustuskurssit eivät ole propagandaa eivätkä manipulaatiota. Parhaimmillaan ne antavat osallistujalle virikkeitä osallistua maanpuolustustyöhön ja myös isänmaamme tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Toivon kurssillenne menestystä näinä Suomen politiikan uudelleenmuotoutumisen päivinä.